Moikka!
Pohdit monia uneen liittyviä asioita. Unen tarve on yksilöllistä ja saattaa vaihdella hieman elämäntilanteestakin riippuen. Myös se, miten vähäunisiin öihin reagoi, voi vaihdella. Kertomasi kuvaus huonosta olosta, sekavuudesta ja kehon lämpötilan vaihteluista kuulostaa ihan luonnolliselta. Unettomuudesta johtuva paha olo voi olla nimittäin sekä fyysistä, että psyykkistä. Joissain testeissä on todettu, että uneton yö voi vastata 0,6 promillen humalaa, eli olo unettoman yön jälkeen ei tosiaankaan ole ihan skarpein.
Myös päivällä suoritetulla liikunnalla voi olla vaikutusta uniin. Kevyt liikunta muutamia tunteja ennen unta saattaa rauhoittaa unta, mutta kuuden kilometrin lenkki voi olla liikaa ja nostaa vireystasoa niin että nukahtaminen illalla on vaikeaa. Etenkin jos keho on jo valmiiksi väsynyt liian vähäisistä unista tai rasitus on liikaa suhteessa omaan kuntotasoon. Tee siis mieluummin lyhyempiä lenkkejä ja kokeile pidentää pikkuhiljaa, niin löydät sopivan rytmin, joka ei vaikuta uneen.
Uneton yö silloin tällöin ei ole vaarallista, etenkin kun kerroit nukkuvasi hyvin, kun saat unen päästä kiinni. Omaa unta ja sen riittävyyttä voi tarkastella suhteessa omaan toimintakykyyn. Jos olo on pitkiä aikoja kerrallaan vetämätön, tai aiheuttaa huolta, voi olla hyvä käydä juttelemassa asiasta terveydenhuollossa. Jo asiasta huolehtiminen voi nimittäin edesauttaa unettomuutta. Voit käydä lukemassa lisää unesta YTHS:n sivuilta ja tutustua halutessasi myös Mielenterveystalon maksuttomaan Unettomuuden omahoito-ohjelmaan.
Toivottavasti tämä viesti sai pahimman kärjen pois huolelta. Kuuntele itseäsi ja ota matalalla kynnyksellä yhteyttä terveydenhuoltoon, jos asia tuntuu sinua vielä huolettavan. Hyviä lepohetkiä sinulle!
En saa unta – mikä avuksi?
Silloin tällöin vaivaava unettomuus ei ole vakavaa. Jos unettomuus toistuu noin kolmesti viikossa usean kuukauden ajan, voi olla kyse unettomuushäiriöstä.
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Normaalisti ihmiset nukahtavat noin puolessa tunnissa. Kertomasi 1-2 tunnin nukahtamisaika voi viitata siihen, että kärsit unettomuudesta. Pitkän nukahtamisajan vuoksi yöunet voivat jäädä riittämättömiksi, kun aamulla on herättävä tiettyyn aikaan esimerkiksi kouluun. Unen tarve on yksilöllistä, mutta nuoren olisi hyvä saada unta noin 8-9 tuntia yössä. Riittävä uni on tärkeää kasvun ja kehityksen kannalta, ja jatkuva unenpuute heikentää usein jaksamista koulussa ja esimerkiksi harrastuksissa.
Yksittäisinä öinä ilmenevä tilapäinen unettomuus on ihan normaalia, mutta pidemmän unettomuuden taustalla voi olla esimerkiksi jatkuvasti stressaava elämäntilanne. Joskus voi olla kyse myös ns. primaarisesta unettomuudesta, jolloin jo lapsuudesta lähtien on vaikea saada unta. Tälle ei ole olemassa mitään selkeää syytä, vaan se on rakenteellinen ominaisuus. Murrosiässä joskus myös kasvuun ja kehitykseen liittyvät tekijät voivat vaikuttaa uneen. Osaatko sanoa, miksi nukahtaminen on sinulle hankalaa? Onko sinulla esimerkiksi stressiä joistain asioista ja pyörittelet niitä mielessäsi ennen nukkumaanmenoa?
Kertomasi perusteella nukahtamisen vaikeus on jatkunut jo pidemmän aikaa. Oletkohan kertonut siitä jo vanhemmillesi? Jos et, niin suosittelen, että pohtisit asiaa yhdessä vanhempiesi kanssa. Voisitte yhdessä miettiä, löytyykö sille jotain syitä, miksi sinun on vaikea nukahtaa ja voisiko nukahtamista helpottaa joillain keinoilla. Tarvittaessa voisitte olla myös yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan ja keskustella tilanteesta hänen kanssaan. Vinkkejä hyvään uneen löydät myös Fressiksestä.
Tsemppiä alkaneeseen vuoteen!