Huomioithan, että emme vastaa lääkityksiin liittyviin kysymyksiin (esim. E-pillerit).Olethan yhteydessä lääkityksen määränneeseen paikkaan tai omaan terveysasemaasi.

Kysymykset haulla: hpv Tyhjennä valinta
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: piituli
Ikä: 16-18v
Haavauma ja patit alapäässä Minulla oli alapäässä hieman haavaa muistuttava repeymä reiän alapuolella, johon on nyt kehittynyt hieman ”irtonaisia” patteja muutama joita pystyy ns pyöritellä paikoillaan. Minulla on...
Fressis

Hei piituli,

Hyvä kun laitoit viestiä ja kysyit asiasta! Kuvaamasi patit kuulostavat kondyloomilta. Niitä sanotaan myös visvasyyliksi. Niiden aiheuttaja on ihmisen papilloomavirus eli HPV. HPV-infektio tarttuu iho- tai limakalvokosketuksessa ja se, kehen se on tarttunut, voi itse olla oireeton, mutta silti tartuttaa toisen. HPV-infektiot ovat erittäin yleisiä, ja niistä valtaosa paranee itsestään parin vuoden sisällä. Tartunnan saaneista noin 1% saa näkyviä syyliä, joita voidaan hoitaa.

Suosittelen sinua varaamaan ajan lääkärille, joka pystyy arvioimaan hoidon tarvetta ja jonka kanssa voit keskustella erilaisista hoitovaihtoehdoista. Kondyloomien hävittämiseen käytettävät lääkkeet tarvitsevat kaikki lääkärin kirjoittaman reseptin. Kondyloomamuutoksia voidaan hoitaa ”kotihoitona” paikallisvalmisteilla, mutta myös hoitopaikassa tehtävillä toimenpiteillä, joita on niin ikään erilaisia (esim. jäädytys ja laserointi). Hoidon valintaan vaikuttavat muun muassa kondyloomien sijainti, koko ja lukumäärä, sekä se, millainen tarve sinulla itselläsi on hoitojen toteutukseen. Kondyloomien hoito onnistuu yleensä hyvin, mutta itse virus ei valitettavasi katoa elimistöstä hoitojen avulla, ja siksi kondyloomamuutokset uusivat herkästi hoidon jälkeen. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista virus kuitenkin häviää itsestään vuosien kuluessa. On hyvä tietää myös, että tupakointi lisää syylien uusimisriskiä ja muut seksitaudit voivat haitata HPV-infektion paranemista. Siksi on tärkeää hoitaa myös mainitsemasi klamydia pois.

Viestistäsi ei käy ilmi sukupuoltasi. Jos sinulla on ulkosynnyttimet, ja kondyloomamuutoksia on todettu niissä, tulee sinulta tehdä myös papakoe, eli irtosolututkimus mahdollisten kohdunkaulan solumuutosten poissulkemiseksi. Tästäkin voitte jutella lisää lääkärin kanssa.

Koska HP-virus leviää seksikontaktissa, on tärkeää, että käytät kaikenlaisessa seksissä kondomia. On hyvä kuitenkin muistaa, että myöskään kondomi ei täysin suojaa tartunnalta, koska kondylooman voi saada myös ihokosketuksen välityksellä. Voit lukea lisää HPV:sta Fressiksen tietopankista.

Toivottavasti vastauksesta oli sinulle hyötyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Hämmentynyt
Ikä: Yli 18v
Onko mahdollista testauttaa HPV:ta suusta? Onko mahdollista testauttaa HPV:ta suusta?
Fressis

Hei,

Tavallisesti ihmisen papilloomavirusta eli HPV:ta ei määritetä tai seulota suusta, vaikka periaatteessa se olisi laboratorioteknisesti mahdollista.

HPV-tartunnat paranevat yleensä itsestään, ilman mitään hoitotoimia, parissa vuodessa. Tupakointi ja muut mahdolliset seksitaudit (esim. klamydia, tippuri) voivat hankaloittaa HPV-infektion paranemista ja siksi tupakointia kannattaa välttää, ja testauttaa muut seksitaudit nielusta.

