Seksi
Nimimerkki: A

Tuleeko emättimestä valkovuotoa seksin yhteydessä?

Tuleeko tytöltä niiku valkkista seksin yhteydessä?

Hyvä kysymys, kiitos siitä!

Vaikuttaa siltä, että viittaat kysymyksessäsi seksuaalisen kiihottumisen yhteydessä tapahtuvaan emättimen kostumiseen. Kiihottuessa emättimen limakalvojen verenkierto lisääntyy, limakalvot turpoavat ja niiden seinämistä alkaa erittyä läpikuultavaa nestettä. Sen tehtävänä on liukastaa emätintä, mikä suojaa emättimen herkkiä limakalvoja kivulta ja vaurioilta, mikäli harrastetaan penetroivaa seksiä kuten yhdyntää, sormettamista tai seksivälineen työntämistä emättimeen. Toisilla emättimen itsetuottamaa liukastetta tulee enemmän ja toisilla vähemmän, ja sen määrä voi vaihdella saman ihmisen kohdalla tilanteesta toiseen. Riittävä liukkaus herkistää tuntoaistia ja lisää seksin nautinnollisuutta, minkä vuoksi monet käyttävät apuna liukuvoidetta liukkauden lisäämiseksi.

Kehon reaktiot ja mieli eivät kuitenkaan aina toimi yhteistyössä: emättimen kostuminen ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi kiihottunut tai haluaisi seksiä. Lisäksi saattaa olla niin, että mieli on kiihottunut ja henkilö haluaa harrastaa seksiä, mutta hänen emättimensä ei kostu. Voit lukea Hyvä Kysymys -sivuston artikkelista lisää seksuaalisesta kiihottumisesta.

Vastaus kysymykseesi siis on, että emättimen kostumisessa erittyvä neste ei ole sama asia kuin valkovuoto. Toki seksin aikana valkovuoto ja kiihottumisesta erittävä neste voivat sekoittua keskenään ja valua yhdessä ulos emättimestä. Valkovuodon ensisijainen tehtävä on kuitenkin puhdistaa emätintä ja suojata limakalvoja. Sen määrä, koostumus, väri ja haju vaihtelevat kuukautiskierron eri vaiheissa.

Iloa ja lempeyttä talveesi!

Oliko vastauksesta hyötyä?