Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.
Ensinnäkin ihana kuulla, että olet päässyt kokemaan ihastumisen tunteita! Ne ovat tärkeä osa elämää <3 Ymmärsin, että erityisesti sinua pohdituttaa, miten kertoisit ihastuksellesi tunteistasi häntä kohtaan. Ihastuksesta kertominen voi tosiaan olla usein hyvinkin jännittävää, eikä siihen ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Erityisesti suosittelen kuulostelemaan itseäsi: millainen tapa olisi sinulle luontevin ja tuntuu parhaalta? Miten toivoisit, että sinua lähestytään?
Ihastusta voi osoittaa monin tavoin. En ole varma, onko sinulla mahdollisuuksia törmätä ihastukseesi ja näyttää silloin ihastustasi elein ja sanoin: katsekontaktilla, hymyllä, huomioivilla sanoilla – vai onko sinun nyt helpompi tukeutua Snapchattiin? Mikäli lähestyt poikaa viestitse, voit tehdä sen joko ensin hienovaraisesti vihjailemalla: kyselemällä kuulumisia tai jotain hänestä itsestään, ja samalla esimerkiksi kehua häntä, tai kertoa suoraan, että koet ihastumisen tunnetta häntä kohtaan ja esimerkiksi pyytää häntä kanssasi treffeille. Viestitse kertomisessa hyvä puoli on se, että siinä antaa myös toiselle aikaa pohtia, mitä tunteita asia hänessä herättää ja mitä hän haluaa sinulle vastata 😊
Ihastuksesta kertominen on rohkeaa, koska etukäteen ei voi tietää, miten toinen siihen reagoi. Mikäli tunteesi eivät saisikaan vastakaikua, muistathan, että vika ei ole sinussa. Lähes jokainen tulee jossain elämänsä vaiheessa torjutuksi, koska aina tunteet ja toiveet eivät kohtaa. Torjutuksi tulemisen pelon vuoksi ei ihastumisestaan kannata kuitenkaan jättää kertomatta. Parhaimmillaan ihastuksesi kohde tuntee samoin ja vaikkei näin olisi, saat joka tapauksessa olla itsestäsi ylpeä, kun uskaltauduit kertomaan tunteistasi avoimesti.
Rohkeutta ja tsemppiä tilanteeseesi sekä ihanaa kesää <3
Heippa! Kiitos kysymyksestäsi Jossu.
Ihastuminen voi tosiaankin herättää monenlaisia kysymyksiä ja epävarmuutta. Suurin osa ihmisistä on varmasti pohtinut juuri näitä samoja kysymyksiä kuin sinäkin 😊
En tiedä kuinka kauan olet poikaan ollut ihastunut, mutta ennen kuin kerrot tunteistasi pojalle, voi olla hyvä antaa itsellesi vielä aikaa totutella ajatukseen ja tunteeseen. Joskus tunteet kestävät kauemmin ja joskus vähemmän aikaa. Samalla kun annat itsesi tottua tunteeseen, voit keskustella asiasta ystäviesi tai luotettavan aikuisen kanssa. He voivat tukea sinua tunteessasi ja toisaalta myös antaa rohkeutta kertoa asiasta ihastuksellesi, kun aika on oikea ja jos niin haluat.
Toisen ihastumista ja tunteita voi olla vaikeaa päätellä varmasti ulkoapäin. Voit kuitenkin kiinnittää huomiota hänen käytökseensä sinua kohtaan. Jos hän esimerkiksi katsoo sinua usein, yrittää olla lähelläsi tai kysyy sinulta kysymyksiä, voivat ne olla merkkejä ihastuksesta sinua kohtaan. Toisaalta jokainen ilmaisee kiinnostustaan eri tavoin 😊 Joku saattaa jopa olla tavallista ujostuneempi ja hiljaisempi ihastuksen seurassa. Tämän vuoksi emme voi olla varmoja toisen tunteista oikeastaan koskaan ilman, että kysymme asiasta.
