Nuuska

Nuuska joukkuelajien keskuudessa

Miten nuuskaaminen näkyy joukkuelajien keskuudessa? Aihetta pohtivat Fressiksen kesätyöntekjät Emilia ja Miisa.

Nuuska joukkuelajien keskuudessa

Olemme Fressis.fi:n kesätyöntekijät Miisa ja Emilia. Haastattelimme muutamia suunnilleen ikäisiämme nuoria liittyen heidän harrastuksiinsa ja nuuskan käyttöön. Nuoret kertoivat haastattelussa, millainen nuuskan käyttökulttuuri on heidän harrastuksensa parissa. Kokosimme haastateltavien tulokset yhteen ja pohdimme heidän vastauksiaan. Tämän artikkelin pohdinnat ovat siis meidän, mutta pohja niille tuli haastateltavien nuorten vastauksista.

Millaisia vastauksia saimme?

Haastattelimme yhdessä nuoria, jotka ovat 15–18-vuotiaita. Haastateltavat kertoivat harrastavansa jääkiekkoa, sählyä, uintia ja jalkapalloa. Haastattelimme poikia ja tyttöjä, joista enemmistö oli poikia. Saimme mielenkiintoisia tuloksia nuorten ja heidän harrastustensa joukkueiden nuuskan käytöstä sekä suhtautumisesta siihen.

Noin puolet kertoivat käyttävänsä joko aktiivisesti tai satunnaisesti nuuskaa ja puolet taas kertoivat, etteivät käytä ollenkaan. Kysyimme myös käyttävätkö nuorten joukkuekaverit nuuskaa ja saimme kuulla, että monet vastaajien joukkuekavereista käyttävät nuuskaa. Oli vain muutama, jotka kertoivat, ettei omat joukkuekaverit käytä.

Miten ja miksi nuuskaaminen on alkanut?

Kysyimme nuorilta syitä heidän nuuskan käyttämiselleen ja vastaukset olivat hyvin erilaisia keskenään. Osa vastaajista ei osannut edes selittää, miksi he ovat päättäneet aloittaa nuuskan käyttämisen ja kuvailivat, että käyttämisestä on vain tullut huono tapa. Osa vastaajista kertoi, että heidän oli tarkoitus ensin vain kokeilla nuuskaa, mutta satunnainen kokeilu on johtanut aktiiviseen käyttöön. Nuoret mainitsivat myös, että ovat yrittäneet lopettaa tai vähentää käyttöä pikkuhiljaa, mutta eivät kuitenkaan ole vielä löytäneet hyviä keinoja nuuskaan käytön lopettamiselle. Satunnaisesti nuuskaa käyttävät kertoivat mielenkiintoisia ääripäästä toiseen meneviä perusteluja käytölleen. Näitä olivat esimerkiksi onnistumisen jälkeinen nuuskalla itsensä palkitseminen ja loukkaantumisen jälkeinen nuuskalla stressin ja turhautumisen lieventäminen.

Mielestämme palkintona tai lohdutuskeinona kannattaa kuitenkin käyttää jotain muuta keinoa kuin nikotiinituotteita, uskomme, että usein satunnainen käyttö johtaa aktiiviseen käyttöön.

Joukkuelajin merkitys nuuskan käyttämiseen

Suuri osa haastatteluun vastanneista nuorista harrastaa jotain joukkuelajia ja kaikista suosituin laji vastanneiden keskuudessa oli jääkiekko. Pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että joukkuelajia harrastaessa nuuskan käyttö voi yleistyä, koska nuoret saattavat kokea ryhmäpainetta joukkueensa sisällä. Toisaalta joukkuelajia harrastaessa joukkuekavereista tulee usein todella läheisiä ja silloin kieltäytyminen jonkun tarjotessa nuuskaa ei välttämättä tunnu niin pahalta. Joukkuelaji voi vaikuttaa mielestämme myös nuuskan saatavuuteen, koska jos joku joukkuekaveri käyttää nuuskaa, on heidän kauttaan todennäköisesti helppo saada neuvoa siitä, että mistä nuuskaa voisi saada.

Miksi satunnainen kokeilu ei aina johda aktiiviseen käyttöön?

Osa haastatteluun vastanneista kertoi, että satunnainen nuuskan kokeilu oli johtanut riippuvuuteen, mutta vastanneista osa oli pystynyt pysymään satunnaisissa kokeiluissa. Mietimme selitystä siihen, miksi osa nuorista on onnistunut pysymään ainoastaan kokeiluissa. Pohdimme, että nuoret eivät ole halukkaita käyttämään rahojaan nuuskan ostamiseen, kokevat ikäviä tuntemuksia kokeillessaan nuuskaa tai eivät koe ryhmäpaineen aiheuttamaa tarvetta käyttää nuuskaa. On hienoa, että osa nuorista on päättänyt pysyä nuuskan käytöstä erossa, vaikka onkin kokeillut miltä nuuskan käyttö tuntuu.

Ryhmäpaineen vaikutus

Haastattelujemme myötä päädyimme siihen, että nuuskan käyttö ei ole välttämättä asia, jonka nuoret ovat ihan itsekseen aloittaneet. Tarkoitamme sitä, että nuorille on luultavasti tarjottu nuuskaa ja he ovat ottaneet, koska ryhmäpaine on ollut niin suuri.