Jos sinulla on nielussa joku erityinen oire tai löydös, kuten patti, syylä tai haavauma, kannattaa hankkiutua sen suhteen lääkärin arvioon. Muistutuksena vielä, että suuseksissä kannattaa käyttää kondomia tai suuseksisuojaa papilloomaviruksilta ja seksitaudeilta suojautumiseksi.

Voit lukea lisää HP-viruksesta Fressiksen tietopankista. Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: apua
Miten kondyloomia hoidetaan? Mulla on kondylooma mitä teen?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.

Kerrot sinulla olevan kondylooma ja pohdit mitä sinun tulisi nyt tehdä. Kondylooma eli visvasyylä on HPV:n eli ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama ihomuutos. HP-virus voidaan jaotella matalan riskin ja korkean riskin virustyyppeihin. Matalan riskin viruksista osa aiheuttaa visvasyyliä eli kondyloomamuutoksia erityisesti sukuelinten alueelle, toiset taas voivat tehdä syyliä tai ontelosyyliä muualle kehoon. HPV-infektiot ovat erittäin yleisiä, ja niistä valtaosa paranee itsestään parin vuoden sisällä. Tartunnan saaneista noin 1% saa näkyviä syyliä.

Suosittelen sinua varaamaan ajan lääkärille, joka pystyy arvioimaan hoidon tarvetta ja jonka kanssa voit keskustella erilaisista hoitovaihtoehdoista. Kondyloomamuutoksia voidaan hoitaa ”kotihoitona” paikallisvalmisteilla, mutta myös hoitopaikassa tehtävillä toimenpiteillä, joita on niin ikään erilaisia. Hoidon valintaan vaikuttavat muun muassa kondyloomien sijainti, koko ja lukumäärä, sekä se, millainen tarve sinulla itselläsi on hoitojen toteutukseen. Itse virus ei valitettavasi katoa elimistöstä hoitojen avulla, ja siksi kondyloomamuutokset uusivat herkästi hoidon jälkeen. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista virus kuitenkin häviää itsestään vuosien kuluessa.

Viestistäsi ei käy ilmi sukupuoltasi. Jos sinulla on ulkosynnyttimet, ja kondyloomamuutoksia on todettu niissä, tulee sinulta tehdä myös papakoe, eli irtosolututkimus mahdollisten kohdunkaulan solumuutosten poissulkemiseksi. Tästäkin voitte jutella lisää lääkärin kanssa.

Koska HP-virus leviää seksikontaktissa, on tärkeää, että käytät kaikenlaisessa seksissä kondomia. On hyvä kuitenkin muistaa, että myöskään kondomi ei täysin suojaa tartunnalta, koska kondylooman voi saada myös ihokosketuksen välityksellä.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua! Täältä voit lukea ohjeet lääkärille hakeutumiseen.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Saunoja
Voivatko syylät tarttua jalkapohjasta sukuelimiin? Jos istuu saunassa jalat ristissä ja asettautuessa paremmin syylällinen jalkapohja vahingossa hipaisee alapäätä, voiko syylä levitä jalkapohjasta sukuelimiin?
Fressis

Hei nimimerkki Saunoja,

Kiitos hyvästä kysymyksestä, johon pohdimme vastausta oikein porukalla. Sekä ihon että sukuelinten syylät ovat HPV:n aiheuttamia, mutta yleensä ne ovat eri HPV-tyyppiä. Ihon syylät voivat kyllä levitä eri puolille saman ihmisen kehoa. Sukuelinten syylät eivät toisaalta herkästi leviä muualle iholle. Terve iho ja terve limakalvo ovat hyviä puolustautumaan, joten jos sukuelimissä ei ole haavaa tai ihottumaa, kuvittelisi, ettei HPV kovin helposti tartu. Jalkapohjan syylän päälle muodostuu toisaalta myös usein känsä, joka on tiivistä sarveismassaa. Tuo känsä luultavasti vähentää jalkapohjan syylän tartuttavuutta.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Moiccu
Mikä auttaisi kondyloomaan? Moikka, minulla on ollut kondyloomanäppyjä nyt noin 1.5v eikä meinaa millään poistua. On koitettu condylinet ja jäädytykset siltikin tulee takaisin, erittäin häiritsevä tapaus. Joudunko...
Fressis

Hei Moiccu!

