Onko normaalia, ettei nuuskasta ole tullut vierotusoireita vaikka on käyttänyt kahden vuoden ajan?
Moro, oon 15v poika ja olen käyttänyt ehkä n. 2 vuotta nuuskaa ja ongelma on se, että minulla ei ole nikotiini addiktiota tai ainakin tuntuu että ei olisi, sillä kun nuuska loppuu, niin minulla ei tule mitään ärtyneisyyttä tai hermostuneisuutta vaan olen iha normaali ilman nuuskaa. Mietin onko tämä normaalia sillä kun koulussa aina puhutaan mitä nikotiinituotteet aiheuttavat, mutta minulla ei tule niitä ongelmia.
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, että olet pohtinut nuuskan käyttöäsi ja mietit sen aiheuttamia haittoja! Kerrot käyttäneesi nuuskaa noin kahden vuoden ajan, etkä koe nikotiiniriippuvuuden oireita, vaikka olet ollut ilman nuuskaa. Nuuska tosiaan sisältää riippuvuutta aiheuttavaa nikotiinia ja yleisimpiä vieroitusoireita ovat ärtyneisyyden ja hermostuneisuuden lisäksi muun muassa keskittymisvaikeudet, levottomuus, univaikeudet ja päänsärky.
Nikotiiniriippuvuuden kehittyminen on jokaisella yksilöllistä. Toisille riippuvuus voi muodostua jo muutaman kokeilukerran jälkeen ja toisille riippuvuutta ei kehity välttämättä koskaan. Vaikka nuuskan käyttö ei aiheuttaisikaan selkeitä vieroitusoireita, aiheuttaa nuuskan käyttö yhtälailla haittaa terveydelle, oli siitä riippuvainen tai ei.
Olet jo hienosti osannut tarkkailla mahdollisten vieroitusoireiden olemassaoloa. Jos vieroitusoireet eivät ole riesana, niin onko sinulla mahdollisesti jokin muu syy käyttää nuuskaa? Ja oletko pohtinut nuuskan käytön lopettamista? Mitä aikaisemmassa vaiheessa lopettaa nuuskan käytön, sitä helpommin siitä pääsee eroon ja sitä vähemmän haittaa se aiheuttaa terveydelle.
Myös nimimerkit Nuuskahirmu ja jokuvaaaa ovat kysyneet nuuskaamisesta.
Lisää nikotiiniriippuvuudesta ja nuuskan käytön haitoista voi lukea Fressiksen tietopankista.
Aurinkoista kesää!