NuuskaSähkötupakkaTupakka

Miksi nikotiini on ok nikotiinipurukumissa?

Miksi nikotiini on ok nikotiinipurukumissa?

Tupakassa, nuuskassa ja sähkösavukkeissa oleva nikotiini on vaarallista. Miksi silti suositellaan nikotiinipurkkaa?

Nikotiini on myrkky. Noin 30–40 savukkeen nikotiiniannos tai 2–4 sähkösavukkeen patruunaa voi olla hengenvaarallinen nikotiiniin tottumattomalle. Lapsilla vaarallinen myrkytys saattaa seurata yhden savukkeen syömisestä, ja myös sähkösavukkeen patruunat ovat aiheuttaneet kuolemaan johtaneita myrkytyksiä lapsilla.

Nikotiinikorvaushoidossa korvataan tupakasta saatava nikotiini ja lievennetään tupakoinnin tai nuuskaamisen lopettamisesta syntyviä vieroitusoireita. Nikotiinikorvaushoitotuotteita ovat nikotiinipurukumi, nikotiinilaastari, kielenalustabletit ja inhalaattorit. Ne valmistetaan lääketehtaissa ja on tutkittu, että niissä ei ole mukana muita elimistölle haitallisia aineita kuin nikotiini.

Korvaushoitoa suositellaan, jos on pahasti nikotiinikoukussa, esimerkiksi polttanut yli 10 savuketta päivässä. Nikotiinikorvaustuotteet on tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön tupakoinnin, nuuskan tai sähkösavukkeen käytön lopettamisessa. Nikotiinikorvaustuotteiden käyttöä on tarkoitus vähentää asteittain, jotta myös niistä pääsee eroon.

Oletko lopettamassa tupakan, nuuskan tai sähkötupakan käyttöä? Arvioi nikotiinikorvaushoidon tarve yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kuten kouluterveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Jos olet alaikäinen, tarvitset reseptin korvaushoitovalmisteiden käyttöön.

 

Lähteet: THL, Suomen Hammaslääkäriliitto, Terveyskirjasto ja Käypä hoito -suositukset

Asiantuntijat: Eeva Korhonen ja Maija Kolstela Hengitysliitosta, lääkäri Markku Arvela

Kuva: Getty Images

Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Tosi hyvä, että haluat päästä heti eroon nuuskasta. Nuuska sisältää runsaasti nikotiinia, joka voi aiheuttaa voimakastakin riippuvuutta. Olet kuitenkin käyttänyt nuuskaa niin vähän aikaa, että sinulla on hyvät mahdollisuudet onnistua käytön lopettamisessa. Tärkeintä on päättää lopettaa käyttö ja pitää kiinni tästä päätöksestä. Kavereille kannattaa myös kertoa päätöksestäsi lopettaa nuuskaaminen, niin he voivat tsempata sinua ja olla esimerkiksi tarjoamatta nuuskaa vaikka pyytäisit. Vierotusoireita voi esiintyä, kuten esimerkiksi ärtyisyyttä, levottomuutta, keskittymisvaikeuksia tai päänsärkyä. Nämä ovat kuitenkin oireita, jotka menevät ajan myötä ohi. Mahdollisiin vierotusoireisiin voit varautua pitämällä mukana esimerkiksi xylitol-purukumia tai yrittää keksiä jotain muuta mielekästä tekemistä, mikä veisi ajatukset pois nuuskasta.

Fressiksen sivuilta löydät lisää tietoa ja vinkkejä nuuskan käytön lopettamiseen. Lisäksi voit kokeilla ilmaista Erovirasto-sovellusta, joka voi auttaa sinua nuuskan käytön lopettamisessa. Tsemppiä!

Fressis

Oon jääny koukkuun nuuskaan ja kaverit ei halua, että käytän | BuenoAsk

Oon jäänyt koukkuun nuuskaan ja kaverit ei halua, että käytän. Mitä teen? Voit olla kiitollinen siitä, että sinulla on välittäviä kavereita. Tilanne voisi myös olla toisinpäin, jolloin kaverit yllyttäisivät...

Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Ystäväsi tupakointi ja nuuskan käyttö on ihan aiheellinen huoli. Niiden käyttö on kaikin puolin haitallista terveydelle. Jos ystäväsi on kanssasi samaa ikäluokkaa, on hän todennäköisesti ehtinyt käyttää tupakkaa ja nuuskaa vielä melko vähän aikaa. Siksi olisikin erittäin hyvä hetki kannustaa ja tsempata häntä lopettamaan käyttö. Mitä vähemmän aikaa tupakkaa tai nuuskaa on ehtinyt käyttää, sitä helpommin niistä pääsee myös eroon.

Päätös lopettaa tupakointi tai nuuskaaminen lähtee aina itsestä, mutta kavereiden tuki ja tsemppaaminen voi olla isona apuna tässä. Yleensä toisen toruminen tai haitoista ”paasaaminen” ei oikein innosta lopettamaan. Sen sijaan tupakoinnin tai nuuskaamisen käytön lopettamisen hyötyjen pohtiminen yhdessä voi herättää ihan uusia ajatuksia. Voit myös ihan hyvin sanoa suoraan kaverillesi, että olet huolissasi hänen terveydestään. Voit myös vinkata kaverillesi ihan uudesta ja ilmaisesta Erovirasto-sovelluksesta, joka tukee tupakoinnin tai nuuskan käytön lopettamisessa.

On hienoa, että huolehdit kaverisi terveydestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että emme aina voi vaikuttaa siihen, mitä toinen tekee. Parhaiten voit tukea häntä kannustamalla lopettamaan ja ihan vaan olemalla hänen ystävänsä 😊

Kivaa kevättä!