Paras tapa selvittää, onko joku kiinnostunut sinusta, on siis kysyä häneltä suoraan. Voit kysyä asiasta myös viestillä, jos se tuntuu sinusta helpommalta. Tunteista kertominen voi olla jännittävää, mutta ainakin se antaa varmuuden siitä, minkälaiset teidän välinne ovat. Parhaimmassa tapauksessa se vahvistaa suhdettanne! Jos et ole vielä valmis kertomaan tunteistasi, voit myös yrittää viettää enemmän aikaa hänen kanssaan. Näin voitte tutustua toisiinne paremmin ja saatat saada lisää vihjeitä siitä, olisiko hän kiinnostunut sinusta.
Muista, että ihastuminen on normaali osa elämää, ja vaikka se voi aiheuttaa monenlaisia ikäviä tunteita, se voi myös olla hauskaa ja jännittävää. Ole siis itsellesi armollinen ja anna itsellesi aikaa selvittää tunteitasi ja rohkaistua kertomaan niistä ihastuksellesi ❤ Muista myös se, että vaikka et saisikaan tunteillesi vastakaikua, vika ei ole sinussa. Aina tunteet eivät vain kohtaa.
Älä jää pohdintojesi kanssa yksin. Monesti on mukava jutella ystävän kanssa ihastuksista, usein sekin jo voi helpottaa ihastukseen liittyviä ikäviä tunteita. Jos kaipaat lisää apua tai tukea, voit aina kääntyä luotettavan aikuisen puoleen (huoltaja tai muu sukulainen, opettaja, nuorisotyönohjaaja, terveydenhoitaja tai koulupsykologi) tai käyttää esimerkiksi Lasten ja nuorten chatia tai Netaria.
Toivottavasti tämä auttoi! Onnea ihastumiseesi ja rohkeutta tunteista kertomiseen!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Toteat hienosti ja kypsästi tietäväsi, ettet voi ihastumisellesi mitään. Samalla kuitenkin koet huonoa oloa siitä, kun koet tunteidesi olevan väärin. Tunteissasi ei ole mitään väärää. Meillä kaikilla on oikeus ihastua ja kokea ihastumisen tunteita toista ihmistä kohtaan, emmekä aina voi valita ihastuksen kohdetta.
Ymmärrän kuitenkin tilanteesi haastavuuden ja pohdinnan siitä, että mitä pitäisi tehdä, jotta olosi helpottaisi. Rohkaisisin sinua kertomaan asiasta. Yhdessäoloanne voi nimittäin olla hankala pitää yllä, jos samalla salaat toiselta näin tärkeän asian. Ihastuksesta kertominen ei varmastikaan ole helppoa, eikä siihen ole mitään oikeaa tapaa. Voit myös jännittää sitä, miten asia vaikuttaa ystävyyteenne. Hyvä ystävyys harvoin kuitenkaan päättyy siihen, että osapuolet ovat rehellisiä toisilleen 🙂 Voisit ehkä sanoa hänelle, että jos hän ei tunnekaan samoin, ei se haittaa ja että et halua asian pilaavan ystävyyttänne? Kertomalla saisit asian pois mielestäsi ja kuka tietää, entä jos ystäväsi tuntisikin samoin sinua kohtaan? Vaikka et saisikaan tunteillesi vastakaikua, voit olla ylpeä itsestäsi, että kerroit tunteistasi. Aina tunteet eivät vain valitettavasti kohtaa ja se varmasti harmittaa, mutta myös helpottaa ajan kanssa.
Tsemppiä tilanteeseesi!
Moikka!
Ihastuminen on ihana tunne, mutta voi aiheuttaa myös epävarmuutta ja epätietoisuutta, jos ei tiedä saako tunteilleen vastakaikua. Ihastuminen näkyy eri ihmisissä eri tavoilla, joten on vaikea tietää, onko toinen ihastunut vai ei. Joku saattaa näyttää ihastumistaan esim. lisääntyvillä kommenteilla somessa, hymyillen, tai pyrkimällä koulussa samoihin paikkoihin. Joku toinen taas vetäytyy ihastuessaan, koska pelkää että toinen ei tykkääkään. Ainoa varma keino saada tieto näihin pohdintoihin, on kertoa omista tunteista ja katsoa miten toinen reagoi, tai kysyä suoraan onko hän ihastunut. Mutta kuten kirjoitikin, se vaatii rohkeutta, ja voi tuntua vaikealta.
