Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Sari
Julkisten hellyydenosoitusten soveliaisuus Missä menee soveliaisuuden raja julkisissa hellyydenosoituksissa? Näin kun yksi iso poika puristeli tyttöystäväänsä pyllystä oikein kunnolla koulun käytävällä. Saako niin tehdä?
Fressis

Moi ja kiitos hyvästä kysymyksestä!

Erilaisten julkisten hellyydenosoitusten hyväksyttävyyden rajaa voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta, eikä asiaan ole mitään oikeaa ja yksiselitteistä vastausta. Suomessa on kyllä laki, joka kieltää sukupuolisiveellisyyden loukkaamisen, mutta tämä koskee ensisijaisesti alastomuutta ja seksuaalista kanssakäymistä julkisella paikalla siten, ettei katse-etäisyydellä olevilta ihmisiltä ole saatu suostumusta asiaan. Pepun puristelu ei kuitenkaan lukeudu tällaiseksi loukkaavaksi toiminnaksi. Sen sijaan joissakin muissa maissa julkiset hellyydenosoitukset on kielletty rangaistuksen uhalla, joten aiheeseen liittyy myös kulttuurinen ulottuvuus.

Soveliaisuuden rajaan vaikuttaa myös konteksti eli se, missä paikassa ja tilanteessa ollaan ja keitä ihmisiä tilanteessa on. Esimerkiksi kaveriporukassa voi olla rennompi ilmapiiri ja pariskunta uskaltaa osoittaa hellyyttä toisilleen rohkeammin, kun taas vaikkapa sukujuhlissa ollaan hillitymmin. Aina olisi kuitenkin hyvä ottaa ympärillä olevat ihmiset huomioon ja käyttää harkintaa sen suhteen, missä muiden ihmisten rajat menevät erilaisten hellyydenosoitusten näkemisen osalta. Toisten rajojen arvioiminen ei ole kovinkaan helppoa, koska rajat ovat jokaisella erilaiset. Lisäksi pariskunnilla on omanlaisensa rajat siinä, millaisiin julkisiin hellyydenosoituksiin he antavat toisilleen suostumuksen – olipa kyse sitten halailusta, kädestä kiinni pitämisestä, suutelusta tai pepun puristelusta.

On ymmärrettävää, että näky on aiheuttanut sinussa kummastusta. Mikäli jatkossa tällaiset tilanteet herättävät sinussa kiusaantuneisuutta, asiasta voi halutessaan ystävällisesti huomauttaa parille. Toisaalta kynnys asian puheeksi ottamiseen saattaa olla hyvin korkea, jolloin helpoin ratkaisu on kääntää oma katse muualle ja olla kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota. On hyvä tiedostaa omat rajansa ja kuunnella niitä: jos jonkin asian näkeminen tuntuu olevan sinulle liikaa, sinulla on täysi oikeus olla katsomatta sitä.

Iloista talven jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?