Yleinen
Nimimerkki: Rintakipua

Mistä voi johtua rinnassa tuntuva kipu?

Joskus rinnassa on pistävää ja hieman painavaa kipua semi syvällä? Siis ku pelottaa hieman että ois joku sydänsairaus. Vasemmassa kädessä on myös pientä kipua.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Onneksi nuoren rintakehän kivut tarkoittavat vain harvoin jotain vakavaa, vaikka varmasti mieleen voi tulla ajatus sydänsairaudestakin. Nuorella ihmisellä tavallisimmat syyt rintakehän alueen kipuihin liittyvät lihaksiin ja luihin. Kipujen taustalla voi olla esimerkiksi pieni lihasrevähdys äkkiliikkeen yhteydessä tai pidemmällä ajalla kehittynyt rasitustila. Lihaskivuille on tyypillistä se, että sormella painellessa rintakehällä tuntuu aristusta. Lihaskivut voivat joskus tuntua pistävänä, vähän kuin koko rintakehän läpäisevänä kipuna.

Rintakipua voi aiheuttaa keuhkojen ja keuhkoputkien tulehdukset, jolloin yleensä on myös muita oireita, kuten yskää ja kuumetta. Sydänperäiset kivut nuorella ovat hyvin harvinaisia. Nuoren sydänsairaudet tunnistetaan jo kouluterveydenhoidossa, sillä sairaudet aiheuttavat monenlaisia oireita, kuten kasvun hidastumaa ja vaikeutta liikkua. Ruokatorvikin voi olla rintakehäkivun lähteenä, jos ruokatorvi on ärtynyt närästyksestä. Närästys tuntuu poltteena ylävatsalla tai rintalastan takana. Joskus suuhun asti voi nousta hapanta nestettä ja röyhtäisyjä.

Lihasjumit selittävät siis suurimman osan nuorten rintakivuista. Hoidoksi sopii venyttely ja kevyt liikunta, jossa ylävartalo liikkuu rennosti. Hyviä lajeja ovat esimerkiksi kävely, uinti, hiihto ja juoksu. Tärkeää on tutkistella työasennot koulussa ja kotona, sekä välttää painavan laukun kantamista vain toisella olalla. Kännykän pitkäaikainen käyttö voi olla kuormittavaa yläselälle, joten siinäkin kannattaa pitää taukoja ja muistaa välillä verrytellä. Lisää aiheesta voit lukea Smart Movesin sivuilta. Jos vaivasi jatkuu, käy kouluterveydenhoitajan tai lääkärin luona.

Tsemppiä kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?