Seksi
Nimimerkki: Huolestunut

Tuntemukset alavatsassa ja raskauden mahdollisuus

Ongelmani on se, että aloitin minipillerit noin 2 viikkoa sitten, ohjeiden mukaan ja olen syönyt niitä säännöllisesti ja oikein. Harrastin suojaamatonta seksiä, tutun ihmisen kanssa ja hän laukesi sisääni. Alavatsassa ollut vähän outo tunne, niinkuin kuukautiskivut. Pelkään olevani raskaana ja oireiden johtuvan siitä, onko tämä kuitenkaan mahdollista? Olen aikaisemmin myös syönyt pillereitä, ja sen aikana minulla ei kuukautisia tullut kertaakaan. Pillereiden lopetuksen jälkeen meni pari kuukautta, kun ensimmäiset kuukautiset tulivat. Tämän jälkeen kuukautiset jäivät taas pois pariksi kuukaudeksi ja sitten aloitin pillerit uudelleen. Eli minun on vaikea sanoa, onko munasarjojen outo tunne kuukautiset, mitä epäilen. Voiko pientä epämiellyttävää tunnetta tulla siis, kun kehoni ”taistelee” raskaaksi tulemista vastaan.

Moikka ja kiitos viestistä!

Kuvaamasi tuntemukset alavatsalla, voivat todennäköisesti liittyä kuukautiskierron vaiheeseen. Muita tällaisia kuukautiskiertoon liittyviä oireita voivat olla esimerkiksi rintojen arkuus tai vatsan turvotus. Oireet ilmenevät usein kuukautiskierron loppupuolella.

Kertomasi mukaan olet syönyt pillereitä ohjeiden mukaisesti, joten raskaus ei kohdallasi liene todennäköinen. Mikäli raskauden mahdollisuus jostain syystä vielä kuitenkin mietityttää sinua, ainoa tapa varmistua asiasta on tehdä raskaustesti.

Mukavaa kevään odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?