Hei ja kiitos tärkeästä viestistäsi.
Nuoruuteen liittyy luonnollisena osana oman kehon tarkkailu ja vertailu muihin. Joskus tarkkailu muuttuu kuitenkin liialliseksi joko nuoruudessa, tai myöhemmin. Kehonkuvahäiriöllä tarkoitetaan tilaa, jossa oma ulkonäkö – tai jokin osa omassa kehossa – koetaan vahvasti vialliseksi ja rumaksi. Mikäli tilanne haittaa vahvasti arkea ja mielenterveyttä, voi kyseessä olla diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö, eli dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö. Taustalla voi olla erilaisia itsetuntoon ja itsekuvaan liittyviä ongelmia, jotka johtuvat esim. elämänkokemuksista kuten kiusaamisesta. Lisäksi sekä persoonallisuus ja psykologiset seikat, kuten esimerkiksi alhainen itsetunto ja vaativuus itseään kohtaan, täydellisyyden tavoittelu ja epävarmuus hyväksytyksi tulemisesta voivat olla taustasyitä.
Kielteinen ja vinoutunut kehonkuva voi vaikeuttaa ihmissuhteita, koska ahdistuneisuus omasta kehosta vie valtavasti voimia ja pelko arvostelluksi tulemisesta voi aiheuttaa eristäytymistä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Itsellä voi olla olo, että on yhtä kuin oma, viallisena koettu keho ja silloin on riski, että oma minäkuva vinoutuu ja muuttuu negatiiviseksi. Tilanne voi johtaa myös masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöihin. Niinpä asiaan on syytä suhtautua vakavasti.
Omia negatiivisia asenteita voi olla vaikea muuttaa yksin, sillä usein omaan ulkomuotoon liittyy voimakkaita tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä ja itseinhoa. Omia ajatuksia omasta kehosta voi kuitenkin kokeilla kirjata ylös ja jokaisen kohdalla kysyä itseltään, että mistä tiedän, että tämä on totta? Moni kirjattu asia on nimittäin vain ajatus, ei totuus. Myös tapaan puhua omasta kehosta on syytä kiinnittää huomiota ja pyrkiä lopettamaan oman kehon haukkuminen. Ethän puhuisi inhottavasti ystävien kehoista, miksi siis omastasi? Myös kehon irrottaminen muusta minuudesta on tärkeää – mitä muuta olet kuin kehosi? Mitä osaat? Missä asioissa onnistut?
Olisi tärkeää, että omaa oloa pääsisi käsittelemään itselle läheisten ihmisten kanssa. Ystävä tai perheenjäsen voi auttaa huomaamaan niitä muita, ulkonäöstä irrallisia piirteitä, jotka tekevät sinusta ainutlaatuisen ja merkityksellisen. Joskus läheisille puhuminen voi olla kuitenkin hankalaa, ja rohkaisua voi tällöin hakea esim. nuorille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella siellä nimettömänä aikuisen kanssa ja saada apua lisäpohdintoihin. Nyt on tärkeää, että et jää asian kanssa yksin, vaan ymmärrät asian vakavuuden ja haet rohkeasti apua. Sinä ansaitset voida hyvin ja mitä pikemmin saat asiaan tukea, sitä nopeammin pääset nauttimaan nuoruudestasi ja omasta, ainutlaatuisesta itsestäsi.
Lempeää alkanutta vuotta!