Fressis
Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kerrot, että äitisi on tupakoinut odottaessaan sinua ja sinua mietityttää kovasti, miten äitisi raskauden aikainen tupakointi on mahdollisesti vaikuttanut terveyteesi. On ihan ymmärrettävää, että asia suututtaa ja mietityttää sinua, sillä et ole itse voinut vaikuttaa siihen.

Olet ihan oikeassa, että tupakointi raskauden aikana voi vaikuttaa sikiön ja syntyvän lapsen myöhempään terveyteen. Erityisesti alkuraskaus on sikiölle tärkeä kehitysvaihe ja haastavaa tässä on juuri se, että odottava äiti ei aina edes tiedä olevansa raskaana. Tupakoinnin aiheuttamien terveyshaittojen lisäksi sen aiheuttama voimakas riippuvuus voi asettaa myös haasteita tupakoinnin lopettamiselle. Kuitenkin tupakoinnin lopettaminen myös raskauden aikana kannattaa aina ja siten myös pienentää terveyshaittojen riskiä syntyvälle lapselle.

Kysyt, mitä sinun kannattaisi tehdä. Koska asia ahdistaa sinua ja kerrot, että sinulla on muutenkin sairauden pelkoa, olisi tärkeää keskustella siitä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai -psykologin kanssa. Sen lisäksi voit myös ihan kysyä äidiltäsi, mitä hän ajatteli tupakoinnistaan, kun sai tietää olevansa raskaana ja oliko tupakoinnin lopettaminen hänelle haastavaa? Tämä voisi avata myös hänen näkökulmaansa asiaan.

Me ihmiset olemme kuitenkin kaikki yksilöllisiä ja terveyteemme vaikuttaa niin moni muukin asia. Esimerkiksi elintavoilla on suuri merkitys terveyteemme nyt ja myöhemmin elämässä. Pitämällä huolta mm. säännöllisestä ja monipuolisesta ravinnosta ja liikkumisesta sekä riittävästä palautumisesta pystyt itse tukemaan omaa terveyttä ja hyvinvointiasi.

Tsemppiä kevääseen ja olethan yhteydessä terkkariin tai psykologiin!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moikka, ja kiitos kysymyksestäsi!

Lähtökohtaisesti on aina hyvä huomioida, että tupakointi vahingoittaa koko elimistöä. Jos verrataan tupakointia ja ruokailua, niin nyrkkisääntö on seuraava: Monipuolinen ruokailu kannattaa aina, tupakointi ei koskaan. On totta, että jotkut kokevat tupakoinnin vievän nälän tunnetta – aterian ja ruoan korvaaminen tupakalla on kuitenkin äärimmäisen epäterveellistä. On hyvä huomioida, että jos jatkuvasti siirtää näläntunnetta ja jättää syömisen välistä, ihminen syö herkemmin rasvaisempia ja suurempia aterioita sitten, kun ruokailulle on aikaa. Säännölliseen ja monipuoliseen ruokailuun kannattaa siis ehdottomasti panostaa, kun taas tupakoinnista kannattaa ehdottomasti luopua. Painonhallinnan näkökulmasta säännöllinen syöminen on paras ratkaisu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Ruoasta saat kehoosi elintärkeitä vitamiineja ja ravinteita, jotka tukevat terveyttäsi. Syömisestä tulee energinen olo, vastustuskyky paranee ja esimerkiksi opiskelu tuntuu paljon helpommalta. Tupakointi taas esimerkiksi heikentää vastustuskykyä, hapenottokykyä ja luuston lujuutta. Voit katsoa syömiseen liittyviä vinkkejä täältä. Jos haluat tutkailla lisää sitä, miten tupakointi vaikuttaa elimistöön, voit vierailla sivustolla Röökikroppa.fi.

Emme valitettavasti täällä Fressiksessä osaa vastata siihen, miksi tupakointi aiheuttaa sinulle nälän tunnetta. Ehkä liikut reippaasti, ja kehosi herää nälkään, kun liike hieman hellittää. Olisi kuitenkin paikallaan pohtia, jospa haluaisit lopettaa tupakoinnin! Kerroit, että olet polttanut vuoden verran. Se viittaa siihen, että sinun saattaisi olla vielä melko helppo irrottautua tupakasta. Voit kokeilla tupakoinnin lopettamisesta esimerkiksi uuden Erovirasto-sovelluksen avulla.

Tsemppiä kevääseen!

Fressis
Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kerrot viestissäsi tupakan ja nuuskan kokeiluista. Kuvailet kuitenkin myös sitä, että et ole koskaan käyttänyt tupakkatuotteita pidempiä aikoja, vaan niiden käyttö on jäänyt satunnaisten kokeilujen tasolle. On ihan normaalia, että nuorena haluaa kokeilla erilaisia asioita – älä siis ole itseäsi kohtaan liian armoton. On myös erittäin hienoa, että olet päättänyt pysyä nikotiinittomana etkä halua käyttää nuuskaa, tupakkaa tai muita tupakkatuotteita ollenkaan. Pidä siitä päätöksestä kiinni, sillä se on yksi parhaimmista valinnoista, joita nuori voi tehdä.

Voit olla kokeilukertojesi ja terveytesi osalta huoletta – kokeilukerroilla tupakka ja nuuska ovat varmasti ärsyttäneet kurkkua tai suun limakalvoja hetkellisesti ja paikallisesti, mutta pidempiaikaisia terveyshaittoja näistä kertomistasi kokeilukerroista ei ole päässyt muodostumaan, tai ainakin se on erittäin epätodennäköistä. Ole siis huoletta ja onneksi olkoon siitä, että et ole aloittanut tupakkatuotteiden käyttöä – voit olla itsestäsi ylpeä!

Kivaa alkanutta kevättä! 😊

Fressis