Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Huolestunut
Ikä: Yli 18v
HPV:n tartuttaminen eteenpäin Hei! Minulla on todettu noin vuosi sitten kondylooma ja minulla oli silloin visvasyyliä, hoidin ne kuitenkin liukoksella ja olen ollut vuoden oireeton. Mistä voin...
Fressis

Hei! Kiitos hyvästä kysymyksestä!

Valtaosan näkyvistä kondyloomista eli visvasyylistä aiheuttaa human papillome virus (HPV) tyypit 6 ja 11. Nämä ovat niin sanottuja matalan riskin viruksia suhteessa kohdunkaulansyöpään, jolle tietyt HP-virustyypit voivat altistaa.

Vaikka itse kondyloomat ovat hävinneet, kantamaansa virustyyppiä (ei siis muita) voi silti levittää seksikumppaneilleen. HPV-infektioilla on kuitenkin erittäin hyvä luontainen paranemistaipumus, ja suurin osa viruksen oireettomista kantajista onkin tyystin tietämättömiä koko asiasta. Jopa 80-90 % saa tartunnan elinaikanaan. Infektioiden paranemista edistää mm. tupakoimattomuus.

Viruksen kantajuutta ei selvitetä muuten vaan, eli et voi valitettavasti tietää, mitä muita virustyyppejä mahdollisesti kannat oireettomana. Suomessa on valtakunnallinen kohdunkaulansyövän seulontaohjelma, johon tulee ensimmäinen kutsu 25-30-vuotiaana. Joissain paikoin käytössä on HPV-testi perinteisen kohdunkaulan irtosolunäytteen (Papa-koe) sijasta, ja siinä seulotaan juurikin korkean riskin virustyyppejä.

Kondomin käyttö voi ehkäistä viruksen tarttumista, ei täysin, mutta noin 70-prosenttisesti. Mahdollisissa satunnaisissa seksikontakteissa kannattaa siis käyttää aina kondomia.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: piituli
Ikä: 16-18v
Haavauma ja patit alapäässä Minulla oli alapäässä hieman haavaa muistuttava repeymä reiän alapuolella, johon on nyt kehittynyt hieman ”irtonaisia” patteja muutama joita pystyy ns pyöritellä paikoillaan. Minulla on...
Fressis

Hei piituli,

Hyvä kun laitoit viestiä ja kysyit asiasta! Kuvaamasi patit kuulostavat kondyloomilta. Niitä sanotaan myös visvasyyliksi. Niiden aiheuttaja on ihmisen papilloomavirus eli HPV. HPV-infektio tarttuu iho- tai limakalvokosketuksessa ja se, kehen se on tarttunut, voi itse olla oireeton, mutta silti tartuttaa toisen. HPV-infektiot ovat erittäin yleisiä, ja niistä valtaosa paranee itsestään parin vuoden sisällä. Tartunnan saaneista noin 1% saa näkyviä syyliä, joita voidaan hoitaa.

Suosittelen sinua varaamaan ajan lääkärille, joka pystyy arvioimaan hoidon tarvetta ja jonka kanssa voit keskustella erilaisista hoitovaihtoehdoista. Kondyloomien hävittämiseen käytettävät lääkkeet tarvitsevat kaikki lääkärin kirjoittaman reseptin. Kondyloomamuutoksia voidaan hoitaa ”kotihoitona” paikallisvalmisteilla, mutta myös hoitopaikassa tehtävillä toimenpiteillä, joita on niin ikään erilaisia (esim. jäädytys ja laserointi). Hoidon valintaan vaikuttavat muun muassa kondyloomien sijainti, koko ja lukumäärä, sekä se, millainen tarve sinulla itselläsi on hoitojen toteutukseen. Kondyloomien hoito onnistuu yleensä hyvin, mutta itse virus ei valitettavasi katoa elimistöstä hoitojen avulla, ja siksi kondyloomamuutokset uusivat herkästi hoidon jälkeen. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista virus kuitenkin häviää itsestään vuosien kuluessa. On hyvä tietää myös, että tupakointi lisää syylien uusimisriskiä ja muut seksitaudit voivat haitata HPV-infektion paranemista. Siksi on tärkeää hoitaa myös mainitsemasi klamydia pois.

