Seksi
Nimimerkki: matti

Miten seksuaalisia haluja kannattaisi alkaa kokeilla?

Hei Fressis!
Olen 19-vuotias pojankloppi. Tämä nyky-yhteiskunta on alkanut kantaa hedelmää minun kohdallani. Seksuaalinen suuntautumiseni on alkanut valjeta, tykkään pojista. En uskalla myöntää sitä itselleni, saatika tulla kaapista. Minun ujoudellani ei paljoa muita poikia etsitä, varsinkaan kun en ole hyväksynyt itseäni, mutta seksuaaliset halut alkavat tulvia kiveksissäni, ja haluaisin koittaa intiimiä kosketusta peräluukun kanssa. Haluaisin ensin tutkia itseäni, mutta löysänä munani ei ylety anaaliin ja jäykkänä se ei taivu. Kiitos jos saisin apua.

Hei!

Hienoa, että olet pohtinut omaa seksuaalista suuntautumistasi. Kerrot kuitenkin, että asian myöntäminen on sinulle haastavaa. On hyvin luonnollista, että muille asiasta kertominen jännittää, kun pohdinnat omasta seksuaalisesta suuntautumisesta ovat tuoreita.

Keskusteleminen toisen ihmisen kanssa auttaa usein selventämään haasteellista asiaa myös itselle. Onko sinulla lähipiirissä joku turvallinen aikuinen tai kaveri, jolle uskaltautuisit avautua asiasta? Joillekin omasta seksuaalisesta suuntautumisesta voi olla helpompi puhua ensin vertaisryhmässä. Voit harjoitella keskustelua esimerkiksi kirjoittamalla asiasta ensin kirjeen muodossa.

Seksuaalisten halujen herääminen kehossa on hieno ja luonnollinen asia. Harjoittele seksuaalista nautintoa ensin rauhassa itsesi kanssa niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia. Voit käyttää mielikuvien ja fantasioiden apuna myös seksin apuvälineitä. Kun ajan kuluessa olet enemmän sinut oman seksuaalisuutesi kanssa ja löydät sopivan kumppanin itsellesi, voit harjoitella seksiä hänen kanssaan.

Tukea oman seksuaalisen identiteetin pohdinnalle löydät Sinuiksi -palvelusta. Nimimerkit MH ja Jul ovat myös pohtineet seksuaalista suuntautumistaan ja miten kertoa asiasta lähipiirilleen.

Tsemppiä syksyyn!

 

Oliko vastauksesta hyötyä?