Seksi
Nimimerkki: Mietteliäät

Seksitautien synnynnäisyys?

Minulla olisi kysymys johon olen koittanut löytää vastausta mutta ei oikein ole löytynyt. Minä ja poikaystäväni ollaan harrastettu seksiä ilman kumia, koska olimme toistemme ensimmäiset kerrat niin normaalissa seksissä kuin suuseksissä ja olemme ajatelleet, ettei meillä voi sen takia olla mitään seksitauteja. Olemme kuitenkin miettineet voiko seksitaudit olla ”synnynnäisiä” eli voisiko meillä olla seksitauti vaikka seksiä ei muiden ihmisten kanssa ole harrastettukaan?

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hyvä, että pohditte seksitaudeilta suojautumista. Seksitaudit eivät ole synnynnäisiä. Ne tarttuvat seksissä ja yleensä limakalvojen kautta. Jos siis olette toistenne ensimmäiset kumppanit ettekä koskaan ole harrastaneet seksiä kenenkään kanssa, ette voi kantaa ja tartuttaa toisiinne seksitautia.

Seksielämää aloittaessa on kuitenkin tärkeää opetella suojautumaan seksitaudeilta sekä huolehtia myös raskaudenehkäisystä, jos raskaus ei ole ajankohtainen. Pääsääntö on, että uuden kumppanin kanssa on kannattaa aina käyttää kondomia. Kondomi on paras keino suojautua seksitaudeilta ja se suojaa samalla myös raskaudelta. Myös suuseksissä on tärkeää käyttää suuseksisuojaa. Siihen on olemassa erikseen tehtyjä suojia tai sitten kondomin voi halkaista ja käyttää sitä suojana. Lisätietoa asiasta löydät Fressiksen tietopankista.

Kun kumppani on vakituinen, on varmistuttu siitä, ettei kummallakaan ole seksitautia ja kondomin käytöstä halutaan luopua, on edelleen tärkeää huolehtia raskaudenehkäisystä. Siihen on olemassa erilaisia vaihtoehtoja, joista voi valita itselleen sopivimman. Lisää tietoa raskaudenehkäisystä saat esimerkiksi kouluterveydenhoitajalta.

Iloista joulun odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?