Tupakoinnin savujäämät
Moi. Minulla olisi oikeastaan kolme kysymystä joihin kiinnostaisi saada vastaus. Ensiksi kysyisin, että miten pinnoilla olevat savujäämät (Third hand smoke) kuuluisi oikeaoppisesti siivota pois? Asun samassa taloudessa tupakoitsijan kanssa mutta itse en polta enkä todellakaan aio aloittaa. Netissä on ollut paljon ristiriitaista tietoa näistä pintojen savujäämistä. Yksi sivu väittää, että kaupallisten pesuaineiden teho ei riitä irrottamaan nikotiinijämiä ja toinen sivusto sanoo, että kaikki happamat tai emäksiset rasvaan tehoavat pesuaineet toimisivat hyvin. Auttaako esimerkiksi huonekalujen ja mattojen perusteellinen imurointi? Meillä ei sisällä polteta mutta olen tietoinen siitä, että tupakoitsija tuo pieniä määriä savujäämiä vaatteissaan sisälle.
Toinen kysymys koskee näiden savujäämien biologista hajoamista pinnoilta. Olen nähnyt netissä amerikkalaisen yliopiston tekemän tutkimuksen missä he tutkivat erään kasinon savujäämien hajoamista. Tässä kasinossa sisätupakointi oli sallittu 25 vuoden ajan kunnes siihen tuli kielto 11 kuukaudeksi. Tulosten perusteella savujäämät hajosivat pinnoilta kuukauden jälkeen tupakointikiellosta 90 prosenttisesti ja huonepölyssä samaan meni 3 kuukautta. Voiko tuosta tehdä sellaista johtopäätöstä, että savujäämätkin lopulta hajoavat itsestään kunhan sisällä ei vain polteta?
Kolmas ja viimeinen kysymys on, että voiko tuollaisen savujäämän nähdä pinnoilta paljaalla silmällä vai onko se ihmisen silmälle näkymätöntä?
Hei ja kiitos kysymyksistäsi!
Savujäämällä tarkoitetaan esimerkiksi pintamateriaaleihin tai tekstiileihin sitoutuvaa tupakansavun jäämää. Savujäämiin liittyvää tutkimusta on vielä varsin vähän ja on tärkeää tiedostaa, että tähän saakka tehdyt tutkimukset on tehty pääosin sellaisissa sisätiloissa, joissa on ennen tupakoitu (esim. julkiset sisätilat, asunnot, auto). Tutkimustietoa kodin ulkopuolella tapahtuvan tupakoinnin ja siitä aiheutuvien savujäämien kulkeutumisesta sisätiloihin on vielä todella vähän. Jonkin verran tutkimustietoa on siitä, että savujäämiä voi kulkeutua sisätiloihin esimerkiksi tupakoivien vaatteiden mukana, mutta raja-arvoja savujäämille altistumiselle ja sen aiheuttamille mahdollisille haitoille ei ole pystytty tutkimuksissa määrittämään.
Kysyit ensimmäisenä, miten pinnoilla olevat savujäämät olisi hyvä puhdistaa ja nostit esiin netissä saatavan tiedon ristiriitaisuuden. Valitettavasti savujäämien ns. oikeaoppiseen puhdistamiseen emme pysty antamaan sinulle suoraa vastausta. Joidenkin tutkimusten mukaan perinteisillä siivousmenetelmillä, kuten imuroinnilla tai pintojen pyyhkimisellä ei välttämättä pystytä puhdistamaan pintoja täysin savujäämistä, varsinkaan nikotiinin osalta. Nikotiinin on todettu pystyvän sitoutumaan eri pintoihin ja huonepölyyn varsin tehokkaasti. Mutta tässäkin on tärkeää muistaa, että näissä tutkimuksissa on ollut kyseessä sisätila, jossa on aikaisemmin tupakoitu. Kodin ulkopuolella tapahtuneen tupakoinnin kautta tai toisen vaatteiden mukana kulkeutuva savujäämä on siis merkittävästi laimeampaa ja pitoisuudet pienentyneet ennen kuin näitä pieniä hiukkasia mahdollisesti päätyisi asuntoon sisälle.
Netissä tupakansavun ja -hajun poistoon on tarjolla erilaisia menetelmiä, mutta moni näillä sivuilla esitetyistä menetelmistä on kohdistettu nimenomaan sisällä tapahtuneen tupakansavun ja sen hajun poistamiseen. Tilanteessasi varmasti asunnon yleisen siisteyden ylläpitäminen edesauttaa mahdollisten savujäämien poistamista. Siivouksessa voimakkaiden pesuaineiden ja kemikaalien käyttöä kannattaa myös käyttää harkiten, sillä nekään eivät ole pintamateriaalien kestävyyden, terveyden tai esimerkiksi luonnon kannalta aina täysin haitattomia.
Toiseksi kysyit, hajoavatko savujäämät lopulta itsestään. Kyllä näyttäisi hajoavan. Esimerkiksi Terveyskirjaston artikkelissa kerrottiin kalifornialaiskasinosta (ehkä sama tutkimus, josta mainitsit), jossa selvitettiin tupakansavun säilymistä sisätiloissa ennen tupakointikieltoa ja sen jälkeen. Tässä tutkimuksessa todettiin, että pintojen ja huonepölyn sisältämän nikotiinin 90 prosenttiseen häviämiseen kului yhdestä kolmeen kuukauteen. Joidenkin muiden tutkimuslähteiden mukaan savujäämiä voidaan havaita vielä kuukausien tai vuosien jälkeen, mutta ne kuitenkin lopulta hajoavat ajansaatossa.
Ja vastaus kolmanteen kysymykseesi, voiko savujäämän nähdä paljaalla silmällä? – Ei voi. Sisätiloissa, joissa on tupakoitu runsaasti, voi toki havaita erityisesti tupakansavun sisältämän tervan aiheuttamat värjäytymät, mutta muuten savujäämiä ei voi nähdä paljaalla silmällä.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle hyötyä. Savujäämät ovat melko uusi tutkimuksen kohde ja siksi tietoa on vielä vähän. Kuitenkin altistuminen savujäämälle tapahtuu pitkän ajan kuluessa ja suurimmat riskit savujäämille altistumiselle tapahtuu erityisesti sisätiloissa, joissa tupakoidaan tai on tupakoitu aikaisemmin. On tosi hyvä, että pysyt erossa tupakasta ja taloudessanne asuva tupakoiva henkilö hoitaa tupakoinnin ulkona, jolloin hän ei altista teitä muita tupakansavun merkittäville haitoille.