Haastattelussa yksi kertoi, että hänelle tarjotaan silloin tällöin nuuskaa, mutta ei itse osta. Voisimme kuvitella, että mikäli esimerkiksi vaihtaa joukkuetta, voi tulla ulkopuolinen olo nuuskasta kieltäytyessä ja haluaa päästä hyväksytyksi muiden keskuudessa. Uuteen joukkueeseen vaihtaminen voi luoda muitakin paineita, mutta mikäli joku vielä tarjoaa ottamaan nuuskaa, niin voi luulla sen olevan keino tulla osaksi joukkuetta. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa koko joukkue valmentajaa myöten käyttäisi nuuskaa, voi olla todella hankalaa olla itse aloittamatta nuuskaamista. Joko painostuksen takia, tai vain siksi, ettei halua olla ainut erilainen. Nuoret ovat muutenkin siinä iässä, että ryhmään kuuluminen voi olla todella tärkeä asia.

Teksti kesätyöntekijät Emilia ja Miisa

Katso myös

Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: AnkkaBoy
Ikä: 13-15v
Tuleeko noin 10 nikotiinipussin käytöstä pysyviä jälkiä? Tuleeko n.10 nikotiinipussin käytöstä pysyviä jälkiä?
Fressis

Moi nimimerkki AnkkaBoy!

Kysyt, tuleeko noin 10 nikotiinipussin käytöstä pysyviä jälkiä. Nuuskan osalta tiedetään, että niiden käyttö saattaa näkyä aika nopeasti suun limakalvoilla ja erityisesti siinä kohdassa, jossa nuuskaa pidetään. Tähän kohtaan muodostuu usein paksuuntunut ja vaaleahko ryppyinen kohta, niin sanottu nuuskaleesio eli limakalvovaurio. Nikotiinipussien osalta emme osaa sanoa varmasti, ovatko nämä nopeasti ilmenevät vaikutukset suun limakalvoilla samanlaisia. Koska käyttösi on ollut suhteellisen vähäistä, pidän kuitenkin epätodennäköisenä, että käytöstä olisi jäänyt sinulle vielä pysyviä jälkiä. On kuitenkin selvää, että haitatonta nikotiinipussien käyttö ei ole.

Nikotiinipussit sisältävät usein suuria määriä nikotiinia, joka imeytyy limakalvojen kautta verenkiertoon. Nikotiini on erityisen vaarallista lapsille ja nuorille, sillä se vaikuttaa aivojen kehitykseen. Seurauksena voi olla esimerkiksi keskittymiskyvyn ja oppimisen vaikeutumista. Nikotiini aiheuttaa joskus nopeastikin vahvaa riippuvuutta. Riippuvuuden vuoksi nikotiinia sisältävien tuotteiden käyttö saattaa salakavalasti jatkua, ja sitten niitä terveyshaittoja alkaa kertyä. Lisäksi osassa tuotteista nikotiinia on vaarallisen paljon, jolloin jo yksikin pussi voi aiheuttaa nikotiinimyrkytyksen. Voit halutessasi lukea lisää nikotiinin haitoista Fressiksen tietopankista.

Ainoa keino varmistaa se, ettei pysyviä jälkiä tai muita haittoja sinulle ilmene jatkossakaan, on lopettaa nikotiinipussien käyttö tähän. Muistathan, ettei tuotteita tarvitse kokeilla, vaikka kaverit käyttäisivätkin. Voit rohkeasti tehdä omat päätöksesi.

Kiitos kysymyksestä ja kivaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Piippa
Ikä: 13-15v
Mistä johtuu, että nikotiinipussin kokeilun jälkeen huimasi ja oksetti? Mistä johtuu kun otin ekan nikotiinipussin että sen jälkeen huippasi ja oksensin?
Fressis

Hei nimimerkki Piippa ja kiitos kysymyksestäsi.

Kuvailemiesi oireiden perusteella vaikuttaa siltä, että sait lievän nikotiinimyrkytyksen. Nikotiini on myrkyllinen aine ja voi aiheuttaa myrkytysoireita. Myrkytysoireita voi saada jo pienistä määristä nikotiinia, jos keho ei ole tottunut nikotiiniin. Vaikka keho olisi siihen tottunut, voi myrkytysoireita tulla myös silloin, jos saa kerralla suuren annoksen nikotiinia. Nikotiinipusseissa on yleensä suuria määriä nikotiinia ja pussin nikotiinimäärää voi olla vaikea itse arvioida pelkän pakkauksen perusteella, jolloin voi huomaamattaan altistua kerralla suurelle määrälle nikotiinia.

Lievemmät myrkytysoireet, kuten huimaus ja oksentaminen, helpottavat yleensä itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Nikotiinimyrkytyksen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, päänsärky, vatsakrampit ja vapina. Suuresta määrästä nikotiinia voi saada myös vakavampia myrkytysoireita kuten hengenahdistusta, kouristelua ja rytmihäiriöitä. Jos tällaisia oireita saa, on hakeuduttava välittömästi sairaalahoitoon.

Jotta vältyt myrkytysoireilta ja muilta nikotiinin haittavaikutuksilta jatkossa, suosittelemme vahvasti että jätät nikotiinipussikokeilut tähän yhteen kertaan ja pysyt erossa myös muista nikotiinituotteista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
NikotiinituotteetNuuska

Nuuskamyytit: Tiedätkö, mikä on totta?

Parantaako nuuska suorituskykyä, keskittymistä, palautumista tai ruuansulatusta ja onko nuuskaaminen vain tapa?