Viestistäsi ei käy ilmi sukupuoltasi. Jos sinulla on ulkosynnyttimet, ja kondyloomamuutoksia on todettu niissä, tulee sinulta tehdä myös papakoe, eli irtosolututkimus mahdollisten kohdunkaulan solumuutosten poissulkemiseksi. Tästäkin voitte jutella lisää lääkärin kanssa.

Koska HP-virus leviää seksikontaktissa, on tärkeää, että käytät kaikenlaisessa seksissä kondomia. On hyvä kuitenkin muistaa, että myöskään kondomi ei täysin suojaa tartunnalta, koska kondylooman voi saada myös ihokosketuksen välityksellä. Voit lukea lisää HPV:sta Fressiksen tietopankista.

Toivottavasti vastauksesta oli sinulle hyötyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: apua
Miten kondyloomia hoidetaan? Mulla on kondylooma mitä teen?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.

Kerrot sinulla olevan kondylooma ja pohdit mitä sinun tulisi nyt tehdä. Kondylooma eli visvasyylä on HPV:n eli ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama ihomuutos. HP-virus voidaan jaotella matalan riskin ja korkean riskin virustyyppeihin. Matalan riskin viruksista osa aiheuttaa visvasyyliä eli kondyloomamuutoksia erityisesti sukuelinten alueelle, toiset taas voivat tehdä syyliä tai ontelosyyliä muualle kehoon. HPV-infektiot ovat erittäin yleisiä, ja niistä valtaosa paranee itsestään parin vuoden sisällä. Tartunnan saaneista noin 1% saa näkyviä syyliä.

Suosittelen sinua varaamaan ajan lääkärille, joka pystyy arvioimaan hoidon tarvetta ja jonka kanssa voit keskustella erilaisista hoitovaihtoehdoista. Kondyloomamuutoksia voidaan hoitaa ”kotihoitona” paikallisvalmisteilla, mutta myös hoitopaikassa tehtävillä toimenpiteillä, joita on niin ikään erilaisia. Hoidon valintaan vaikuttavat muun muassa kondyloomien sijainti, koko ja lukumäärä, sekä se, millainen tarve sinulla itselläsi on hoitojen toteutukseen. Itse virus ei valitettavasi katoa elimistöstä hoitojen avulla, ja siksi kondyloomamuutokset uusivat herkästi hoidon jälkeen. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista virus kuitenkin häviää itsestään vuosien kuluessa.

Viestistäsi ei käy ilmi sukupuoltasi. Jos sinulla on ulkosynnyttimet, ja kondyloomamuutoksia on todettu niissä, tulee sinulta tehdä myös papakoe, eli irtosolututkimus mahdollisten kohdunkaulan solumuutosten poissulkemiseksi. Tästäkin voitte jutella lisää lääkärin kanssa.

Koska HP-virus leviää seksikontaktissa, on tärkeää, että käytät kaikenlaisessa seksissä kondomia. On hyvä kuitenkin muistaa, että myöskään kondomi ei täysin suojaa tartunnalta, koska kondylooman voi saada myös ihokosketuksen välityksellä.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua! Täältä voit lukea ohjeet lääkärille hakeutumiseen.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Moiccu
Mikä auttaisi kondyloomaan? Moikka, minulla on ollut kondyloomanäppyjä nyt noin 1.5v eikä meinaa millään poistua. On koitettu condylinet ja jäädytykset siltikin tulee takaisin, erittäin häiritsevä tapaus. Joudunko...
Fressis

Hei Moiccu!

Olet huolissasi sitkeästä kondyloomasta, joka ei ole reagoinut hoitoihin. Kondylooma eli visvasyylä on HPV:n eli ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama ihomuutos. HP-virus voidaan jaotella matalan riskin ja korkean riskin virustyyppeihin. Matalan riskin viruksista osa aiheuttaa visvasyyliä eli kondyloomamuutoksia erityisesti sukuelinten alueelle, toiset taas voivat tehdä syyliä tai ontelosyyliä muualle kehoon.

Naisilla kondyloomat esiintyvät ulkonevina, kukkakaalimaisina syylinä ulkosynnyttimissä, mutta emättimessä ja kohdunnapukassa sijaitsevat syylät ovat litteitä. Jos ulkosynnyttimissä todetaan kondyloomia, tulee naiselta tehdä papakoe eli irtosolututkimus mahdollisten kohdunkaulan solumuutosten poissulkemiseksi.

