Seksi
Nimimerkki: kk

Voiko seksivälineestä tulla raskaaksi?

Voiko tulla raskaaksi kuivuneesta spermasta jos sitä on seksivälineessä?

Moikka!

Siittiöt eivät säily kauaa hengissä kehon ulkopuolella. En siis pidä sitä todennäköisenä, että voisi tulla raskaaksi seksivälineestä, jonka pinnalle on kuivunut spermaa. Raskaus voi alkaa tuoreen siemennesteen päätyessä tavalla tai toisella emättimeen.

On kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että seksissä käytetyt välineet ovat puhtaita, ennen kuin niitä käytetään uudelleen. Erityisen tärkeää hygieniasta huolehtiminen on silloin, kun vaihdetaan seksitavasta toiseen. Esimerkiksi mahdollisen anaaliseksin jälkeen seksivälineet on puhdistettava huolellisesti, ettei suolistobakteereja pääse leviämään muualle päin kehoa. Tärkeää on muistaa suojautua myös seksitaudeilta, ja siksikin seksivälineet on puhdistettava jokaisen käyttökerran jälkeen.

Oliko vastauksesta hyötyä?