Kysymys
Seksi
Nimimerkki: pööpöö
Ikä: 13-15v
Pohdintaa emättimen aukosta Hei! olen katsellut hetken aikaa alapäätäni (olen tyttö) ja en löydä emätin aukkoa. kerran sen ehkä näin mutta muuten ei näytä olevan mitään aukkoa....
Fressis

Moi nimimerkki pööpöö!

Hienoa, että olet kiinnostunut tutustumaan oman kehosi ja vulvasi anatomiaan. Kerroit, että kuukautisesi ovat alkaneet. Kuukautisvuoto valuu emättimen aukosta ulos, joten tämän perusteella voi päätellä, että sinultakin sellainen löytyy.

Aina emättimen aukko ei kuitenkaan erotu kovinkaan selkeästi. Oletko katsellut vulvaasi peilin kautta, jolloin sen anatomiaa on helpompi hahmottaa? Emättimen aukko sijaitsee sisempien häpyhuulten välissä hieman klitoriksen ja virtsaputken suun alapuolella. Kun levität sisempiä häpyhuulia, emättimen aukon voi mahdollisesti erottaa selvemmin peilistä. Voit tutustua vulvan anatomiaan piirroskuvan avulla täällä. Emättimen voi löytää myös tunnustelemalla vulvaa sormin. Voit liu’uttaa sormeasi sisempien häpyhuulten välissä ja painaa sormea hellästi vulvaa kohti, jolloin emättimen aukko voi löytyä.

Mainitsit, että vulvassasi on jonkinlainen patti. Täältä käsin en valitettavasti osaa sanoa, onko kyseessä vulvaan kuuluva osa vai onko kyse esimerkiksi emättimen suulla olevien Bartholinin rauhasten tulehduksesta, kystasta vai mahdollisesti jostakin muusta. Mikäli patti on kipeä, arka tai turvonneen oloinen, kannattaa varata aika gynekologille.

Kun olet paikantanut emättimesi aukon ja mahdollisesti harkitset tamponin käyttöä, kannattaa ensiksi kokeilla pienintä kokoa ja harjoitella rauhassa tamponin asettamista emättimeen. Pienten tamponien imukyky ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri, minkä vuoksi niitä voi joutua vaihtamaan useammin. Kun tamponin käyttö on tullut tutuksi ja olet saanut sen asettamiseen varmuutta, voit tarvittaessa kokeilla isompia kokoja sen mukaan, minkä verran kuukautisvuotoa tulee. Mikään pakko tamponia ei kuitenkaan ole käyttää, vaan myös esimerkiksi kuukautissiteet tai kuukautisalushousut ovat oikein hyviä vaihtoehtoja kuukautissuojiksi.

Lopuksi sanon vielä, että kaikenlaiset vulvat ovat hyviä omanlaisinaan. Sanoit pelkääväsi sitä, että vulvasi ei ole normaali ja seksi ei onnistu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että seksi ei ole vain yhdyntää ja nautintoa voi saada monin tavoin. Vulvassa on monia nautintoa tuottavia alueita, kuten klitoris, ulommat ja sisemmät häpyhuulet sekä emätin, minkä lisäksi myös muiden kehonosien hyväily voi tuntua nautinnolliselta. Itsetyydytys on hyvä ja turvallinen tapa tutustua siihen, mikä juuri sinusta tuntuu hyvältä.

Hauskaa ja aurinkoista kesän alkua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: entiedä
Kuuluuko emättimen olla kokonaan tyhjä? Moi! Kuuluko emättimen olla kokonaan ”tyhjä” lukuunottamatta kohdunnupukkaa yms. vai onko siinä emättimen alkupäässä kaikilla sellainen ”pallo” tai sellainen kohta, mistä ei pääse esim....
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

Emätin on putkimainen ja litteä, sen pituus vaihtelee tytöillä ja naisilla noin 6-12 cm välillä. Sen rakenne on kaikilla yksiöllinen, mutta kaikilla se on siis putkimainen, eli sillä tavalla ”tyhjä”.  Sen tehtävä on kuljettaa valkovuoto ja kuukautisveri ulos kohdusta.  Se toimii myös kanavana mm. yhdynnässä tapahtuvassa hedelmöittymisessä (penis viedään emättimeen) ja vauvan synnytyskanavana alakautta tapahtuvassa synnytyksessä. Emätin on joustava ja se venyy mm. hormonien vaikutuksesta. Myös osana murrosiän kehitystä se muuttuu joustavammaksi. Joskus emättimen aukolla saattaa olla immenkalvoa, joka suojaa emätintä. Se voi venyä esimerkiksi itsetyydytyksessä, tamponin asettamisesta tai yhdynnästä johtuen. Mikäli se ei vielä ole venynyt, se voi aluksi tuntua ahtaalta esimerkiksi sormea tai tamponia työnnettäessä emättimeen, mutta ajan kuluessa se venyy.

