Lopettamisen tukiTupakka
Nimimerkki: Koira

Tupakoinnin lopettaminen

Olen peloissani siitä että alotin tupakoinnin
Olen polttanut yhteensä noin 20 tupakkaa onko jo myöhäistä lopettaa ilmeneekö pahojakin haittoja elimistössäni olen valmis lopettamaan tarvitsen vastauksia

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Tosi hienoa, että olet päättänyt lopettaa tupakoinnin! Tupakoinnista aiheutuvat haitat ovat yksilöllisiä, joten yksittäisen ihmisen kohdalla on vaikea arvioida, mitä haittoja tupakointi on tarkalleen aiheuttanut. Kuitenkin tupakointisi on ollut vielä sen verran lyhytaikaista, että riski vakaville terveyshaitoille on varsin pieni. Pitkällä aikavälillä aiheutuvien terveyshaittojen lisäksi tupakointi aiheuttaa välittömämpiä oireita, kuten esimerkiksi hengitysteiden ärsytysoireita ja pahanhajuista hengitystä. Nämä oireet kuitenkin helpottavat tupakoinnin lopettamisen myötä. Tärkeintä onkin nyt pysyä päätöksessä ja lopettaa tupakointi. Vinkkejä ja tukea lopettamiseen löydät tietopankistamme. Lisäksi ilmainen Erovirasto-sovellus on käytössäsi, jos haluat tukea käytön lopettamiseen.

Tsemppiä!

Oliko vastauksesta hyötyä?