Artikkeli
Seksi

Kesäkumin historia

Kondomien jakamisesta ja kesäkumibiiseistään tunnettu Kesäkumi-kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran 28 vuotta sitten. Kampanja on alusta asti tehnyt työtä seksin ja ehkäisyn ympärillä olevan häpeän poistamiseksi, ja sama työ jatkuu edelleen.

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Help
Mistä 12-vuotias voi hankkia kondomin, kun ei kehtaa ostaa niitä? Miten ostan kondoomin kun olen 12 vuotias? Ja en kehtaa ostaa itse.
Fressis

Moikka nimimerkki Help!

Esitit hyvän kysymyksen ja tosi hienoa, että huolehdit ehkäisystä ja seksitautien ehkäisystä. Kondomihan on ainoa ehkäisyväline, jolla voi samalla suojautua ei-toivotulta raskaudelta ja seksitaudeilta. Vastasimme juuri samanlaiseen kysymykseen, jonka nimimerkki höpönassu on esittänyt. Käy kurkkaamassa mitä hänelle on vastattu.

Kondomeihin ja niiden käyttöön on hyvä tutustua jo hyvissä ajoin. Kondomin käyttöön ja omaan kehoon kannattaa tutustua ensin rauhassa (esim. itsetyydytyksellä) ennen seksin aloittamista kumppanin kanssa. Lisää seksistä ja ehkäisystä Fressiksen sivuilla. 

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: höpönassu
Mistä saa kondomeja kun ei kehtaa ostaa niitä? Miten 15v poika saa kondomeja kun ei kehtaa ostaa?
Fressis

Heippa ja kiitos hyvästä kysymyksestäsi!

Tosi hyvä, että pidät huolta ehkäisystä ja suojaudut seksitaudeilta. Kysyit, mistä muualta kondomeja voi hankkia, jos ei kehtaa niitä ostaa? Kondomeja saa tosiaan ostettua esimerkiksi kaupoista, kioskeista, huoltoasemilta ja apteekeista eikä niiden ostamisessa ole mitään ikärajaa. Kondomeja voi myös helposti tilata nettikaupoista. Lisäksi ilmaista ehkäisyä saa kouluterveydenhoitajalta. Toki näin kesäaikaan kannattaa varmistaa, onko kouluterveydenhuolto miten kesällä käytettävissä. Osa kunnista tarjoaa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa tai ehkäisyneuvolassa. Kannattaa siis tarkistaa, tarjoaako oma kuntasi ilmaista ehkäisyä nuorille. Kondomeja (esim. kesäkumeja) jaetaan erityisesti näin kesäaikaan myös useammilla festareilla ja kesätapahtumissa.

Kondomien ostamiseen voi liittyä nolostumisen tunnetta, mikä on täysin ymmärrettävää aina alkuun. Kondomien ostaminen osoittaa kuitenkin, että toimit vastuullisesti ja pidät huolta seksuaaliterveydestäsi. Poikien puhelimen videolla lisää aiheesta ”mä en kehtaa osaa kortsui!”.

Kondomi-aiheesta myös lisää Fressiksen sivuilla.

Huippua kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Seksi

Kortsut käyttöön

Kondomin käyttö ja hankkiminen on helppoa! Varaudu nautintoon hankkimalla kondomit ja treenaamalla niiden käyttöä etukäteen.

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: N.k
Ikä: 13-15v
Mistä saa ilmaisia kondomeja? Mistä sais ilmasia kondomeja tääl joensuus ku ei kehtais ostaa viel ku tulis vaa testi käyttöö
Fressis

Kiitos hyvästä kysymyksestä!

Kondomin käyttöä kannattaa tosiaan treenata etukäteen itsekseen, jotta taito on hallussa sitten, kun sitä tarvitaan. Tämä koskee sekä poikia että tyttöjä. Harjoittelu tekee mestarin myös tässä asiassa.

Joensuussa ilmaista ehkäisyä saa koulujen terveydenhoitajilta. Voit mennä siis koulusi terveydenhoitajan vastaanotolle keskustelemaan asiasta ja pyytämään ilmaisia kondomeja. Lisäksi SPR:n pluspisteestä (Kauppakatu 35, Joensuu) saa kondomeja mukaan. Pluspiste on avoinna tiistaisin klo 17-19 eikä ajanvarausta tarvita. Samalla saat ammattilaisen ohjausta ja neuvontaa ehkäisyasioissa. Joskus myös erilaisissa nuorten tapahtumissa jaetaan kondomeja. Esimerkiksi joka vuonna Kesäkumi-kampanjan yhteydessä jaetaan ilmaisia kondomeja festareilla.

Kondomeja voi ostaa esimerkiksi ruokakaupoista, huoltoasemilta, kioskeista, apteekista ja verkkokaupoista. Ostamisella ei ole ikärajaa. Viiden kondomin paketin saa noin 3-5 eurolla.

Oliko vastauksesta hyötyä?