Jos kasvokkain kysyminen jännittää, on ihan ok laittaa viestiä myös vaikka somessa. Voihan olla niin, että tyttö miettii juuri parhaillaan samoja asioita kuin sinä ja olisi harmi, jos asia jäisi selvittämättä koska kumpikaan ei uskalla kysyä. Jos kysyminen kuitenkin jännittää liikaa, voit kokeilla osoittaa kiinnostustasi esim. kommentoimalla somessa tai koittamalla tutustua tyttöön ensin kaverina. Ihastumisasioissa ei tarvitse kiirehtiä, eli voit rauhassa selvitellä tytön tunteita. Kesän jälkeen rohkeutta voikin olla ihan eri tavalla! Nyt kesäloman korvilla on kuitenkin siitä hyvä hetki, että jos käy niin, että tyttö on ihastunut, voitte viettää kivan kesän tehden asioita yhdessä. Jos hän ei olekaan ihastunut, ehtii asia unohtua kesän aikana. Ehdit kesän aikana saada myös itse muuta ajateltavaa, tai ehkä jopa ihastua uudelleen uuteen ihmiseen.
Muista, että jos käy niin, että tyttö ei ole sinuun ihastunut, niin kyse ei ole siitä, että sinussa olisi jotain vikaa. Ihan samoin kuin jokaisella on oma lemppari jätskimaku, pidämme myös erilaisista ihmisistä. Eli jos tämän tytön kanssa ei asiat mene toivotulla tavalla, löytyy kohdallesi aivan varmasti vielä sellainen tyttö, joka pitää juuri sinusta.
Rohkeutta ja mukavaa kesää sinulle!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.
Ihastuminen on tunne, joka saa usein vatsaan perhosia ja kielen solmuun. Ei siis ole ihme, ettet ole vielä uskaltanut puhua tai flirttailla ihastuksesi kanssa livenä. 🙂 Ehdottaisin kuitenkin ihan alkuun, että pyrkisit osoittamaan kiinnostustasi eleillä ja sanoilla: hymyile ja tervehdi häntä. Se saa hänet huomaamaan sinut paremmin ja näet, miten hän reagoi tilanteeseen. Lisäksi pystyt tutkailla myös omia tunteitasi häntä kohtaan kasvokkain uudella tavalla.
Samalla voit tietysti jatkaa keskustelua viestein ja kun aika tuntuu oikealta, uskallat kertoa ihastuksen tunteestasi kohteelle. Ihastuksen kertomiselle ei ole olemassa yhtä oikea tapaa tai aikaa. Viestillä kertoessa antaa toiselle hieman aikaa miettiä, millaisia tunteita kertomasi hänessä herättää. Voit pohtia, millainen viesti sinusta itsestäsi olisi kiva saada. Kerätäksesi rohkeutta kertomiseen kannattaa muistaa, että parhaassa tapauksessa ihastuksen kohteesi jakaa samoja tunteita kanssasi.
Olet oikeassa siinä, että jos ette jaa samoja tunteita, tilanne saattaisi tuntua sinusta hetken kiusalliselta, mutta huoli pois – se ei kestä loputtomiin. Mikäli todella kävisi niin, että tunteesi eivät saisi vastakaikua, muistathan ettei vika ole sinussa. Lähes jokainen tulee jossain vaiheessa elämää torjutuksi, koska aina tunteet ja toiveet eivät kohtaa. Kuitenkin kertoessasi tunteistasi saat toisen vastauksen myötä itsellesi tärkeän tiedon siitä, kannattaako tähän ihastukseen panostaa vai ei. Ja kävipä miten vain, voit olla erityisen ylpeä itsestäsi, kun rohkaistuit kertomaan omista tunteistasi.
Tsemppiä ihastuksen tunteiden käsittelyyn ja niistä kertomiseen ❤
Moikka ja kiitos tärkeästä kysymyksestäsi, samaa pohtii lähes jokainen jossain vaiheessa elämäänsä.