Virus leviää seksikontaktissa ja siksi tilapäisten seksikumppanien kanssa on hyvä käyttää kondomia. On kuitenkin hyvä tietää, että kondylooman voi saada myös suuseksin sekä ihokosketuksen välityksellä, minkä vuoksi kondomin käyttökään ei täysin suojaa infektiolta.

HPV-infektiot ovat erittäin yleisiä – jopa kahdeksan ihmistä kymmenestä saa HPV-infektion elämänsä aikana. Näistä 90 % paranee itsestään elimistön immuunijärjestelmän avulla parin vuoden sisällä. Tartunnan saaneista vain noin 1 % saa näkyviä syyliä ja aika tartunnasta syylien ilmaantumiseen vaihtelee kuukausista useisiin vuosiin

Kondyloomia voi yrittää hoitaa paikallisvalmisteilla, jäädyttämällä, elektrokoaguloimalla sekä laserilla. Itse virus ei hoidoilla katoa elimistöstä ja siksi kondyloomamuutokset uusivat herkästi hoidon jälkeen. Suurimmalla osalla tartunnan saaneista virus kuitenkin häviää itsestään vuosien kuluessa.

Eli vastauksena kysymykseesi moiccu – kärsivällisyyttä! Elimistö yleensä hoitaa kondylooman ajan kanssa, vaikka paikallishoidoilla sitä ei kuriin olisi saatukaan. Viestistäsi ei käy ilmi missä sinua on hoidettu, mutta voisit hankkia vielä myös lähetteen erikoissairaanhoitoon iho- ja sukupuolitautien tai naistentautien yksikköön. Voit myös olla uudestaan sinne suuntaan yhteydessä, jos olet jo ollut sitä kautta hoidossa.

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: itkettää
Jos poikaystävälläni on kondylooma, voiko minullakin olla? Löysin poikaystävän laukusta Condylinea eli lääkettä jolla hoidetaan kondyloomaa. Pitääkö mun käydä testeissä? Mitä ihmettä mä teen?
Fressis

Hei nimimerkki itkettää,

kiitos viestistäsi ja tosi hyvä, että pyydät apua tilanteeseen, jossa koet olevasi neuvoton. Kysymykseesi on mahdotonta antaa oikeaa neuvoa tai vastausta, mutta toivottavasti ajatuksistani on sinulle jotakin apua.

Voisitkohan ottaa poikaystäväsi kanssa puheeksi sen, että löysit hänen laukustaan Condyline-lääkkeen? Tällä tavalla saat ehkä selityksen asiaan, tai ainakin mahdollisuuden keskustella siitä. On varsin tavallista, että mieli alkaa rakentaa merkityksiä hämmentäville asioille, joihin ei ole parempaa tietoa tai toista näkökulmaa. Keskustelun perusteella voisit saada vastauksen myös siihen, mitä sinun tulisi tehdä, tai tarvitseeko tehdä mitään. Jos tämä ei ole sinusta hyvä ajatus, suosittelen sinua pohtimaan eri vaihtoehtoja Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.

Vielä muutama juttu kondyloomasta, jonka aiheuttaa Human Papilloma -virus. Arviolta 80–90 % suomalaisista saa jossakin elämänsä vaiheessa HPV-tartunnan ja suurimmalle osalle se ei aiheuta mitään oireita. HPV-tulehdus voi löytyä naiselta sattumalta HPV-testillä tai papakokeessa, ja joskus se voidaan todeta näkyvien oireiden, kuten kondyloomien, perusteella. Suurin osa HPV-tartunnoista paranee itsestään vuoden kuluessa. Suosittelen lukemaan HPV:stä lisää Fressiksen artikkelista, jonka löydät täältä.

