Ruoka

Emmiina: ”Kokin työn rankkuus tulee monelle yllätyksenä”

Turhan tarkka reseptien seuraaminen ei ole tarpeen, sanoo vuoden nuori kokki Emmiina Lehtonen. Näin kokkaat kuin Emmiina!

Emmiina: ”Kokin työn rankkuus tulee monelle yllätyksenä”

Kun vuoden nuori kokki, tamperelainen Emmiina Lehtonen, 24, sai kutsun nuorten kokkien SM-kilpailuihin, hän kieltäytyi empimättä. Siis kieltäytyi. Kokkina työskentelevä Emmiina nimittäin ajatteli, ettei hänestä ole kilpailemaan.

”Heti puhelun jälkeen tajusin, että tilaisuuksiin pitäisi uskaltaa tarttua. Soitin takaisin ja lupauduin mukaan”, Emmiina sanoo.

Yllätyksekseen Emmiina voitti suomenmestaruuden ylivoimaisesti. Syyskuussa vuoden nuori kokki kilpailee nuorten kokkien maailmanmestaruudesta Taiwanissa.

”En olisi ikinä uskonut, että voisin voittaa. Ajattelin, että ei tässä auta muu kuin lähteä Taiwaniin”, Emmiina sanoo.

Ammattikoulusta tähtiravintoloihin

Peruskoulun jälkeen Emmiina suuntasi kokiksi, koska kotitalous oli hänen todistuksessaan kymppi. Ammattikoulussa hänen opiskeluintonsa vaihteli. Kokkauksen salat avautuivat vasta työharjoittelussa ravintolassa, jossa Emmiina alkoi ymmärtää alaa koulussa opetettua syvemmin.

”Ruoanlaiton ei tarvitse olla kikkailua, vaan pelkistä luomuporkkanoista ja suolasta saa aikaan ihmeitä rasvassa paistamalla”, Emmiina sanoo.

Emmiinalle jäi palo oppia lisää ravintolan pyörittämisestä, joten hän haki Tampereen ammattikorkeakouluun restonomiopintoihin. Opinnot johtivat hänet työharjoitteluun Osloon kolmen Michelin-tähden ravintolaan. Jo ravintolassa syöminen oli huikea kokemus.

”Siellä juttelin mestarikokki Sasu Laukkosen kanssa ja pääsin hetkeksi töihin hänen yhden Michelin-tähden ravintolaansa”, Emmiina sanoo.

”Voin vain lähteä matkalle ja syödä”

Intohimo ruokaan on lapsuudenkodin perua. Kotileikkien sijaan Emmiina leikki ravintolaa. Lisäksi Emmiinan isä ja sukulaiset metsästävät.

”Lapsuuteni olen elänyt sorsalla ja jäniksellä. Olen oppinut arvostamaan ruokaa, joka on tehty alusta asti itse”, Emmiina sanoo.

Intohimo ruokaan kulkee Emmiinan mukana myös vapaalla. Paitsi että hän seuraa ruokatrendejä, ruoka on myös reissatessa ykkösjuttu.

”Minulla ei tarvitse olla mitään matkasuunnitelmia. Voin vain lähteä matkalle ja syödä”, Emmiina sanoo. Seuraamalla Emmiinaa Instagramissa pääset mukaan hänen herkullisille ruokamatkoilleen.

Kääntöpuolena kokin ammatti haukkaa valtaosan vapaa-ajasta. Suuri osa ammattikoulun kavereista on jo vaihtanut alaa. Työn rankkuus tulee monelle yllätyksenä.

”Kokiksi opiskelu on rentoa ja hauskaa. Työelämässä se tarkoittaa kuitenkin siivoamista, pitkiä työpäiviä ja viikonloppuja keittiössä”, Emmiina sanoo.

Paras ruoka on puhdasta ja värikästä

Kotona vuoden nuori kokki kokkaa itselleen vapaapäivinä. Silloin hän tekee ruokansa tuoreista raaka-aineista, mutta aina sille ei ole aikaa.

”Puolivalmisteiden tai einesten käyttö ei ole siksi mikään häpeä”, Emmiina sanoo.

Emmiina suosii tuoretta ja värikästä ruokaa. Esimerkiksi kevätkääryleisiin voi rullata käsittelemättömiä vihanneksia. Tuoreista vihanneksista tehdystä ruoasta jää myös hyvä olo.

”Syömisestä ei tule silloin ähkyä eikä huonoa omaatuntoa”, Emmiina sanoo.

Emmiina kannustaa nuoria laittamaan ruokaa itse. Ruoanlaiton voi aloittaa ostamalla itselle maistuvia raaka-aineita ja kokeilemalla, mitä niistä syntyy. Turhan tarkka reseptien seuraaminen ei ole tarpeen.

Jos aika on kortilla, myös puolivalmisteisiin voi lisätä mukaan jotakin tuoretta ja vihreää.

”Ruoanlaitto muuttuu joka kerta vähän helpommaksi”, Emmiina sanoo.