Olet huolissasi sitkeästä kondyloomasta, joka ei ole reagoinut hoitoihin. Kondylooma eli visvasyylä on HPV:n eli ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama ihomuutos. HP-virus voidaan jaotella matalan riskin ja korkean riskin virustyyppeihin. Matalan riskin viruksista osa aiheuttaa visvasyyliä eli kondyloomamuutoksia erityisesti sukuelinten alueelle, toiset taas voivat tehdä syyliä tai ontelosyyliä muualle kehoon.

Naisilla kondyloomat esiintyvät ulkonevina, kukkakaalimaisina syylinä ulkosynnyttimissä, mutta emättimessä ja kohdunnapukassa sijaitsevat syylät ovat litteitä. Jos ulkosynnyttimissä todetaan kondyloomia, tulee naiselta tehdä papakoe eli irtosolututkimus mahdollisten kohdunkaulan solumuutosten poissulkemiseksi.

Virus leviää seksikontaktissa ja siksi tilapäisten seksikumppanien kanssa on hyvä käyttää kondomia. On kuitenkin hyvä tietää, että kondylooman voi saada myös suuseksin sekä ihokosketuksen välityksellä, minkä vuoksi kondomin käyttökään ei täysin suojaa infektiolta.

HPV-infektiot ovat erittäin yleisiä – jopa kahdeksan ihmistä kymmenestä saa HPV-infektion elämänsä aikana. Näistä 90 % paranee itsestään elimistön immuunijärjestelmän avulla parin vuoden sisällä. Tartunnan saaneista vain noin 1 % saa näkyviä syyliä ja aika tartunnasta syylien ilmaantumiseen vaihtelee kuukausista useisiin vuosiin

Kondyloomia voi yrittää hoitaa paikallisvalmisteilla, jäädyttämällä, elektrokoaguloimalla sekä laserilla. Itse virus ei hoidoilla katoa elimistöstä ja siksi kondyloomamuutokset uusivat herkästi hoidon jälkeen. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista virus kuitenkin häviää itsestään vuosien kuluessa.

Eli vastauksena kysymykseesi moiccu – kärsivällisyyttä! Elimistö yleensä hoitaa kondylooman ajan kanssa, vaikka paikallishoidoilla sitä ei kuriin olisi saatukaan. Viestistäsi ei käy ilmi missä sinua on hoidettu, mutta voisit hankkia vielä myös lähetteen erikoissairaanhoitoon iho- ja sukupuolitautien tai naistentautien yksikköön. Voit myös olla uudestaan sinne suuntaan yhteydessä, jos olet jo ollut sitä kautta hoidossa.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: itkettää
Jos poikaystävälläni on kondylooma, voiko minullakin olla? Löysin poikaystävän laukusta Condylinea eli lääkettä jolla hoidetaan kondyloomaa. Pitääkö mun käydä testeissä? Mitä ihmettä mä teen?
Fressis

Hei nimimerkki itkettää,

kiitos viestistäsi ja tosi hyvä, että pyydät apua tilanteeseen, jossa koet olevasi neuvoton. Kysymykseesi on mahdotonta antaa oikeaa neuvoa tai vastausta, mutta toivottavasti ajatuksistani on sinulle jotakin apua.

