Seksi
Nimimerkki: 🤔

Seksi, itsetyydytys ja kuukautiset

Hei! Voiko seksiä harrastaa vaikka kuukautiset ei ole alkanut? Ja toinen kysymys on että voiko kuukautiset alkaa kun koittaa itsetyydytystä

Heippa ja kiitos kysymyksistäsi!

Kyllä seksiä voi harrastaa, vaikkei kuukautiset ole vielä alkaneet. On kuitenkin tärkeää, että on henkisesti valmis seksiin. Ehkäisy tulee myös muistaa, jotta seksistä voi nauttia huoletta 😉 Kondomi suojaa mahdollisilta seksitaudeilta sekä raskaudelta. Raskaaksi voi nimittäin myös tulla, vaikkei kuukautiset olisi vielä alkaneet. Lue halutessasi lisää raskauden alkamisesta täältä.  

Itsetyydytys itsessään ei voi ns. aloittaa kuukautisia. Ensimmäiset kuukautiset voivat kuitenkin alkaa missä ja milloin vain, joten onhan toki mahdollista, että kuukautiset alkaisivat itsetyydytyksen aikana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itsetyydytys aiheuttaisi kuukautisten alkamisen. Itsetyydytyksen avulla voi oppia asioita omasta kehosta ja sen reaktioista, esimerkiksi mikä tuottaa nautintoa ja mikä ei. On esimerkiksi helpompi kertoa seksikumppanille, minkälaisista asioista pitää tai mistä ei pidä seksissä, kun on ensin opetellut ne itsekseen 😊 Voit käydä lukemassa lisää itsetyydytyksestä Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta.

Kivaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?