Mieli
Nimimerkki: miksi

Miten saada oikeita ja hyviä ystäviä?

Miten saada oikeita ystäviä?

Kiitos tärkeästä kysymyksestäsi!

Kysyt miten saada oikeita ystäviä. Jokaisella on oma käsitys siitä, mikä on kaveruutta, mikä ystävyyttä ja mikä on hyvää ystävyyttä. Monelle hyvä ystävyys on sitä, että voi luottaa toiseen, olla rehellinen ja oma itsensä toisen seurassa. Ilman pelkoa, että tulee kiusatuksi tai hylätyksi. Kun ihmisiltä kysytään hyvän ystävyyden piirteitä, he luettelevat juuri nuo asiat edellä. Lisäksi ystäviä yhdistää usein samanlaiset taustat, ajatukset, asenteet ja mielenkiinnon kohteet. Jotkut löytävät ystävän jo ihan lapsena ja ystävyys säilyy ikuisesti. Osa löytää hyvän ystävän koulusta tai harrastuksen kautta ja osa vasta aikuisena. Kaikki eivät välttämättä ole löytäneet hyvää ystävää ja sen vuoksi saattavat kokea yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Jokaiselle kuitenkin on olemassa ihminen, joka täyttää hyvän ystävän ominaisuudet. Hyvän ystävyyden eteen on joskus nähtävä vaivaa, sillä he eivät aina ilmesty elämään kuin tyhjästä. Nyt kysytkin neuvoa miten sellaisen saisi. Hienoa, että olet itse valmis toimimaan asian eteen!

Mieti mikä sinun mielestäsi on hyvä ystävä ja millainen ystävä itse olet. Jos sinulla olisi hyvä ystävä, millainen hän olisi ja mistä hänet voisit löytää? Millaiset asiat teitä yhdistäisi? Jokin mielenkiinnon kohde taikka jokin harrastus? Onko lähelläsi olemassa jokin sellainen yhteisö, josta voisit löytää kaltaisiasi ihmisiä? Esimerkiksi koulu, harrastus- tai vapaa-ajan paikka? Onko netissä sellaista turvallista yhteisöä, johon voisit liittyä ja löytää sitä kautta kontakteja muihin?

Kun kohtaat kiinnostavan henkilön, kysy rohkeasti ”mitä kuuluu”, pyydä kävelylle tai ehdota jotain yhteistä mukavaa ajanvietettä. Aloitteen tekeminen vaatii rohkeutta, mutta ilman sitä moni hyvä tilaisuus voi mennä ohi. Mikäli joku kohtelee sinua ikävästi, pidä puolesi äläkä suostu alistavaan kohteluun. Silloin kannattaa käyttää voimavarasi johonkin muuhun ihmiseen.

Mikäli koet hankaluutta löytää hyviä ihmiskontakteja ja ihmissuhteita tai kaipaat neuvontaa ja kannustusta, sinun kannattaa jutella asiasta jonkin luotettavan aikuisen kanssa. Esimerkiksi omien lähiaikuisten kanssa kotona. Jos olet koulussa, mene juttelemaan koulupsykologille tai kuraattorille. Voit myös mennä nuorisotilalle ja ottaa kontaktia paikkakuntasi nuoristyöntekijään. Väestöliiton chatissa tai Sekasin chatissa voit myös nimettömänä jutella tilanteestasi. Chat-palveluista nuorille löydät lisää tietoa Netarin chat-kalenterista.

Fressiksen tietopankista voi halutessasi lukea lisää ystävyyssuhteista.

Älä jää liian pitkäksi aikaa yksin – sinullekin olemassa oma hyvä ystävä, kunhan vaan löydätte toisenne!

Oliko vastauksesta hyötyä?