Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: Moromoro
Mitä haittaa on siitä jos otan kaverilta välillä pari hatsia? Mitä haittoja on siitä että ottaa kavereilta välillä pari hatsia en ole kokeillut kun kerran mutta haluaisin uudestaankin mutten aktiivisesti silloin tällöin vain?
Fressis

Moro! Kiitos kysymyksestäsi!

Kerrot ottaneesi yhden kerran ”hatsin” kaveriltasi ja pohdit mitä haittoja on sillä, että näin tekisi jatkossakin satunnaisesti. Viestistäsi ei käy ilmi, mistä tuotteesta hatsit otit, joten en siksi pysty vastaamaan sinulle kovinkaan tarkasti. Yleisesti ottaen en kuitenkaan suosittele hatsien ottamista mistään poltettavasta/höyrytettävästä tuotteesta.

Vaikka satunnainen käyttö voi kuulostaa harmittomalta ja vähäiseltä, se ei silti ole millään tavalla suositeltavaa. Jos hengitetyssä tuotteessa on nikotiinia, voi siihen koukuttua jo vähäisenkin käytön myötä. Kun tulee riippuvaiseksi nikotiinista, nikotiinituotteiden käyttö pitkittyy/säännöllistyy ja siten myös suurenevat niiden haittavaikutukset. Myöskään nikotiinittomien tuotteiden polttaminen/höyryttäminen ei ole harmitonta. Esimerkiksi sähkösavukkeessa käytetyn nikotiinittoman nesteen makuaineilla on todettu olevan jopa haitallisempia vaikutuksia keuhkosoluille kuin nikotiininesteillä. Myös kannabikseen voi kehittyä riippuvuus ja käytöllä on monia haitallisia vaikutuksia. Näiltä sivuilta voit lukea lisää tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön haitoista ja kannabiksen haitoista.

Minua kiinnostaisi tietää, mikä hatsien ottamisessa sinua houkuttaa? Oletko kiinnostunut siitä siksi, koska kaverisikin käyttävät tätä tuotetta? Vaikka voi tuntua vaikealta kieltäytyä jostain, mitä kaverit tekevät tai sinulle tarjoavat, muista, että on oikeasti fiksua ja siistimpää kieltäytyä ja pitää siten huolta omasta terveydestään. Toiminnallasi voit parhaimmillaan myös rohkaista kavereitasikin lopettamaan tuotteen käytön. 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Poika pohjoisen
Millaisia vaikutuksia satunnainen tupakointi aiheuttaa? Hei, polttelen nautiskellen ehkä yhden 2 viikkoon tai en sitäkään. Millaisia vaikutuksia sillä on?
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestäsi!

Tupakoinnilla ei ole turvarajaa, toisin sanoen kaikki tupakointi on haitallista. Tupakoinnilla on välittömiä eli heti tapahtuvia vaikutuksia, se muun muassa nostaa verenpainetta ja pulssia. Myös monien sairauksien riski kasvaa jo pienilläkin tupakkamäärillä.

Satunnainen tupakointi muuttuu helposti päivittäiseksi, kun elimistö tottuu nikotiiniin ja alkaa kaivata sitä lisää. Tupakkariippuvuus voi syntyä jo satunnaisen tupakoimisen seurauksena. Siksi me täällä Fressiksessä suosittelemme lopettamaan myös satunnaisen polttelun. Silloin pääsee helpommalla. Näin välttää tupakoinnin terveysriskit  ja lopettaminen on helpompaa, kun riippuvuus ei ole vielä muodostunut niin vahvaksi.

Nimimerkki kysyttävää on pohtinut myös satunnaisen tupakoinnin vaikutuksia.

Lisätietoa tupakoinnin haitoista löydät Fressiksen tupakka-tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?