Ihastuksesta kertominen voi olla usein jännittävää, eikä siihen ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Oletko miettinyt, haluaisitko kertoa mieluummin suoraan puhumalla vai kirjoittamalla? Jos haluat kertoa puhumalla, ei siihenkään ole mitään tiettyä parasta hetkeä, mutta kannattaa pyytää ihastus kuitenkin muista ihmisistä sivuummalle, että saat rauhassa kertoa asiasi. Jutellessa voit kutsua häntä ensin treffeille ja kertoa sitten siellä tai kertoa suoraan olevasi ihastunut ja kysyä, mitä ajatuksia se herättää ihastuksen kohteessa.
Lähestyminen voi kuitenkin olla usealle helpompaa viestillä. Hyvä puoli siinä on, että samalla antaa myös toiselle aikaa pohtia, mitä hän haluaa vastata. Jos puhuminen tai viestittely ei tunnu kumpikaan omalta voi aina turvautua vaikka kirjeen kirjoittamiseen. Jos päädytkin kirjeeseen, viethän kuitenkin kirjeen itse ihastuksen kohteelle, se osoittaa rohkeutta ja tiedät kirjeen varmasti menneen perille 😊 Jos et edelleenkään ole varma, mikä olisi sinusta mieluisin keino kertoa, voit myös pohtia, miten haluaisit, että sinua lähestyttäisiin, jos tilanne olisi toisinpäin.
Ihastuksesta kertominen on rohkeaa, koska etukäteen ei voi tietää, miten toinen siihen reagoi. Mikäli tunteesi eivät saisikaan vastakaikua, muistathan, että vika ei ole sinussa. Lähes jokainen tulee jossain elämänsä vaiheessa torjutuksi, koska aina tunteet ja toiveet eivät kohtaa. Torjutuksi tulemisen pelon vuoksi ei ihastustaan kannata kuitenkaan jättää kertomatta.
Parhaimmillaan ihastuksesi kohde tuntee samoin ja saat joka tapauksessa olla itsestäsi ylpeä, kun uskaltauduit kertomaan tunteistasi avoimesti.
Rohkeutta ja tsemppiä tilanteeseesi! <3
Moikka! Kiitos viestistä!
Ikävä kuulla, että koet ettei tämä poika enää tykkää sinusta samalla tavalla kuin aiemmin. Mistähän sinulle on tullut sellainen olo, että jotain on muuttunut? Oletko jutellut hänen kanssaan? Olisiko mahdollista, että kertoisit hänelle miltä sinusta tuntuu ja että olet hänestä kiinnostunut? Jos kasvotusten jutteleminen tuntuu liian jännittävältä, on viestillä kertominen yhtä hyvä vaihtoehto, jos koet haluavasi kertoa tunteistasi hänelle. Ihastuksesta kertominen on aina hyvin rohkeaa, eikä jännittämisen tai torjutuksi tulemisen pelon vuoksi sitä kannata jättää kertomatta. Parhaimmillaan ihastuksesi kohde tuntee samoin.
Toisen tunteista ja ajatuksista ei voi tietää varmasti, jos niistä ei juttele ja monen tilanteen voi helposti tulkita väärin. Valitettavasti aina tunteet eivät kohtaa, ja silloin joutuu käymään läpi sydänsuruja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vika olisi millään lailla sinussa. Lähes jokainen tulee jossain elämänsä vaiheessa torjutuksi, koska aina tunteet ja elämäntilanteet eivät vain kohtaa.
Sinusta tuntuu varmasti ikävältä, jos et saa vastakaikua tunteillesi ja ihastuksen tunteen ohi meneminen voi kestää aikansa. Se kuitenkin varmasti helpottaa vähitellen ajan kanssa, viimeistään silloin kun kiinnostuu jostain uudesta ihmisestä. Tekemällä itselle mieluisia asioista ja purkamalla tunteitaan esimerkiksi musiikkiin, piirtämiseen, liikuntaan, tai mihin vain itselle tärkeään asiaan, saa ajatuksia muualle, mikä helpottaa ihastumisen tunteesta ylipääsemistä.
