Seksi
Nimimerkki: Mitä mä teen

Voinko olla raskaana?

Olen 17. Ahdistaa voinko olla raskaana, tein kotona raskaustestin sekoittamalla pissaani sokeria. Ja sokeri ei liuennut vai jäi vaan pohjaan. En ole ollut yhdynnässä, mutta n. kuukausi sitten poikaystäväni sormetti itseään ja sitten minua. Hänellä ei ollut erektiota, mutta onko siittiöitä voinut mennä sisääni?

Kuukautiseni tulivat tuon jälkeen viikon päästä eli vähän aikaisemmin kun kiertoni ilmoitti. Ne kestivät neljä päivää, enkä sanoisi niitä niukoiksi kun lakanatkin menivät vaihtoon. Olen kuitenkin lukenut että naiset ovat synnyttäneet tietämättä raskaana olemisesta.

Minulla ei ole ollu oikein oireita mutta valkovuotoa on tullut tosi paljon. En ole kokenut kuitenkaan mitään pahoinvointia. Jos siis olisin tullut raskaaksi siitä on nyt kuukausi. Olisiko se pitänyt huomata jo vai mitä minun pitää nyt tehdä???

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

On erittäin epätodennäköistä, että olisit kertomasi perusteella raskaana, etenkin kun kuukautisesikin tulivat. Tulevaisuutta varten teidän on kuitenkin hyvä tietää, että jos poikaystäväsi tyydyttää itseään siten, että spermaa päätyy hänen sormilleen ja sen jälkeen hän vie sormet emättimeesi, on raskaus periaatteessa mahdollinen. Pieni määrä siemennestettä syntyy jo peniksen jäykistyessä. Voit käydä lukemassa raskauden alkamistavoista Hyvä kysymys -palvelusta.

Kuten kuitenkin jo totesin, on erittäin epätodennäköistä, että olisit raskaana. Jos sinua edelleen kuitenkin asia huolettaa, suosittelen että teet asian varmistaaksesi raskaustestin. Sokerilla tehtyyn raskaustestiin ei kannata missään nimessä luottaa, vaan kannattaa tehdä ihan kaupasta tai apteekista ostettu raskaustesti.

Samantyylisiä mietteitä ja pohdintoja on ollut myös nimimerkillä Huolestunut.

Tsemppiä ja mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?