Kysymys
Yleinen
Nimimerkki: Ruusu 123
Olenko ylipainoinen? Moikka oon tyttö 14v ja oon 160cm ja painan 80kg. Olenko ylipainoinen?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Nuorena on tavallista pohtia omaa kehoaan ja miettiä mikä on normaalia ja mikä ei. Usein tulee vertailtuakin itseään muihin. Vertailu on kuitenkin hieman hölmöä, sillä mehän olemme kaikki erilaisia. On myös hyvä muistaa, että kasvuiässä keho voi muuttua vielä paljonkin. Esimerkiksi painon lisääntyminen murrosiässä on tyypillistä, kun kehon rasvakoostumus muuttuu. Myös hyvin lihaksikkaat nuoret painavat usein muita ikätovereitaan enemmän, eikä kyse ole silloin ylipainosta.

Laskennallisesti kertomasi mitat viittaisivat ylipainoon. On kuitenkin hyvä muistaa, että painoindeksit ym. laskukaavat soveltuvat melko huonosti kasvaville nuorille, sillä kasvu on vielä kesken. Pieni pyöreys ei ole vaarallista, mutta ylipainoon on hyvä kiinnittää huomiota, sillä siihen liittyy usein terveysriskejä. Ylipaino johtuu useimmiten siitä, että ravinnosta saa enemmän energiaa kuin sitä kuluttaa. Esimerkiksi herkuttelu ja epäsäännöllinen syöminen johtaa helposti siihen, että saa enemmän energiaa mitä ehtii päivän aikana kuluttaa. Herkkuhetkillekin on toki paikkansa, eikä ruokailun suhteen pidä olla liian ehdoton! Olet kasvava nuori, joten tärkeintä on panostaa arjessa terveelliseen, säännölliseen ja monipuoliseen ruokavalioon, itselle mieluisaan liikuntaan ja riittäviin yöuniin. Toteutuvatko nämä sinun arjessasi?

Jos oma paino mietityttää tai haluaa asiaan muutoksen, kannattaa keskustella asiasta vanhempien ja kouluterveydenhoitajan kanssa. Kouluterveydenhoitajalta saa tukea terveellisiin elintapoihin ja hän voi arvioida onko todellista syytä alkaa esimerkiksi pudottaa painoa. Nuorten netti -sivustolla on tähän pohdintaan hyviä vinkkejä. Kasvavalle nuorelle ei pääsääntöisesti ole hyväksi laihdutus, vaan panostus nimenomaan terveellisiin elintapoihin.

Muistathan, ettei puntarin lukemilla ole mitään merkitystä siihen, minkälainen olet ihmisenä. Olet tärkeä ja arvokas sellaisena kuin olet. Vaakaa parempi mittari onkin oma olo, jaksaminen ja tunne siitä, että viihtyy kehossaan. 😉

Oliko vastauksesta hyötyä?