Nikotiinituotteet

TikTokin Alsutiikeri: ”Nikotiinituotteiden kanssa nuorena tekemäsi päätös voi vaikuttaa loppuelämääsi”

Helsingissä liiketaloutta opiskeleva Aleksandra Laurila, 19, tunnetaan TikTokissa nimellä Alsutiikeri. Hänen humoristisilla videoillaan on yli 105 000 seuraajaa ja yli kahdeksan miljoonaa tykkäystä. Aleksandra pitää parhaan ystävänsä Anni Taipaleen kanssa myös kuukautisaiheista Menkkapodia. Harva Aleksandran seuraaja kuitenkaan tietää, ettei hän ole koskaan käyttänyt nikotiinituotteita.

TikTokin Alsutiikeri: ”Nikotiinituotteiden kanssa nuorena tekemäsi päätös voi vaikuttaa loppuelämääsi”

”En ole valinnut tiettynä hetkenä, etten koskaan aio kokeilla nikotiinituotteita. En vain ole koskaan polttanut tupakkaa tai käyttänyt nuuskaa. Minulle on täysin normaalia olla ilman niitä.

Muut ihmiset kyselevät enemmän juomattomuudestani kuin siitä, etten käytä nikotiinituotteita.

Nikotiini vaikuttaa haitallisesti terveyteen, mutta minulle isoin syy olla käyttämättä nikotiinituotteita on se, etten vain halua. Tupakka, nuuska ja sähkötupakka eli vape eivät houkuta minua yhtään.

Deittailu ja nikotiinituotteet

Minulta säästyy paljon rahaa, koska en osta nikotiinituotteita. Eikä minun tarvitse stressata siitä, milloin pääsen röökille, tai mennä talvella yksin ulos värjöttelemään ja polttamaan.

Nollatoleranssin hyötyjä on sekin, että deittailumaailmassa joillekin on iso asia, käyttääkö toinen nikotiinituotteita vai ei. Vaikka itse voisin tapailla nikotiinituotteiden käyttäjää, niin kyllähän se kertoo jotain arvomaailmojemme eroista, koska oma elämäni on täysin päihteetöntä. Minulle kynnyskysymys on se, jos toinen käyttää nikotiinituotteita joka päivä.

Osa polttaa tupakkaa tai vapea rentoutuakseen ennen jännittävää tilannetta. Muistutan itseäni, ettei jännittäminen muuta tilannetta, ja on siksi turhaa. Silloin usein rentoudun. Tai jos olen stressaantunut, menen esimerkiksi kävelylle ja yritän ajatella muita asioita. Mitä enemmän esimerkiksi treffejä ja esitelmiä on, sitä helpompia niistä tulee. Ajattelen myös, että kyllä kaikkia muitakin jännittää, joten hermostuneisuutta ei tarvitse hävetä.

Valkoisella sohvalla istuva Aleksandra Laurila eli Alsutiikeri katsoo suoraan kameraan. Taustalla näkyy iso peikonlehtikasvi.

Luon vastuullista sisältöä TikTokissa

Minulle tärkeitä asioita ovat työni lisäksi ystäväni, jotka esiintyvät usein TikTok-videoillani. Tykkään katsella iloisia videoita ja teen sellaisia myös itse. On mukavaa saada katselijoilta palautetta, että olen tuonut heille hyvän mielen.

Minulle on kuitenkin tärkeää olla aito, ja olen välillä jakanut myös videoita, joissa itken. Elämä ei ole aina vain hauskaa.

Uskon, että suosioni salaisuus on se, että osaan kuvata oivalluksia arkipäivän tilanteissa. Lisäksi muutin kanavani julkiseksi hyvään aikaan kesällä 2020, kun TikTok oli vasta kunnolla lyömässä läpi Suomessa.

TikTokissa on omat lieveilmiönsä. Vape trendaa tällä hetkellä siellä isosti. Vapen käyttäminen näytetään coolina, ja siitä luodaan mielikuvaa vaarattomana ja hyvänmakuisena, vaikka vape ei oikeasti ole terveellistä.

Päihteettömyys on coolia!

Minulla on aina ollut vahva itsetunto, joten en ole kokenut hankalana sitä, kun muut ovat yrittäneet saada minua käyttämään nikotiinituotteita.

Yläasteella monet alkavat polttaa, koska ryhmäpaine on niin kova. Yläasteella myös moni ystäväni alkoi käyttää päihteitä, mutta heille oli täysin ok, että kaikki eivät halunneet tehdä samoin.

Olen onnekseni tiennyt, että jos en ota tupakkaa, nuuskaa, vapea tai alkoholia, se ei tee minusta tylsää eikä epäcoolia. Kukaan ei myöskään enää aikuisena ajattele, että onpa coolia vaikka polttaa tupakkaa.

Se päätös, minkä teet nikotiinituotteiden kanssa nuorena, vaikuttaa koko loppuelämääsi. Nikotiiniriippuvuus ei ole sen arvoista, että saa lyhyen aikaa arvostusta koulussa koulun tupakkapaikalla.”