Risotto on suomenmestarin oma herkkuruoka. Vaikka Emmiina ei himoitsekaan rasvaista ruokaa, myös kokilla on lupa välillä herkutella.

”Karkkeja tulisi tuskin syötyä, jos poikaystäväni jättäisi ne kaupan hyllylle”, Emmiina sanoo.

Kokkikilpailut vaativat kovaa treeniä

Loppukesän Emmiina on treenannut nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailuihin. Vaikka treenit ovat stressaavia, uteliaisuus ajaa Emmiinaa kisaamaan.

”Kokkikilpailut koukuttavat. Onneksi tähän kilpailuun ei valmistauduta vuosien ajan, kuten pahimmillaan tehdään.”

Restonomiksi pian valmistuva Emmiina on tyytyväinen työpaikkaansa Tullin Sauna -ravintolassa Tampereella. MM-kilpailuiden jälkeen Emmiina aikookin ottaa hetken rennosti.

”Voittoa lähden hakemaan. Heti perään en silti uusiin kilpailuihin osallistu.”

3 vinkkiä: näin kokkaat kuin Emmiina

  1. Suosi tuoreita ja värikkäitä raaka-aineita.
  2. Osta itselle maistuvia raaka-aineita ja kokeile, mitä niistä syntyy. Älä seuraa reseptejä turhan tarkkaan.
  3. Jos käytät puolivalmisteita tai eineksiä, lisää annoksiin jotain tuoretta ja vihreää.

 

 

View this post on Instagram

 

Morning market

A post shared by Emmiina Lehtonen (@emmmiina) on

Teksti Niina Kellinsalmi, kuva Riina Peuhu

Katso myös

RuokaYleinen

Jonnan 4H-kerho innostaa tyttöjä ja poikia kokkaamaan

Lukiota käyvälle Jonna Partaselle ruuanlaitto on rakas harrastus.

Rytmi

Jesse ”JerAx” Vainikka: ”Jos pelaaminen ei tuntuisi hauskalta, niin en mä tätä tekisi”

Elokuun 25. päivä ei ollut mikä tahansa turnauspäivä, vaan päivä, jolloin Jesse ”Jerax” Vainikka, 26, voitti lajinsa arvostetuimman videopeliturnauksen.

AlkoholiRytmiYleinen

Minkä ohjeen antaisitte nuorelle itsellenne, LCMDF-bändin Emma ja Mia?

LCMDF-bändin sisarukset Emma ja Mia kertovat arjestaan ja arkirytmistään.

Säännöllinen ateriarytmi arjen tukena

Ruuasta saamme energiaa ja ravintoaineita, jotta kehomme toimii ja ajatus kulkee. Jotta saisimme ruuasta parhaan tuen päivän askareisiin, se... Lue lisää

8 × harhaluulo energiasta ja jaksamisesta

Nikotiini, proteiini, kofeiini, ravintolisät…Fressis tarkastelee eri elintarvikkeiden sisältämiin aineisiin liittyviä harhaluuloja. Lue, niin tiedät paremmin!

3 × helppo makupala

Näillä herkullisilla välipalaresepteillä et voi epäonnistua!

Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Sydänmerkki on elintarvikepakkauksista löytyvä merkki, joka on kehitetty helpottamaan arkea. Se ohjaa tekemään terveyden kannalta parempia vaihtoehtoja helposti. Elintarvikkeille myönnetään Sydänmerkki hakemuksen perusteella ja kaikki valmistajat eivät sitä hae. Tällöin rinnakkaisilla elintarvikkeilla voi olla ihan sama koostumus ja siten samat ravintoarvot, kuten esimerkiksi kaurahiutaleilla. Sydänmerkin puuttuminen ei tee elintarvikkeesta automaattisesti huonompaa. Voi olla, että siihen ei vain ole haettu Sydänmerkkiä.

Rasvojen osalta terveellisiä vaihtoehtoja päivittäiseen käyttöön ovat margariinit eli pääosin kasvirasvaa sisältävät rasvat, joissa on vähintään 60 % rasvaa. Voi ja erilaiset ”riinit” eli voita sisältävät rasvat sisältävät epäterveellistä tyydyttynyttä rasvaa, jonka päivittäistä käyttöä ei suositella. Elintarvikkeen ainesosaluettelosta voi helposti tarkistaa, sisältääkö kyseinen rasva voita. Kauppojen omien merkkien margariinit ovat siis myös hyviä vaihtoehtoja, vaikka niissä ei olisikaan Sydänmerkkiä. Kysyit myös oliiviöljystä. Oliiviöljy on kasviperäinen tuote ja terveyden kannalta myös hyvä valinta. On hyvä kuitenkin huomioida, että oliiviöljy sisältä enemmän energiaa kuin margariini.

Fressis
Kysymys & vastaus

Hei!

