”Olin 19-vuotias, kun minulla todettiin melanooma. Olin juuri palannut Kaliforniasta, jonne olin lähtenyt puoli vuotta aiemmin au pairiksi. Tarkoitus oli olla siellä ainakin pari vuotta, ja salainen haaveeni oli jäädä sinne pysyvästi. Suunnitelmat muuttuivat, kun äiti soitti, että isän tila oli huonontunut. Hänellä oli todettu vakava aivokasvain vain vähän ennen lähtöäni.

Sairaanhoitajaäitini huomasi sääressäni olevan ruman luomen ja kehotti poistattamaan sen. Luomi leikattiin ja lähetettiin tutkittavaksi. Olin sairaalassa toipumassa polven tähystysleikkauksesta, kun lääkäri tuli kertomaan, että minulla on melanooma. Maailmani romahti.

Ensimmäinen reaktio oli, että menetän hiukseni. Ajattelin myös, että kehooni jää isot arvet ja hoitojen vuoksi joko kuihdun tai pöhötyn. Kuka minut sitten enää haluaa? Olin vihainen nuori nainen. Kiukuttelin äidille, että miksi kaikki tapahtuu minulle ja meidän perheellemme. En ollut koskaan ollut auringonpalvoja enkä ymmärtänyt, miksi sairastuin ihosyöpään ja vielä niin nuorena.

Syöpä ei onneksi aiheuttanut lapsettomuutta

Syöpä oli levinnyt luomen lähimpiin imusolmukkeisiin. Minut leikattiin 20-vuotissyntymäpäivänäni. Asuin silloin vielä kotona. Leikkauksen jälkeen makasimme isän kanssa vierekkäin, ja äiti hoiti meitä kumpaakin. Sen on täytynyt olla äidille todella raskasta, mutta hän oli tukeni ja turvani.

Äidin vastusteluista huolimatta päätin mennä firman pikkujouluihin. Hankin ison mekon, joka peitti dreenini. Juhlissa tyhjensin haitaripussiani, kun muut nauttivat tarjoiluista – ja löysin pikkujouluheilan, josta myöhemmin tuli aviomieheni. Hän on ollut ihana ja ymmärtäväinen silloinkin, kun sain lääkkeistä pahoja sivuvaikutuksia ja voin huonosti.

Olin nuorempana ajatellut, etten hanki koskaan lapsia. Kun tapasin mieheni, pelkäsin, että hän lähtee, jos en voi koskaan saada lapsia. Moni syöpää sairastanut kärsii tahattomasta lapsettomuudesta. Meillä on ollut onnea. Poikamme syntyi puoli vuotta sitten.

Suojaudun auringolta ja hankin rusketukseni purkista

Auringon ultraviolettisäteily on ihosyövän tärkein yksittäinen aiheuttaja. Diagnoosin saatuani mietin, voinko koskaan enää matkustaa lämpimään ja olla auringossa vai pitääkö minun pukeutua nahkatakkiin ja kulkea varjoissa.

Ihoni on vaalea ja palan herkästi. Siksi en ole koskaan tykännyt maata auringossa. Koska sairastuin niin nuorena, minulle sanottiin, ettei syy ole yksin auringossa, vaan se oli monen asian summa.

En pelkää aurinkoa. Ulkoilen ja nautin kesästä, mutta auringosta voi nauttia muutenkin kuin makoilemalla keskipäivällä auringossa. Kotonani on aina aurinkorasvaa. Suojaan itseäni myös vaatteilla ja olen löytänyt suuret lierihatut, jotka suojelevat kasvojani. Auringon sijaan rusketan itseäni aurinkopuuterilla ja itseruskettavilla voiteilla.

Melanooman jättämät arvet ovat matkamuistojani

En koe, että olisin sairauden vuoksi jäänyt mistään paitsi, mutta olisin voinut olla itselleni armollisempi. Kuljin kesälläkin pitkissä collegehousuissa, jotta muut eivät joudu näkemään rumuuttani. Tänä päivänä olen yhtä arpea. Arvet ovat matkamuistojani, joista en pääse eroon. Mutta enää minulla ei ole tarvetta peittää niitä.

Olen oppinut ainakin sen, että itsestään on pidettävä huolta. Moniin asioihin, kuten tupakanpolttoon ja auringonottoon, voi itse vaikuttaa. Haluan myös auttaa muita sairastuneita. Toiset ovat syntyneet leijoniksi, mutta kaikille ei tule taistelutahtoa heti. Olisin itse tarvinnut apua, ja siksi päätin lähteä tukihenkilöksi.

Sain terveen paperit helmikuussa ja sanoin hyvästit syöpälääkärilleni. On kuitenkin tosiasia, että melanooman uusiutumisen riski on suuri. En pelkää sairastumista. Olen jo kerran selättänyt taudin ja minulla olisi ihan eri aseet lähteä taistelemaan uudestaan. Enemmän pelkään sitä, että joku läheisistäni sairastuu. Etenkin pientä lastani haluan suojella kaikelta.

Mutta nyt keskityn nauttimaan perhe-elämästä, perusarjesta, hyvistä yöunista ja etsimään unelmien omakotitaloa. Odotan myös innolla ensimmäistä yhteistä kesää lapsemme kanssa.”

Teksti: Anu Välilä

Kuva: Suvi Elo