Tupakka

Tupakointi voi tappaa lemmikin

Eihän lemmikkisi tuoksu röökiltä? Saahan koirasi hengittää puhdasta ilmaa?

Tupakointi voi tappaa lemmikin

Ei ole hyväksyttävää tupakoida lapsen lähellä, koska niin pieni olento ei voi päättää itse, onko tupakansavussa vai ei. Yhtä epäreilua on polttaa eläimen lähellä. Vaikutuksetkin ovat yhtä karmaisevat. – Tupakansavu vaikuttaa eläimiin moninkertaisesti ihmisiin verrattuna. Herkät tuntoaistit altistuvat tehokkaasti myrkylliselle savulle ja turkki pahalle hajulle, kertoo Suomen eläinyhdistysliitto SEY:n viestintäpäällikkö Maria Lingqvist.

Siiri-kissa oli vaihtanut väriä ”Suomalainen maatiaiskissa oli asunut koko elämänsä ketjupolttajan kanssa kerrostalossa tupakansavussa. Siirin tullessa huostaan eläinsuojeluyhdistykselle sen turkki oli keltainen. Vähitellen, kun kisu sai olla raikkaassa ilmassa ja sitä pestiin, turkki muuttui valkoiseksi. Samoin kävi korvien kanssa. Luulin, että kissalla oli korvatulehdus, mutta sen korvat olivatkin täynnä tervaa. Myös nenästä tuli ruskeaa töhnää”.
– Suomen eläinyhdistysliitto SEY:n viestintäpäällikkö Maria Lingqvist

Linnut kuolivat nikotiiniin

”Eläimet kärsivät tupakansavusta. Sisällä ei saa missään nimessä polttaa, sillä pahimmillaan eläin sairastuu ja kuolee. Näin kävi eräille undulaateille, kun niiden emäntä sauhutteli sisällä varoituksista huolimatta”.
– Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy ry:n johtava eläinten-hoitaja Titta Koukkunen

Pennuille nikotiinimyrkytys!

Tupakansavu aiheuttaa samoja haittavaikutuksia eläimille kuin ihmisillekin. Tupakansavu altistaa kissan ja koiran keuhko- ja nenä-ontelosyövälle. Pitkäkuonoisen koiran nenässä tupakansavu viipyy kauemmin kuin lyhytkuonoisen. Pentukoirat voivat saada nikotiinimyrkytyksen syötyään tupakantumpin.

Lue lisää eläinten hyvinvoinnista Eläintaito-sivustolta.

 

Asiantuntijana eläinlääkäri Hanna Dyggve

Teksti: Eevakaisa Mölsä
Kuva: Sarri Kukkonen, Pekka Mustonen

Katso myös

Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Ihminen Onko siitä haittaa jos paperitupakan savua vetää poskeen? Onko haittaa jos paperitupakkaa polttaa mutta savu ei mene keuhkoihin vaan jää poskeen eli savu ei mene keuhkoihin?
Fressis

Moikka!

Paperitupakan haittoja on vaikea tarkkaan arvioida. Palamisesta syntyvän savun ja hään hengittäminen on kuitenkin aina terveydelle haitallista, riippumatta siitä mitä poltetaan. Me täällä Fressiksellä emme siis suosittele paperitupakan tai minkään muunkaan polttamista ylipäänsä. Vaikka savua ei kunnolla vetäisikään henkeen, saattaa se silti mm. ärsyttää hengityselimiä. Lisätietoja aiheesta voit lukea aiemmista vastauksista nimimerkeille pelokas ja 11v.

Kivaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
12v Mitä tehdä kun pelottaa että jään kiinni tupakoinnin kokeilusta? mul on tosi surkee mieli nytte jote vastaisitko mahdollisimman nopeasti? elikkä testasin koulus välkäl rööki tai poltin yhe mut...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Ymmärsin, että et normaalisti polttele ja nyt sinua jännittää testauksesta kiinni jääminen? Et taatusti ole ainoa, jota se jännittää. Ajattelisin kuitenkin, että sen sijaan, että jännität haistaako sen joku, voisitkin olla asiasta rehellinen.

Voisitko suosiolla kertoa, että jouduit tällaiseen tilanteeseen, päätit koittaa ja kenties huomasit, ettei se tule olemaan jatkossa sinun juttusi? Erilaiset kokeilut kuuluvat nuoruuteen ja kun uskallat olla asiasta avoin, usein myös muut ymmärtävät asian paljon paremmin. Voi myös olla, että kun olet asiasta rehellinen ja lupaat, ettet koita uudelleen, sinun on helpompi pysyä päätöksessäsi. 😊

On todella harmillista, että olet joutunut ryhmäpaineen vuoksi tilanteeseen, jossa olet kokenut, että sinun tulee polttaa. Muistathan jatkossa, että sinun ei tarvitse tupakoida, vaikka muut niin tekisivät. On todellakin ok vetää omaa linjaa, pysyä savuttomana ja pitää huolta terveydestään.

Vaikka on normaalia, että erilaiset kokeilut kiinnostavat nuorena, haluamme Fressiksessä kannustaa siihen, ettei kokeiluja tarvitsisi tehdä. Sinulla on oikeus pitää huolta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi, ja jättää kokeilut sikseen.

Tsemppiä jatkoon, pystyt taatusti olemaan ilman tupakkaa! 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
emoji Tupakointi ja passiivinen tupakointi Moii 🙂 On kuulemma tutkittua että passiivinen tupakointi saattaa lopulta koitua haitallisemmaksi kuin itse röökaaminen, mikä käykin järkeen, koska...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Hienoa, että sinua kiinnostavat tupakoinnin ja passiivisen tupakoinnin haitat. Viestisi ja kysymyksesi perustuu ajatukseen, että passiivinen tupakointi olisi varsinaisesti haitallisempaa kuin tupakointi. Ja jos näin olisi, pohdit, kannattaisiko vaan polttaa tupakkaa tilanteissa, joissa ei voi välttyä tupakansavulta.

Tupakasta tulee kahdenlaista savua. Tupakoija itse saa ns. päävirran savun keuhkoihinsa tupakoidessaan. Väliaikoina savuke palaa kytemällä, ja siitä leviää ympäristöön ns. sivuvirran savua. Passiivisessa tupakoinnissa tupakoimaton henkilö altistuu siis tälle sivuvirralle, missä on erilaisten palamisolosuhteiden vuoksi enemmän monia haitta-aineita kuin päävirran savussa. Sivuvirta toki laimenee ilmassa, mutta on silti erittäin haitallista. Mutta, tupakoitsijatkin altistuvat tälle sivuvirralle. Eli en missään nimessä suosittelisi kaivamaan kessuja esiin ja polttelemaan tilanteessa, jossa et voi välttyä tupakansavulta. Altistaisit itsesi silloin sekä päävirran savulle että sivuvirran savulle.

Passiivisesta tupakoinnista tiedetään tällä hetkellä, että jatkuvan tupakansavulle altistumisen terveysriskit ovat samoja kuin aktiivisesta tupakoinnista aiheutuvat riskit. Suosittelemmekin Fressiksessä pysymään täysin ilman tupakkaa ja välttämään tupakansavua aina kuin siihen vain voit itse vaikuttaa 🙂

Fressiksen lisäksi luotettavaa tietoa tupakasta löydät mm. näiltä sivuilta:

Suomen ASH
Duodecimin Terveyskirjasto
THL
Päihdelinkki

Mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?