Jos haluat hakea rohkeutta ja keskustella aiheesta lisää aikuisen kanssa, voit mennä juttelemaan siitä esimerkiksi MLL:n lasten ja nuorten chattiin, joka on auki joka päivä klo 17-20.
Tsemppiä ja rohkeutta tilanteeseesi <3
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Meillä kaikilla on oikeus ihastua, eikä siihen voi useinkaan vaikuttaa, keneen ihastuu. Ymmärrän kuitenkin, että tilanne on ikävä, etkä halua loukata kaverisi tunteita. Tilanteeseen ei varmastikaan ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua. Ymmärrän, että et halua loukata kaveriasi ja siksi et ehkä halua kertoa asiasta hänelle. Voitkin ihan hyvin pitää ihastuksesi salassa häneltä tai yhtä lailla kertoa siitä, jos sinusta siltä tuntuu. Monesti tällaisessa pohdinnassa voi auttaa se, että miettii, kuinka itse toivoisi tällaisessa tilanteessa tulevansa kohdelluksi.
Voit myös tarkkailla tätä poikaa ja hänen käyttäytymistään, ja sitä, kumpaa kohtaan hän kiinnostustaan osoittaa. Voisit myös jutella kaverisi kanssa siitä, onko hän edelleen ihastunut tähän poikaan, niin tiedät myös hänen tuntemuksensa tällä hetkellä. Ihastukset voivat alkaa nopeasti ja joskus ne myös lakkaavat nopeasti.
Jos tämä poika osoittaakin kiinnostusta sinuun, voisi silloin olla reilua kaveriasi kohtaan, että kertoisit hänelle, että olet pikkuhiljaa alkanut kiinnostua pojasta. Jos poika onkin kiinnostunut kaveristasi, voi sinulle tulla paha mieli, kun ihastukseesi ei tulekaan vastakaikua. Tähänkin on ihan hyvä valmistautua ja muistaa, että ikävätkin tunteet menevät kyllä ohi 🙂
Tunteita ei voi eikä kannata täysin tukahduttaa, mutta ihastuksen ei tarvitse myöskään johtaa mihinkään. Eli jos haluat antaa asian olla ja unohtaa ihastuksesi, anna tunteillesi aikaa. Ihastuskin menee ajan myötä ohi – viimeistään silloin, kun kiinnostuu jostain uudesta henkilöstä 🙂
Tsemppiä tilanteeseesi!
Moi! Kiitos kysymyksestäsi!
Kerrot ihastuksestasi ja toivot vinkkejä siihen, mitä voisit tilanteessasi tehdä. Ihastuminen on ihana asia, mutta usein myös raastavaa ja energiaa vievää, koska toista ei saa millään pois omista ajatuksista.
Onko sinulla muuta kontaktia tähän tyttöön kuin Instagram tai Snapchat? Oletko ihastunut häneen somen kautta vai oletko kenties nähnyt hänet joskus jossain muussa yhteydessä?
Se tuntuu sinusta varmasti ikävältä ja vaikealta, että et saa häneen yhteyttä, koska hän ei vastaa viesteihisi. Syitä vastaamattomuuteen voi olla monia. Viestiin vastaamattomuus voi olla merkki hajamielisyydestä, kiireistä tai sitten siitä, ettei hän ole kiinnostunut. Jotkut eivät ole kiinnostuneita tutustumaan uusiin ihmisiin ig:n tai snapchatin kanssa, ja heillä saattaa olla jo paljon kavereita tai kumppani. Myös se on mahdollista, että hän ei ole saanut tai nähnyt viestejäsi, jos ette seuraa toisianne ig:ssä. Kaikki eivät myöskään halua vastata täysin tuntemattomien ihmisten viesteihin. Syitä vastaamattomuuteen voi siis vain arvailla, eikä se tuota muuta kuin lisää epävarmaa oloa. Se on kuitenkin varmaa, että vika ei ole sinussa. Olet ollut rohkea, kun olet laittanut ihastuksellesi viestin!