Kiinnostava ja ajankohtainen kysymys, sillä on totta, että makeutusaineiden mahdollisesta lihottavasta vaikutuksesta puhutaan paljon tällä hetkellä. Makeutusaineiden lihottavaa vaikutusta on toistaiseksi tutkittu varsin vähän ja pääasiassa eläinkokeilla. Kokeiden tulokset eivät ole mitenkään yksiselitteisiä, eikä niistä voida vetää johtopäätöksiä siitä, että makeutusaineet sotkisivat elimistöä sillä tavoin, että kalorit palaisivat heikommin tai että ihminen lihoisi helpommin.

Vastaus kysymykseesi on siis, että sokeriton limsa on parempi vaihtoehto verrattuna sokeri limsaan. Tulee kuitenkin muistaa, ettei kumpaakaan vaihtoehtoa kannata juoda päivittäin. Painonhallintaan ja ihan  muutenkin paras juomavaihtoehto on vesi.

Fressis
Kysymys & vastaus

Hyvä kysymys! Juomissa on erilaisia happoja ja osa niistä on hampaille haitallisia, koska ne ohentavat hampaan kiillettä. Kun kiille ohenee, hampaat haurastuvat ja lohkeilevat helpommin.

Hapoista haitallisia ovat askorbiinihappo (E300), omenahappo (E296), sitruunahappo (E330) ja fosforihappo (E338). Näitä voi olla juomissa luonnostaan tai lisättynä. Hapot laskevat juoman pH:ta ja alhainen ph (alle 5,5) taas aiheuttaa kiilteen ohenemista.  Jos siis juoman ainesosaluettelossa on mainittu jokin seuraavista hapoista tai niiden E-koodi, tietää, että juoma on hampaille haitallinen eikä sitä kannata juoda säännöllisesti.

Tavallinen, maustamaton vissy on turvallinen valinta hampaiden kannalta, koska kuplivuuden aiheuttava hiilihappo on hampaille turvallista. Sen sijaan maustetut vissyt saattavat sisältää edellä mainittuja haitallisia happoja. Samoin monet limsat ja energiajuomat sisältävät näitä haitallisia happoja, mahdollisen sokerin lisäksi, joka on myös hampaille haitallista. Janojuomaksi hyvä valinta on vesi tai maustamaton vissyvesi.

Hyvää syksyn jatkoa!

Fressis
Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kysymykseesi ei voi vastata suoraan, koska sekä vegaani- että sekaruokavalion voi muodostaa hyvin tai huonosti. Eli pelkän ruokavalion nimen perusteella on hankalaa, ellei mahdotonta arvioida ruokavalion terveellisyyttä. Siksi enemmän kannattaa miettiä sitä, miten hyvä ruokavalio muodostuu.

Yleisesti ottaen paljon kasviksia sisältävä ruokavalio on terveydelle hyväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että joka aterialla kannattaisi syödä jotain kasviksia, mielellään mahdollisimman monipuolisesti. Hyvään ruokavalioon kuuluu muitakin ”perusjuttuja” kuten, että kannattaa pyrkiä syömään säännöllisesti (noin 5 ateriaa päivässä) ja syödä sen verran, kun on nälkä.

Myös monipuolisuus kuuluu terveelliseen ruokavalioon, noudattaa sitten vegaani- tai sekaruokavaliota, tai aivan jotain muuta ruokavaliota. Kasvisten syönnin lisäksi olennaista on saada ruoasta hiilihydraatteja (hyviä lähteitä mm. peruna, pasta, leipä, puurot, jotkut murot ja myslit) ja proteiineja (kasviproteiineista, maitotuotteista, kalasta, munista ja lihasta). Rasvan suhteen kannattaa valita pehmeän rasvan lähteitä eli margariineja ja öljyjä. Eri tuoteryhmissä Sydänmerkki auttaa löytämään terveelliset valinnat. Vegaaniruokavaliota ovat myös pohtineet nimimerkit S.S. ja meow.

Karkkia tai mitä tahansa muita, suolaisia ja makeita herkkuja mahtuu hyvään ruokavalioon, mutta ei kovinkaan paljon. Asian voi miettiä vaikka niin, että jos oma ruokavalio olisi kolmion mallinen, niin herkut saisi olla vain yksi kolmion kärki. Muu osa kolmiota tulisi olla ”oikeaa ruokaa”.

Kysymyksessäsi pohdit myös lapsen/ teinin unen määrää. Unen tarve on jossain määrin yksilöllistä, mutta keskimäärin nuori tarvitsee unta 8–10 tuntia joka yö. Unen tarve voi kasvaa, kun fyysinen ja psyykkinen kuorma lisääntyy. Unen aikana keho palautuu fyysisestä rasituksesta ja lataa akkuja seuraavaa päivää varten. Myös aivot tarvitsevat unta, sillä unen aikana aivot käsittelevät edellisenä päivänä opitut asiat ja päivän tapahtumat. Riittävä uni tukee siis uuden oppimista, luovuutta ja tunteiden käsittelemistä. Unen merkityksestä voit lukea lisää täältä ja täältä. Myös nimimerkki S.K. on pohtinut nuoren unen tarvetta.

Toivottavasti tämä selkeytti asiaa.

Fressis