Tupakka

Lapsi 12v

Vanhempien tupakointi

Mun äiti ja isä polttaa tupakkaa mutta en uskalla sanoa niille ja mun isäkin on sanonut että tupakka ei ole vaarallista mutta en mää uskonu mitä mää teen.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

On ihan tavallista, että lapsia huolettaa vanhempien tupakointi. Et ole siis ainoa, joka asiaa pohtii. Suurin osa tupakoijista haluaisi kyllä lopettaa tupakoinnin, mutta riippuvuuden vuoksi se ei välttämättä ole helppoa. Voi myös kestää aika kauan ennen kuin tupakointi loppuu kokonaan. Vaikka vanhempasi juuri nyt tupakoivatkin, tulevaisuudessa he voivat onnistua lopettamaan.

Kun on huolia, paras apu on kertoa asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle. Jo asian kertominen helpottaa oloa. Yhdessä voitte miettiä, miten tämän huolen kanssa kannattaa toimia. Voit kertoa huolestasi joko omille vanhemmillesi tai jollekin toiselle aikuiselle, jonka kanssa sinun on helppo jutella. Aikuinen voi olla joku lähipiiristäsi tai koulusta.

Voit myös ottaa yhteyttä Lasten ja nuorten puhelimeen tai nettiin. Se on maksuton palvelu, jossa voi jutella nimettömästi kaikenlaisista asioista luotettavan aikuisen kanssa puhelimessa, chatissa tai nettikirjeen välityksellä. Siellä vastaavat vapaaehtoiset aikuiset, joilla on vaitiolovelvollisuus. Lasten ja nuorten puhelimen ja netin numeron sekä aukioloajat löydät täältä.

Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

 

Oliko vastauksesta hyötyä?