On myös tärkeää muistaa se, että aina ihmiset eivät ole sellaisia kuin heidän profiilinsa ig:ssä vaikuttaa. Profiili antaa ihmisestä vain pienen käsityksen, ja ig:ssä ja snäpissä on helppoa antaa muille itsestään juuri sellainen kuva kuin itse haluaa. Se voi poiketa todellisuudesta suurestikin. Jos tiedät ihastuksesi kohteen myös muuta kautta kuin ig-profiilin, ehkä voisit törmätä häneen jossain samanlaisessa tilanteessa, ja jutella asiasta kasvotusten?
Jos et saa ihastuksen kohteeseesi mitään yhteyttä, ei tilanteessasi ehkä auta muu, kuin keskittyä tekemään sellaisia asioita, joista itse tykkäät ja jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä. Esimerkiksi uuden harrastuksen aloittaminen tai omien tunteiden purkaminen vaikka liikuntaan tai musiikkiin ovat hyviä tapoja saada ajatuksia muualle ja vähitellen päästä yli ihastuksestaan. Ihastuksen tunteesta voi myös koittaa nauttia itsessään ja haaveilla toisesta ihmisestä vain etäältä.
Tsemppiä kovasti tilanteeseesi!
Heippa ja kiitos viestistäsi!
Ihastuminen on ihanaa, mutta voi tosiaan viedä myös paljon voimia, jos tunnetta ei pääse jakamaan kenenkään kanssa. Kerroit, että ihastus on kestänyt todella pitkään, vaikka näette harvoin. Ihan heti se ei taida siis mennä ohitsekaan, ellei asialle tee nyt jotain. Kertomisessa on aina riskinsä, mutta jos asian sisällä pitäminen tuntuu niin vaikealta, että se vaikuttaa jo uniinkin, niin asialle on syytä tehdä jotain.
Voisitko sanoa pojalle, että tykkäät hänestä enemmän kuin kaverina, mutta että jos hän ei tunne samoin, niin haluaisit olla yhä vain kaverikin? Sen voi lähettää myös viestillä, jos sanominen jännittää liikaa. Jos poika tuntee samoin, niin voitte sitten jutella siitä, miten koette välimatkan. Välimatka on aika pitkä, joten voi olla, että se tuo mutkia matkaan. Mutta voitte toki viestitellä ja katsoa miten tilanne etenee.
Voi olla, että jos poika taas ei tunne samoin, niin hän hämmentyy ja ottaa hetkeksi vähän etäisyyttä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilanne olisi pysyvä, vaan seuraavan kerran kun näette, niin hän voikin suhtautua sinuun jo ihan kuin ennenkin. Aika tekee usein paljon. Voi myös olla, että poika ei ylipäänsä ole kiinnostunut vielä kenestäkään, sillä ihmiset kehittyvät eri tahtiin. Ulkopuolelta on kuitenkin mahdotonta sanoa mitä poika sinusta ajattelee, vastauksen tähän tietää vain hän itse.
Muista myös, että jos poika ei vastaakaan tunteisiisi, niin se ei johdu sinusta. Me emme voi valita kehen ihastumme ja kehen emme. Vähän samoin kuin emme voi valita pidämmekö mansikka- vai suklaajäätelöstä, sillä ihmiset pitävät eri asioista. Vika ei siis ole sinussa, vaan tämä poika ei siinä tapauksessa ollut se sinulle tarkoitettu – ainakaan vielä. Tilannehan voi muuttua, kun kasvatte vanhemmiksi.
Kun pääset ensin tästä tilanteesta eteenpäin, niin voi olla, että huomaatkin myös ympärilläsi muitakin kivoja poikia, joita et ole ennen huomannut, kun olet keskittynyt vain ihastukseesi. Jos haluat pohtia lisää sitä, mitä tässä kohtaa kannattaisi tehdä, voit olla yhteydessä MLL:n chattiin. Siellä voit nimettömästi jutella aikuisen kanssa tilanteesta.
Rohkeutta sinulle ja kivoja asioita kevääseesi!