Kysyt viestissä, pitääkö sinun käydä testeissä. Jos sinulla on ollut suojaamatonta seksiä, seksitautitesteissä kannattaa käydä. Tosin HPV-testi ei taida kuulua peruspakettiin seksitautien osalta, mutta tilanne kannattaa ottaa puheeksi näytteenottopaikassa, niin saat asian selville ja ennen kaikkea mahdollisuuden keskustella asiasta, jos koet siihen tarvetta. Voit lukea halutessasi lisää seksitautitestauksesta Väestöliiton artikkelista ”Mihin voi mennä seksitautitesteihin?”.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua. Voit tarvittaessa jatkaa aiheesta keskustelua Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa. 🙂

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Kondylooma
Kondylooman tarttuminen hei! minulla todettiin tänään kondylooma peräaukon suulla. lääkäri määräsi siihen aldara voidetta. mutta kysymykseni onkin, sitten kun visvasyylät ovat lähteneet pois niin voinko harrastaa...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Kondylooman eli visvasyylän aiheuttaa ihmisen papilloomavirus eli Human papilloma virus (HPV). Viruksia tunnetaan useita eri tyyppejä. Osa viruksista aiheuttaa kukkakaalimaisia muutoksia genitaalialueelle, osa taas muualle iholle (esim. tutut syylä käsissä, jaloissa). Genitaalialueen kukkakaalimaisia muutoksia kutsutaan kondyloomiksi eli visvasyyliksi. Jotkut papilloomavirukset voivat altistaa syövälle –siksi niitä vastaan on kehitetty roketteita ja siksi naisille tehdään papa-seulontaa. Visvasyylää eli kondyloomaa aiheuttava virustyyppi ei kuulu korkean syöpäriskin ryhmään.

Kondyloomatartunnan voi saada suojaamattomassa yhdynnässä, suuseksissä sekä ihokosketuksessa. Ulkoisia kondyloomia voi hoitaa esimerkiksi kuvaamallasi tavalla podofyllotoksiinilla, mutta elimistöstä virus ei paikallishoidolla poistu ja se uusii helposti. Valitettavasti tartunnan mahdollisuus on siis vielä olemassa, vaikka tuo hoidettu kohta olisi saatu kuriin. Ei myöskään voida varmasti sanoa, missä vaiheessa virus on tartuttava, lisäksi vain pieni osa tartunnan saaneista saa näkyviä syyliä. Siksi etenkin suhteen alussa on ehdottomasti syytä käyttää suojaa. Kun suhde vakinaistuu, seksikumppanit eivät kummallakaan vaihdu ja olette käyneet seksitautitesteissä, voitte yhdessä sopien jättää kondomisuojan pois – toki raskaudenehkäisy on sitten tarvittaessa hoidettava muulla keinoin. 

Hyvä uutinen on, että noin 90 % infektioista paranee itsestään, kun elimistön immuunijärjestelmä herää hävittämään viruksen. HPV infektiot ovat tosi yleisiä, noin 80% ihmisistä saa HPV-infektion elämänsä aikana. Sikäli niistä ei kannata kantaa syyllisyyttä tai häpeää eikä kannata jättää seksielämää odottamaan 5 vuodeksi!  Tartunnan riskiä lisäävät suojaamattoman seksin lisäksi vaihtuvat seksikumppanit, muut seksitaudit sekä tupakointi. Näiden välttäminen on paras tapa ennaltaehkäistä tartuntaa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Huolissaan oleva
Voiko pieni näppy kiveksissä olla kondylooma? Hei. Olen aika huolissaan kun kiveksissäni on ollut jo jonkin aikaa pieni näppy, ei tunnu yhtään kipeältä ja tuntuu pehmeältä. Joskus kauan sitten olen...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Sinulla on siis kiveksissä pieni pehmeä näppy, johon ei satu. Näppy voi olla kondylooma, jos olet harrastanut seksiä kumppanisi kanssa esimerkiksi niin, että hänen suunsa, sukuelimensä ja niiden alueen iho tai kumppanisi kädet ovat olleet kosketuksissa sukuelintesi ja niiden ympärillä olevan ihon kanssa. Olet voinut saada myös kondylooman myös, jos olet käsilläsi hyväillyt kumppanisi sukuelimiä ja niiden ympäristön aluetta ja sen jälkeen kosketellut käsilläsi omia sukuelimiäsi ja niiden ympäristön ihoa. Jos kätesi ovat kosketelleet vain omia sukuelimiäsi ja niiden ympäristöä eikä muiden kädet ole kosketelleet sinun intiimialuettasi, kondylooma vaikuttaa kyllä epätodennäköiseltä.