Jokaisen sukuelimet ovat omanlaiset ja sinun kannattaakin tutkia omia sukuelimiäsi esimerkiksi peilin avulla. Tässä Väestöliiton Hyvä Kysymys-artikkelissa on lisää tietoa aiheesta sekä mm. piirroskuva emättimestä ja sen osista.

Hyvää kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: T blov
Kasvaako emätin? Mikä on esinahka? Moi, mun kysymys on: kasvaaks mun emätin jos, kasvaa nii miten? ja mikä on esinahka?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Tytön emätin kehittyy jo sikiöaikana, eli silloin kun vauva on vielä äidin mahassa. Murrosiässä (n. 8–13-vuotiaana) tytön sukuelimet kehittyvät siinä missä muutkin kehon osat. Esimerkiksi häpyhuulet kasvavat ja tummuvat, ja myös klitoris voi hieman kasvaa. Emätin alkaa erittää valkovuotoa, jonka tarkoituksena on kosteuttaa ja pitää emätin puhtaana. Emättimen koon kasvamista on hankala arvioida. Emättimen kokoa on ylipäätään vaikea mitata, koska emätin on hyvin joustava elin. Aikuisella se on arviolta noin 6–12 cm pitkä. Voit lukea emättimestä lisää Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta.

Kysyit myös, mikä on esinahka. Esinahka on pojan peniksen päällä oleva uloin osa. Esinahka toimii suojana peniksen kärjelle eli terskalle. Voit lukea lisää esinahasta täältä.

Kiinnostus omaan kehoon ja sen kehittymiseen on täysin normaalia. Omaan kehoon ja sukuelimiin voi ja kannattaakin tutustua omassa rauhassa esimerkiksi peilin avulla 😊

Kivaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Alien
Tuleeko virtsa emättimen aukosta? Moi Tuli mieleen tämmönen, tuleeko virtsa samasta emätinaukosta? Nimittäin en tarkalleen tiedä missä mun emätinaukko on 🙁
Fressis

Moikka!

Hienoa, että olet pohtinut kehoosi liittyviä asioita. Kysyit, tuleeko virtsa emättimen aukosta. Virtsa tulee virtsaputkesta, joka sijaitsee hieman emättimen yläpuolella. Emättimen alapuolella taas sijaitsee peräaukko. Voit tutustua aiheeseen tarkemmin täällä.

Omaan kehoon voi ja kannattaa tutustua esimerkiksi peilin avulla ja kosketuksin 😊

Kivaa alkanutta kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Hei
Onko naisen mahdollista sairastua eturauhassyöpään? Anteeksi jos kysymykseni on outo, mutta toivottavasti silti vastaatte. Voiko naisille tulla eturauhassyöpä, kun olen ymmärtänyt että naisilla on eturauhasen surkastuma? Eli voiko naisille...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Eturauhanen kuuluu miesten sukuelimistöön ja sijaitsee miehillä virtsarakon alla peräsuolen edessä. Miehellä virtsaputken alkuosa kulkee eturauhasen sisällä, ja eturauhanen tuottaa siemennesteeseen nestettä.

Naisilla ei ole eturauhasta, vaikkakin eturauhasen kaltaista solukkoa on naisiltakin löydetty. Samankaltainen solukko juontaa siitä, että ennen sikiökehityksessä tapahtuvaa eroamista sukupuolet ovat olleet keskenään samanlaisia. Naisen anatomia on kuitenkin erilainen, ja eturauhassyöpä siten vain miesten tauti. Toki eturauhassyövän kaltaisia kasvaimia on tunnistettu myös naisilla, mutta ne ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia, eikä niitä kutsuta eturauhassyöväksi.

Hyvää syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Onko ok
Häpyhuulten koko ja väri Onko ok jos toinen sisemmistä häpyhuulista on valtava ja tulee ulompienkin ohi ja toinen sisempi taas on tosi pieni? Ja onko ok jos molemmat...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksistä!

