Seksi

18-vuotias tyttö

Mitä asioita on hyvä huomioida anaaliseksissä?

Moikka!
Olemme poikaystäväni kanssa halukkaita kokeilemaan anaaliyhdyntää. Onko sitä mahdollista harrastaa ilman sotkua ja mitä asioita kannattais ottaa huomioon? Onko joitain keinoja joiden avulla voisi saada vähemmän sotkua aikaan

Heippa ja kiitos kysymyksestä!

Anaaliseksiä varten voi valmistautua eri tavoin. Koska anaalialueen limakalvot ovat herkät eivätkä tuota ns. luonnollista liukastetta kuten emätin, kannattaa valmistautua käyttämään runsaasti liukuvoidetta. Liukuvoiteen tehtävänä on suojella limakalvoja, mutta se myös usein helpottaa anaaliseksin onnistumista ja lisää nautinnon kokemusta.

Hajuhaittoja ja ulostesotkuja voi ehkäistä suolihuuhtelun avulla. Jos sotkua aiheutuu ja se häiritsee, voi sitä hallita esimerkiksi kertakäyttöisillä puhdistuspyyhkeillä tai harrastamalla seksiä pyyhkeen päällä, jonka voi tarvittaessa heittää helposti pesuun.

Kondomin ja suuseksisuojan käyttö ehkäisee tehokkaasti seksitautien ja suoliston bakteerien leviämistä. Huomioitavaa on se, että anaalialueelta ja suolistosta leviävät bakteerit voivat aiheuttaa esimerkiksi virtsatieinfektioita. Riski tulehdukselle kasvaa etenkin silloin, jos siirrytään anaaliyhdynnästä suoraan emätinyhdyntään. Hygieniasta kannattaa siis huolehtia seksin aikana ja jälkeen (mm. kondomin vaihtaminen ja pesuilla käynti). Myös virtsaaminen seksin jälkeen ennaltaehkäisee infektioita.

Anaaliseksi kannattaa aloittaa varovasti ja oman kehon tuntemuksia tunnustellen. Rauhallisuus, lantionalueen rentous ja kiihottunut tila auttavat anaaliseksin onnistumisessa. Jos seksin aikana alkaa tuntumaan kipua, kannattaa vaihtaa esimerkiksi asentoa tai rauhoittaa tahtia. Seksin aikana on tärkeää ylläpitää hyvää kommunikaatiota, jotta molempien osapuolien tuntemuksen tulevat kuulluksi ja yhteinen hetki tuottaisi mahdollisimman paljon nautintoa.

Aurinkoa kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?