SeksiYleinen
Nimimerkki: Tyttö19v

Raskauden mahdollisuus?

Hei! En tiedä liittykö tämä kysymys noista ”kategorioista” mihinkään, mutta minulla oli noin 3 viikkoa todella väsynyt olo niin fyysisesti kuin henkisesti, minulla oli huono-olo aamuisin ajoittain ja kuukautiset jäivät pois, mutta tuli hyvin vähäistä vuotoa ja kovat vatsakrampit, sen lisäksi mielialat vaihtelivat useasti. Raskaus on mahdollinen, mutta noin 2-3 päivää sitten alkoivat vatsakrampit uudestaan, mutta lievempinä ja hyvin pieni määrä verta vuosi myös ja oudot olotilat hävisivät yhtäkkiä.

Teen vuorotyötä viikonloppuisin ja joskus viikolla ja opiskelen siinä ohella, toivun syömishäiriöstä ja masennuksesta, jotka eivät ole aiheuttanut aiemmin tällaisia oireita aiemmin. Ajattelin, että olisin raskaana, mutta oireet olivat vähäisiä ja loppuivat kuin seinään myös rintojen arkuus, niin ajattelin kyseen olevan jostain muusta.

Pitäisikö minun huolestua vai odotella rauhassa?

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Jos pohdit raskauden mahdollisuutta, on raskaustestin teko ainoa varma tapa selvittää asia. Testin voi tehdä, kun suojaamattomasta seksistä on aikaa 3 viikkoa. Tuolloin testin tulokseen voi luottaa.

Kuvailemasi oireet voivat johtua myös monista muista asioista. Stressi voi aiheuttaa fyysistä ja henkistä väsymystä ja vaikuttaa kuukautisiinkin. Vatsakrampit voivat liittyä kuukautiskierron vaiheeseen tai olla vaikkapa suolisto-oireita.

Suosittelisin, että tekisit raskaustestin, vaikka oireesi osin ovat helpottuneetkin. Jos testi on negatiivinen ja olosi parempi, voit seurata tilannetta rauhassa. Mikäli sinulle kuitenkin jäi huoli terveydentilastasi, voisit varata ajan oman terveysasemasi lääkäriltä tai sairaanhoitajalta.

Tsemppiä loppuvuoteen!

Oliko vastauksesta hyötyä?