Voisitkohan ottaa poikaystäväsi kanssa puheeksi sen, että löysit hänen laukustaan Condyline-lääkkeen? Tällä tavalla saat ehkä selityksen asiaan, tai ainakin mahdollisuuden keskustella siitä. On varsin tavallista, että mieli alkaa rakentaa merkityksiä hämmentäville asioille, joihin ei ole parempaa tietoa tai toista näkökulmaa. Keskustelun perusteella voisit saada vastauksen myös siihen, mitä sinun tulisi tehdä, tai tarvitseeko tehdä mitään. Jos tämä ei ole sinusta hyvä ajatus, suosittelen sinua pohtimaan eri vaihtoehtoja Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.

Vielä muutama juttu kondyloomasta, jonka aiheuttaa Human Papilloma -virus. Arviolta 80–90 % suomalaisista saa jossakin elämänsä vaiheessa HPV-tartunnan ja suurimmalle osalle se ei aiheuta mitään oireita. HPV-tulehdus voi löytyä naiselta sattumalta HPV-testillä tai papakokeessa, ja joskus se voidaan todeta näkyvien oireiden, kuten kondyloomien, perusteella. Suurin osa HPV-tartunnoista paranee itsestään vuoden kuluessa. Suosittelen lukemaan HPV:stä lisää Fressiksen artikkelista, jonka löydät täältä.

Kysyt viestissä, pitääkö sinun käydä testeissä. Jos sinulla on ollut suojaamatonta seksiä, seksitautitesteissä kannattaa käydä. Tosin HPV-testi ei taida kuulua peruspakettiin seksitautien osalta, mutta tilanne kannattaa ottaa puheeksi näytteenottopaikassa, niin saat asian selville ja ennen kaikkea mahdollisuuden keskustella asiasta, jos koet siihen tarvetta. Voit lukea halutessasi lisää seksitautitestauksesta Väestöliiton artikkelista ”Mihin voi mennä seksitautitesteihin?”.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua. Voit tarvittaessa jatkaa aiheesta keskustelua Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa. 🙂

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Aava
Hpv-infektioiden paraneminen ja syövän kehittyminen Heippa, mä olen lukenut että nuorilla hpv:n aiheuttamat syövät ovat harvinaisia, niin ovatko ne harvinaisia vain sen takia että nuorilla hpv-infektio ei ole viellä...
Fressis

Hei,

Nuorilla HPV-infektiot – myös suuren riskin HPV-infektiot – ja niiden aiheuttamat solumuutokset paranevat lähes aina itsekseen. Nuorella iällä HPV:n aiheuttamat syövät ovat kaikkialla elimistössä harvinaisia.

Erilaisia HP-virustyyppejä on runsaasti ja vain osa niistä on yhteydessä syövän kehittymiseen. Näitä virustyyppejä kutsutaan suuren riskin HPV-tyypeiksi. Syövän kehittymiseen vaaditaan tällaisen suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama pitkittynyt infektio, eivätkä kaikki suuren riskin HPV-infektiot suinkaan pitkity. Pitkittyneen infektion lisäksi syövän kehittymiseen tarvitaan myös muita syöpää edistäviä tekijöitä. Syövän kehittymisen riskiä lisää muun muassa tupakointi ja muut seksitaudit (erityisesti klamydia).

HPV:n saaminen ei siis tarkoita sitä, että sairastuisi ”automaattisesti” sen myötä syöpään. Sinun ei siis tarvitse olla asiasta huolissasi. Kuten itsekin viimeisessä lauseessasi päättelit, nuorilla HPV-infektiot paranevat lähes aina itsestään. Paras keino ehkäistä hpv-infektioita on ottaa hpv-rokote, jonka teho on paras, kun se otetaan riittävän nuorena ja ennen seksielämän aloittamista. Tupakointi ja muut seksitaudit, erityisesti klamydia, pitkittävät HPV-infektion paranemista. Siksi tupakointia kannattaa ehdottomasti välttää! Seksissä kannattaa käyttää kondomia tai suuseksisuojaa seksitavasta riippuen. Kondomin ja suuseksisuojan käyttäminen suojaa erityisesti myös muilta seksitaudeilta, mutta myös aika hyvin HPV-tartunnoilta.