 

Teksti Elisa Helenius, kuvat Petri Mulari

Katso myös

Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: ...
Ikä: 13-15v
Millaisia seurauksia paperitupakan polttamisesta voi aiheutua? Minua pelottaa että kun olen kokeillut paperitupakkaa 2 kertaa että siitä tulee vakavia seurauksia aikuisena Tai että kuolen Minulle ei kyllä tullut kokeilujen jälkeen...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Kerroit kokeilleesi paperitupakkaa muutaman kerran ja nyt sinua mietityttää näiden kokeilujen seuraukset. Voit olla huoletta, mitään vakavia seurauksia muutaman kerran kokeiluista ei varmastikaan aiheudu.

Paperitupakan polttaminen kannattaa kuitenkin jatkossa jättää väliin, sillä siitä syntyvän savun hengittäminen voi mm. ärsyttää hengityselimiä sekä aiheuttaa päänsärkyä ja huonovointisuutta. Minkään palamisesta syntyvän savun hengittäminen ei ylipäänsä ole hyväksi terveydelle.

Voit lukea vielä, mitä esimerkiksi nimimerkille Emt on vastattu samasta aiheesta.

Aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Nikotiinimyrkytys
Ikä: 13-15v
Voiko nikotiinimyrkytys tulla kahdesti? Voiko nikotiinimyrkytys tulla kahdesti
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Monet nikotiinituotteet sisältävät nikotiinia usein varsin runsaastikin. Erityisesti silloin, jos keho ei ole tottunut nikotiiniin, voi nikotiinia sisältävien tuotteiden käytöstä ilmetä myrkytysoireita, kuten pahoinvointia ja päänsärkyä. Usein kyseessä on lievä myrkytys, jonka oireet helpottavat itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Joskus erityisen suuren nikotiiniannoksen seurauksena nikotiinimyrkytys voi myös olla vakava ja aiheuttaa esimerkiksi hengitysvaikeuksia. Tällöin tulee hakeutua välittömästi sairaalahoitoon.

Pohdit, voiko nikotiinimyrkytys tulla kahdesti. Kyllä, nikotiinimyrkytys voi tulla useamman kerran. Eli jos olisit esimerkiksi kokeillut jotain nikotiinituotetta ja siitä olisi aiheutunut sinulle myrkytysoireita, ei se tarkoita sitä, etteikö oireita voisi ilmetä seuraavalla. Tuotteiden kokeilu kannattaakin jättää kokonaan välistä, jotta välttyy mahdollisilta myrkytysoireilta ja nikotiinin muilta haitoilta jatkossa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkötupakka
Nimimerkki: 11v
Ikä: 9-12v
Kuinka paljon vapea täytyy käyttää, että hammaslääkäri huomaa sen? Kuinka paljon vapea täytyy käyttää että hammaslääkäri huomaa sen. Ja jos hammaslääkäri huomaa että 12 v on käyttänyt vapea kertooko se vanhemmille
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Vapeissa eli sähkösavukkeissa käytettävät nesteet ja niistä syntyvät höyryt sisältävät tosiaan monia terveydelle haitallisia aineita. Sähkösavukkeet ovat vielä melko uusi tuote, ja niitä on monia erilaisia, joten siksi ei kuitenkaan pystytä vielä sanomaan kovinkaan tarkasti, millaisia haittoja niistä seuraa sen mukaan, kuinka paljon näitä tuotteita käyttää. Myös erilaiset käyttötavat ja esimerkiksi tupakkatuotteiden rinnakkaiskäyttö vaikeuttavat sähkösavukkeen itsenäisten terveyshaittojen arviointia. Haitallista käyttö kuitenkin joka tapauksessa on. Voit lukea haitoista lisää Fressiksen tietopankista.

Viestistäsi ei käy ilmi se, millä tavalla, miten paljon ja kuinka usein olet sähkösavuketta käyttänyt. Näin hammaslääkärinä uskoisin, ettei satunnaista vapen käyttöä huomaa vastaanotolla. Hammastarkastuksessa kuitenkin yleensä kysytään tupakoinnista tai nuuskaamisesta, ja esimerkiksi siinä yhteydessä vapen käytöstä voi hyvin kertoa hammaslääkärille. Hammaslääkäreitä koskee vaitiolovelvollisuus, eikä vanhemmille aleta sen vuoksi soittelemaan, jos huomataan nuorella näiden tuotteiden käyttöä. Itseasiassa hammaslääkärikäynnin yhteydessä on oikein hyvä tilaisuus kysyä tällaisia kysymyksiä ja kertoa mahdollisista huolista aiheeseen liittyen. Hammaslääkäreiden tarkoitus on auttaa potilaita kohti parempaa suun terveyttä ja siihen kuuluu myös tupakka- ja nikotiinituotteista keskusteleminen.

Muistathan huolehtia hampaistasi puhdistamalla hammasvälit päivittäin esimerkiksi hammaslankaimella ja suosimalla sähköhammasharjan käyttöä. Mukavaa kesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?