Jokaiseen kysymykseesi vastaus on kyllä. Jokainen on yksilö, niin sormenpäistä kuin sukuelimistäkin. Häpyhuulten eriparisuus on tavattoman tavallista. Kokoero huuliparin kesken voi olla iso. Erittäin tavallista on myös, että sisemmät häpyhuulet ovat uloimpia suuremmat ja roikkuvat. Värityksessäkin olemme yksilöitä, kaikki värit pinkistä lilaan ja ruskeaan ovat tavallisia. Luomia voi alapäässä olla siinä missä iholla muutenkin. Kuulostaa siis, että kaikki on oikein kunnossa ja hyvin.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tota noin
Emättimen tiukkuus Oon 17. Mua jännittää se että sitten kun tulee ensimmäinen yhdyntäkertani, niin mahtuuko pojan penis emättimeeni. Kun olen kokeillut sormilla niin yksi sormi mahtuu...
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Mitä luultavimmin emättimesi ei ole liian tiukka. Emätin kyllä venyy. Kun tekee mieli seksiä, kehossa tapahtuu erilaisia asioita. Emätin alkaa kostua, sen seinämät täyttyvät verellä ja emätin laajenee. Samalla emättimen suuaukko pehmenee ja yhdyntä voi onnistua. On siis tärkeää tietää, että ”lepotilassa” emättimesi on erilainen kuin kiihottuneena. On hyvin tärkeää huolehtia siitä, että ennen kuin yhdyntää yrittääkään, on tarpeeksi kiihottunut. Aikaa pitää siis käyttää kaikkeen muuhun mukavaan kosketteluun, hyväilyyn, jutteluun.

Emättimen suulla sijaitsee immenkalvo. Tämä kalvo on ohutta ja venyvää. Ensimmäisinä yhdyntäkertoina, samoin kuin tamponia laittaessa, kalvo venyy ja painuu sivusuuntaan. Sekin tekee emättimen suuaukon vähän väljemmäksi.

Pohdit kysymyksessäsi myös tamponin käyttöön liittyviä haasteita. Tamponi tuntuu emättimessä ikävälle, jos se jää liian alas, eli liian lähelle emättimen suuaukkoa. Kun se taas on paikallaan tarpeeksi syvällä emättimessä, sen ei pitäisi tuntua kuin pienen hetken. Tamponia ei voi laittaa, jos ei ole tarpeeksi vuotoa. Kuivia limakalvoja pitkin tamponia on mahdotonta liu`uttaa kivuttomasti sisään. Tamponin naru ei katkea. Voit aivan turvallisesti harjoitella sen käyttöä. Aloita pienimmällä tamponilla ja laita se puhtain sormin mahdollisimman syvällä emättimeen. Ei kuitenkaan niin syvälle, että tunnet kipua (kohdunsuussa). Jos käytössäsi on asettimellinen tamponi, pitää koko asetinputken pituus viedä emättimeen ennen tamponin ”laukaisua”. Lisää vinkkejä tamponin laittamiseen löydät esimerkiksi täältä.

On hyvä muistaa, ettei seksi ole kilpaurheilua, eikä tekniikkalaji. Se on juttu, jota saa rauhassa harjoitella, kokeilla ja etsiä itselle kivoimmat jutut. Ekat seksikerrat harvoin ovat tajuntaa räjäyttäviä, niissä vasta kokeillaan ja ihmetellään. Vähitellen seksi alkaa sujua, ihan niin kuin mikä tahansa muukin uusi asia. On supertärkeää, että kerrot kumppanillesi sitten kun aika on, että sinua mahdollisesti jännittää. On myös tärkeää edetä sopivan hitaasti teidän kummankin fiiliksiä kuunnellen. Jos seksi ei kuitenkaan ota onnistuakseen, älä lannistu, vaan yrittäkää myöhemmin uudelleen. Jos usean yrittämisen jälkeen ongelmia vielä ilmenee, suosittelen tilanteen selvittämiseksi käymään lääkärin kanssa juttusilla.

Aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Hei!
Voiko nainen sairastua eturauhassyöpään? Olen ymmärtänyt että naisilla on eturauhasen surkastuma niin voiko nainen saada eturauhassyövän?
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Eturauhanen kuuluu miesten sukuelimistöön ja sijaitsee miehillä virtsarakon alla peräsuolen edessä. Miehellä virtsaputken alkuosa kulkee eturauhasen sisällä. Eturauhanen tuottaa siemennesteeseen nestettä. Itse siittiöt taas tuotetaan miehen elimistössä kiveksissä. Naisen anatomia on erilainen. Naisilla ei ole eturauhasta (vaikkakin eturauhasen kaltaista solukkoa on naisiltakin löydetty) ja naisella myös virtsaputki on paljon lyhyempi. Naisen emätin ja kohtu sijaitsevat virtsarakon ja -putken sekä peräsuolen välissä.

Naisilla on tunnistettu eturauhassyövän kaltaisia kasvaimia, mutta ne ovat äärimmäisen harvinaisia, eikä niitä kutsuta eturauhassyöväksi. Eturauhassyöpä on siis vain miesten tauti. Se on tällä hetkellä miesten yleisin syöpä Suomessa ja siihen sairastuu vuosittain noin 5000 miestä. Ikä on syövissä yleensä tärkeä riskitekijä ja eturauhassyöpäkin on selvästi yleisempi vanhemmilla kuin nuoremmilla miehillä.

Mukavaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?