Hp-virukseen liittyvät kysymykset tuntuvat mietityttävän sinua paljon, ja siksi suosittelenkin, että menisit juttelemaan aiheesta lisää vielä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Voit jutella aiheesta myös Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatissä.

Lue aiheesta lisää Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Heips
Hpv:n tarttuminen ja syövän kehittyminen Useita kysymyksiä HP-virustartunnasta ja sen aihettaman syövän kehittymisestä
Fressis

Hei,

Sinulla on selvästi suuri huoli ja paljon kysymyksiä mahdollisesta HP-virustartunnasta ja sen seurauksista. Ihan aluksi voit heittää nyt kaikki huolesi pois – et ole voinut saada tartuntaa kertomasi tilanteen kautta. Mitkään seksitaudit eivät tartu wc:n välityksellä. Sinun ei kannata siis kantaa mielessäsi näitä kysymyksiä.

Olet selvästikin jo lukenut HPV:sta aika paljon ja jatkoa ajatellen on ihan tärkeää siitä tietääkin. Totta on, että jotkin HP-virustyypit ovat siis syöpiä aiheuttavia, mutta ensinnäkin ne vaativat seksikontaktin toisen ihmisen kanssa ja toiseksi suuri osa viruksen aiheuttamista infektioista katoaa tai paranee itsestään. Mikäli sinulla on rokote, suojaa se sinua myös jatkossa parhaalla tavalla HP-viruksen aiheuttamalta syövältä ja sen esiasteilta. Ole siis huoletta, sinulla ei tämän tilanteen perusteella voi olla HP-virustartuntaa, sen aiheuttamaa syöpää eikä sen esiastetta! Kysyt myös  hpv:n aiheuttamien syöpien yleisyydestä – ne ovat todella harvinaisia nuorilla, koska kehittyminen tartunnasta syöväksi kestää kauan, jopa vuosia.

Voit halutessasi lukea vielä lisää HPV:sta ja siltä suojautumisesta Fressiksen tietopankista ja Kysy asiantuntijalta -palvelusta. Mikäli sinua kovasti edelleen huolettaa tämä asia, sinun kannattaa ottaa se puheeksi luottoaikuisesi, tai vaikka kouluterveydenhoitajan kanssa. Voit myös jutella asiasta nimettömästi  ja luotamuksella Hyvä Kysymys -palvelussa asiantuntijan kanssa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 25 v. Nainen
Kauanko HPV voi olla elimistössä? Hei voiko hp-virus olla vielä elimistössä 3 vuodenkin päästä? Miten hp-viruksesta tullut syöpä oireilee? Tuleeko tietylle hp-virukselle immuniteetti?
Fressis

Hei!

Teoriassa HP-virus voi olla kehossa kolmekin vuotta, mutta liki kaikki tulehdukset paranevat vuoden aikana. HP-viruksen aiheuttamista syövistä yleisin on kohdunkaulan syöpä. Jos emättimen ja kohdun omaava henkilö käy säännöllisesti papa-tutkimuksessa, jäävät syövän varhaiset esiasteet yleensä nopeasti kiinni. Osa näistäkin esiasteista paranee itsestään ja osassa tapauksista gynekologin tekemät toimenpiteet poistavat muutokset niin, ettei syöpää kehity.

Syövän esiasteet eivät välttämättä oireile mitenkään. Joskus saattaa olla yhdynnän jälkeistä verenvuotoa. Itse syöpä oireilee muun muassa poikkeavina vuotoina. Immuniteetista löytyy kirjallisuudesta huonosti tietoa. Luultavasti jonkinlainen vasta-ainesuoja sairastetusta tulehduksesta jää, mutta se ei varmaankaan ole elinikäinen, eli ei anna vuosien mittaista suojaa virustulehduksia vastaan. Rokote on tällä tietoa paras tapa suojautua HPV:n aiheuttamilta solumuutoksilta ja syövältä.

