Onko normaalia, jos kivekset ovat eri korkeudella? Minkälainen terskan kuuluisi olla?
Haittaako jotenkin jos kivekset on eri korkeudella eri kokoiset? Minkä kokoinen ja muotoinen terskan kuuluu olla?
Heippa,
Kivekset kuuluvat olla eri korkeuksilla, yleensä vasen on alempana kuin oikea, mutta tässäkin voi olla vaihtelua. Samoin kivekset ovat yleensä eri kokoiset. Terskan muotoa on vaikeaa kuvailla, mutta sen kuuluu olla sellainen, että siihen ei kohdistu hankausta tai muuten aiheudu kipua. Esimerkiksi mikäli esinahka on tallella, pitää sen päästä liikkumaan edestakaisin terskan yli ja sen taakse ilman kiristystä ja kipua. Myös virtsaamisen tulee sujua ongelmitta. Lisää voi halutessaan lukea Väestöliiton sivuilta.
Mikäli sinulla on huolta kiveksiisi, terskaasi tai penikseesi liittyen, kannattaa hakeutua terveydenhuollon palveluihin esim. koulun, oppilaitoksesi tai terveysasemasi kautta. Voit jutella asioista nimettömänä myös esimerkiksi Väestöliiton nuorten chatissa tai Poikien Puhelimessa.
Tärkeää on, että jatkossakin huolehdit itsestäsi ja seuraat omaa hyvinvointiasi ja kehosi muutoksia. Muista myös tutkia kivekset säännöllisesti. Fressiksen katsasta kassis! -video antaa vinkkiä kivesten tutkimiseen.
Mukavaa kevättä!