Kondylooma on HPV:n eli ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama yleensä syylämäinen, koholla oleva muutos iholla tai limakalvolla. HPV tarttuu yleensä seksissä joko yhdynnässä (emätin- sekä anaaliyhdyntä), suuseksissä tai käsien välityksellä. Jopa 80 % ihmisistä saa HPV-tartunnan elämänsä aikana. Suurin osa HPV-infektioista paranee itsekseen ja on oireettomia. Osa HP-viruksista aiheuttaa kondyloomia. HPV:stä voit lukea lisää esimerkiksi Fressiksen sivuilta.

Kondylooma on usein todettavissa lääkärin vastaanotolla ihan paljain silmin ilman lisätutkimuksia. Yleensä kondyloomia tulee sukuelinten ja peräaukon ihon ja limakalvojen alueelle, mutta niitä voi tulla myös suun limakalvolle. Kondyloomia voidaan hoitaa lääkärin määräämillä reseptilääkkeillä tai joskus jäädyttämällä tai laserilla. Mikään näistä hoidoista ei poista itse virusta, mutta elimistön oma puolustusjärjestelmä aikanaan hoitaa viruksen. Kondylooma ei siis parannu omatoimisen puhdistuksen, perusrasvan tai apteekista ilman reseptiä saatavien lääkevoiteiden avulla.

Näin sähköpostin perusteella on mahdotonta sanoa tarkemmin, mistä näppyläsi kohdalla voisi olla kyse. Jos näppy vaivaa ja huolestuttaa sinua, kasvaa/muuttuu tai näppylöitä tulee lisää, kannattaa käydä näyttämässä sitä lääkärille. Jos kyseessä on kondylooma, voit saada siihen lääkityksen.

Yhdyntä ja suuseksissä toisen kanssa on aina tärkeää käyttää kondomia etenkin, jos kumppani on uusi. Kondomista saa suuseksisuojan halkaisemalla ja suuseksisuojia saa myös ostettua erikseen. Kondomi ja suuseksisuoja suojaavat melko hyvin myös HPV-tartunnoilta, mutta erityisesti myös muilta seksissä tarttuvilta taudeilta kuten klamydialta ja tippurilta. Lisäksi seksitautien lisäksi tarvittaessa on tärkeää myös huolehtia raskauden ehkäisystä, kondomi toki toimii siinäkin. Seksissä voi keskittyä nauttimaan, kun ehkäisyasiat ovat kunnossa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Plöö
Paraneeko kondylooma itsestään ajan kanssa? Moro. Oon 22 vuotias jamppa ja ollut 7 vuotta parisuhteessa. Olimme kumppanin kanssa erossa noin vuosi sitten 4kk ja tänä aikana harrastimme suojaamatonta seksiä...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Kondylooman eli visvasyylän aiheuttaa ihmisen papilloomavirus (HPV), joita tunnetaan nykyään lähes 200 erilaista virustyyppiä. Osa papilloomaviruksista aiheuttaa syyliä sormiin ja jalkapohjiin, osa sukuelinten limakalvoille. Koska HPV on virus, ei siihen ole parantavaa lääkitystä, vaan kehon pitää itse aktivoitua ja muodostaa vasta-aineita virukselle – ja tuhota se sitten näillä. Tartunta paranee siis ajan kanssa itsestään, kuten jo kysymyksessäsi mietitkin. Paranemiseen voi mennä useita kuukausia ja sen jälkeen keholla on immuniteetti tätä tiettyä HP-virusta vastaan.  Muihin virustyyppeihin voi kuitenkin silti vielä sairastua.

Paranemista voi yrittää nopeuttaa esimerkiksi penslaamalla, jolloin näkyvät syylät saadaan hoidettua. Tässäkin tapauksessa hoito vaatii kärsivällisyyttä eikä näkyvien muutosten poistuminen takaa sitä, ettei virusta olisi enää kehossa ja etteikö syylä voisi tarttua. Jos syyliä haluaa lähteä hoitamaan tai haluaa estää eri virustyyppien tarttumisen kumppanille, suosittelen kondomin käyttöä ainakin alkuaikoina. Lisäksi seksitautien osalta on hyvä pohtia vielä esimerkiksi klamydian tarkastamista molemmilta.

Hyvää syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?