Koska aihe on monimutkainen, suosittelen, että tutustut esimerkiksi Terveyskirjaston HPV-artikkeleihin, joita on lukuisia. Voit lukea lisää HPV:stä myös Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tietämätön
Voiko minulla olla seksitauti vaikka käytin kondomia? Harrastin miehen kanssa seksiä jossa käytettiin kondomia ja suuseksisuojaa itse aktissa kondomi pysyi paikallaan sekä ehjänä koko tapahtuman ajan, onko silti mahdollista että olisin...
Fressis

Hei,

Olette olleet hyvin tunnollsia ehkäisyn suhteen ja toimineet oikein mallikkaasti. Kondomi ja suuseksisuoja ovat hyviä ja samalla ainoita tapoja suojautua mahdolliselta seksitautitartunnalta. Niiden suojateho laskee, jos ne menevät rikki tai lähtevät pois paikoiltaan kesken seksin. Näin teille ei ole käynyt, joten voit olla rauhallisin mielin.

Totta on, että mm. herpes- ja papilloomavirus, eli HPV, voivat tarttua myös ihokosketuksessa, eli seksissä niiden tarttuminen puolin ja toisin on mahdollista. Nämä virukset ovat kuitenkin yleisiä, ja esimerkiksi herpes on n. 20%:lla ja HPV n. 80%:lla seksiä kokeneista, joten niiden tarttumiselta on vaikeaa elämän aikana välttyä. Lisäksi HP-viruksen aiheuttama infektio paranee yleensä itsekseen. Niiden tarttumista seksissä ei kannata erikseen miettiä, jos ja kun käyttää asianmukaisesti suojaa.

Mikäli sinua huolettaa seksitaudit, tai koet niiden oireita, voit hakeutua testeihin esimerkiksi oman terveysaseman tai alueen sukupuolitautien poliklinikan kautta. Sinuna en olisi tilanteesta kuitenkaan huolissani. 🙂

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Heips
HPV-infektioiden paraneminen ja hpv-rokote Moi! 1) Paraneeko nuorilla (tytöllä) 15vuotiailla ja alle 15 vuotiailla suuren riskin hpv infektiot yhtä hyvin kuin muutkin hpv infektiot? 2) Kun hpv:n aiheuttama syöpä on...
Fressis

Moi, kiitos kysymyksistä!

Hienoa, että laitoit meille viestiä, koska olet selvästi miettinyt tätä aihetta paljon. Kysymyksistäsi välittyy se, että olet nyt kovasti huolissasi HPV-asioista ja siksi haluammekin täällä Fressiksessä rohkaista sinua juttelemaan asiasta vielä kasvokkain ammattilaisen, kuten kouluterveydenhoitajan kanssa. Tässä kuitenkin tietoa HP-viruksesta ja vastauksia kysymyksiisi.

Ihmisen papilloomavirus eli HPV on hyvin yleinen ja jopa 4/5 ihmisistä saa HPV-tartunnan elämänsä aikana. Erityisesti nuorilla on paljon HPV-infektioita ja HPV-infektiot yleistyvät selvästi seksielämän alettua. HPV-infektion saaminen ei tarkoita sitä, että saisi automaattisesti syövän. Erilaisia HP-virustyyppejä on runsaasti ja vain osa niistä aiheuttaa syöpää. Näitä syöpää aiheuttavia virustyyppejä kutsutaan suuren riskin HPV-tyypeiksi. Syövän kehittymiseen vaaditaan tällaisen suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama pitkittynyt infektio. Kaikki suuren riskin HPV-infektiot eivät suinkaan pitkity ja pitkittyneen infektion lisäksi tarvitaan myös muita syövän kehittymistä edistäviä tekijöitä. Syövän riskiä lisää muun muassa tupakointi ja muut seksitaudit (erityisesti klamydia). Nuorilla HPV-infektiot – myös suuren riskin HPV-infektiot – ja niiden aiheuttamat solumuutokset paranevat lähes aina itsekseen (myös ilman rokotetta) ja nuorella iällä HPV:n aiheuttamat syövät ovat kaikkialla elimistössä harvinaisia.

