Kysymys
LiikeMieli
Nimimerkki: Moiiiii
Liiallinen voimistelu Kysymykseni koskee voimistelua ja liikuntaa. Olen harrastanut voimistelua päivittäin puolenvuoden ajan, ja nyt minusta tuntuu, että tämä on liikaa. En jaksa enää. Mutta kun...
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Voimistelu onkin monipuolinen ja haastava liikuntalaji. Voimistelu kehittää mm. vartalon hallintaa, ketteryyttä, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Kerrot harrastaneesi voimistelua päivittäin viimeisen puolen vuoden aikana ja nyt tuntuu, että sitä taitaa olla liikaa. Hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan omaa jaksamistasi.

Kysymyksessäsi pyydät vinkkiä, miten voisit vähentää liikkumista. Päivittäinen liikkuminen on hyvä juttu, mutta on hyvä pitää mielessä se, mistä tulee oikeasti itselle hyvä olo ja mieli. Liikutko näin paljon itsesi vuoksi vai sen vuoksi, että voit näyttää taitojasi muille? Yleisesti suositellaan, että nuori liikkuisi vähintään tunnin päivässä. Viikon aikana on hyvä liikkua myös eri tavoin, niin että noin puolet olisi reipasta ja hengästyttävää liikkumista ja puolet kehonhallintaa, voimaa ja liikkuvuutta kehittävää. Kaikista tärkeintä on kuitenkin löytää itselleen sopiva yhdistelmä eri liikkumisen tavoista, niin että kroppa ja mieli jaksaa. Lepo on myös tärkeää palautumisen kannalta. Jos seuravana päivänä kroppa tuntuu väsyneeltä, voisi päivän aikana kokeilla esimerkiksi kevyempää kävely- tai pyöräilylenkkiä.

Toivottavasti tästä on sinulle apua ja löydät itsellesi sopivan tavan ja määrän liikkua. Mukavaa kesän jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?