Moikka ja kiitos kysymyksestäsi! Hienoa, että olet vastuullisesti alkanut pohtia ja testailla ehkäisyä.
Sopivan kondomin löytyminen vaatiikin usein hieman testailua ja mittailua. Tärkeintä on lähteä liikkeelle oman peniksen tutkailusta, johon kannattaa käyttää avuksi ihan mittaa. Lisäksi tärkeää on arvioida oman peniksen mallia, erilaisia kondomivaihtoehtoja ja lopulta myös sitä, miltä kondomi tuntuu käytännössä, kun sitä testaa. Sen sijaan, että kirjoitan kaikki valintaan liittyvät ohjeet sinulle tähän, ohjaan sinut lukemaan yksityiskohtaiset ohjeet tästä artikkelista.
Oikeanlaisen kondomin löytymisen lisäksi sinua kuitenkin huolettaa se, mistä saisit kondomeja testailuun. Ensinnäkin kouluterveydenhoitajaltasi voit rohkeasti kysyä, olisiko hänellä sinulle testiin muuta, kuin kyseistä Kumita-kondomia, jota olet jo testannut. Jos hänellä ei kuitenkaan ole, niin kondomeja myydään useissa paikoissa kuten kaupoissa, kioskeissa, huoltoasemalla, apteekissa ja niitä voi jopa tilata verkkokaupoista.
Kondomien ostamiseen voi tosiaan liittyä nolostumisen tunnetta, mikä on täysin ymmärrettävää kaiken uuden kohdalla. Tilanteessa on hyvä muistaa, että kaupan työntekijät ovat hoitamassa työtään, eikä heillä luultavasti ole aikaa eikä halua jäädä pohtimaan yksittäisen henkilön ostoksia. Usein nolostuminen ja hämmennys tilanteesta on siis eniten ostajan omissa ajatuksissa. 😊 Ostotilanteessa voit tsempata itseäsi ajattelemalla sitä, että oikeasti tekosi on vastuullinen ja kypsä – sinähän olet harjoittelemassa ja suunnittelemassa tulevaisuuteen keinoa ehkäistä ei toivottuja raskauksia ja seksitauteja. Se on hieno asia ja osoittaa kypsyyttä!
Jos kuitenkin omat lähikaupat tuntuvat liian vaikeilta, voit hakeutua kauemmas ostoksille tai pyrkiä tilaamaan kondomit testiin verkkokaupasta, mikäli sinulla on siihen mahdollisuus. Verkkokauppojen valikoima on yleensä laajempi ja sen kautta voi joka tapauksessa olla hyvä tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin etukäteen, vaikka tekisitkin ostokset sitten kaupasta, kun olet siihen valmis.
Tsemppiä kovasti sopivan kondomin löytymiseen. Kun olet nyt hyvissä ajoin asialla, niin olet hienosti valmistautunut sitten, kun kondomin tarve tulee ajankohtaiseksi asiaksi käytännössä. Älä siis ainakaan nolostumisen tunteen takia jätä tätä kokonaan tekemättä! Pystyt siihen kyllä ja voit olla itsestäsi ylpeä 😊