Tämän perusteella vastaukset kysymyksiisi ovat siis seuraavat:

  1. Kyllä, suuren riskin tulehdukset paranevat siinä, missä matalan riskin virusten aiheuttamat Nuorilla jopa 90 % HPV-infektioista paranee itsestään 2 vuodessa.
  2. Kyllä paranisi.
  3. Kyllä, kaikki ovat harvinaisia.
  4. Rokote ei paranna jo syntyneitä tulehduksia, eikä suojaa, jos on jo saanut tartunnan. Rokote siis estää tulehdusta syntymästä, mutta ei paranna tulehdusta, jos se on jo olemassa. Tulehdukset kyllä paranevat samalla tavalla, on rokote tai ei. Rokote siis suojaa siltä, ettei korkean riskin virukset pääse synnyttämään tulehduksia, jotka voivat muuntua myöhemmin syöväksi. HPV-rokote vaikuttaa olevan nuorilla tällä hetkellä tehokkain tapa ehkäistä HPV:n aiheuttamien syöpien kehittymistä aikuisiällä. Rokotteen teho on paras, kun se otetaan ennen seksielämän aloittamista, mutta sen ottamisesta voi olla hyötyä myös myöhemmin.
  5. HPV ei tartu näillä mainitsemillasi tavoilla. HPV tarttuu yleensä seksissä: yhdynnän lisäksi myös suuseksissä tai käsien välityksellä. HPV-tartunnan voi mahdollisesti saada myös esimerkiksi syntymän yhteydessä äidin synnytyskanavasta, mutta pääsääntöisesti HPV kuitenkin tarttuu seksissä. Kondomi suojaa HPV- ja myös muilta seksitautitartunnoilta, ja siksi seksissä kannattaakin käyttää kondomia tai suuseksisuojaa seksitavasta riippuen.

Sinun ei siis tarvitse olla asiasta nyt huolissasi, mutta kannattaa vielä jutella aiheesta lisää kouluterveydenhoitajan kanssa. Lisätietoa HPV:sta voit halutessasi lukea Fressiksen artikkelista ja tietopankista. Jos syöpään liittyvät kysymykset vielä mietityttävät sinua, voit olla yhteydessä Syöpäjärjestöjen maksuttomiin neuvontapalveluihin esimerkiksi chatin kautta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tyhmä kysymys
Voiko seksitauti tarttua omasta emättimestä peräaukkoon Hei, minua on alkanut mietityttämään että jos emättimessä on hpv, klamydia tai tippuri ja pyyhkii vessassa käydessä edestä taakse, niin voivatko nämä taudit levitä...
Fressis

Hei,

Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan! 🙂

Seksitaudit ovat joko bakteeri- tai virusinfektioita ja ne tarttuvat ja oireilevat eri tavoin. Esimerkiksi klamydia ja tippuri ovat bakteerien aiheuttamia, ja HPV on tietysti virus (HP-virus). Niille yhteistä on se, että ne tarttuvat joko suoraa limakalvoille tai eritteen tai välineen kautta. Limakalvoa on ihmisen kehossa useassa kohtaa ja niihin kaikkiin paikkoihin voi seksitauti tarttua. Teoriassa on siis mahdollista, että erilaiset bakteerit ja virukset kulkeutuvat esimerkiksi peräaukosta emättimeen tai emättimestä peräaukkoon, kun vessassa käydessä pyyhkii seksitautia sisältävää eritettä jompaan kumpaan suuntaan.

Mikäli sinulla on huolta seksitautien kanssa, sinun kannattaa mennä testeihin. Helpoiten sinne pääset oman terveysaseman tai paikkakuntasi sukupuolitautien poliklinikan kautta. Voit lukea Fressiksestä lisää seksitaudeista  ja niiden testauksesta.

Aurinkoista helmikuuta!

Oliko vastauksesta hyötyä?