Seksi
Nimimerkki: David

Mistä seksitaudit ovat alun perin lähtöisin?

Moi! Täällä aiemmin puhuttiin siitä, kuinka seksitaudit eivät ole synnynnäisiä, ja neitsyet eivät voi niitä toisilleen tartuttaa. Tulin vain miettineeksi, että mistä maailman seksitaudit ovat alunperin lähtöisin, jos kukaan ei niiden kanssa synny.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Kysymyksesi on todella mielenkiintoinen, mutta myös kiperä. Seksitauteja aiheuttavat niin bakteerit kuin virukset. Esimerkiksi klamydia ja tippuri ovat bakteerien aiheuttamia ja herpes sekä myös seksin välityksellä tarttuvat HIV ja C-hepatiitti puolestaan virusten aiheuttamia. Seksitaudit voivat olla oireettomia ja siksi ne myös huomaamatta leviävät ihmisestä toiseen suojaamattomassa seksissä. Toiset taudit tarttuvat helpommin kuin toiset.

Nykyisen tietämyksen mukaan bakteerit ovat maapallon ensimmäisiä asukkaita, ja ne ovat syntyneet lämmön ja säteilyn vaikutuksesta joitakin miljardeja vuotta sitten. Virusten alkuperää taas ei tiedetä varmasti. Erona bakteereihin virukset ovat loisia eli ne eivät pysty lisääntymään itsenäisesti vaan tarvitsevat lisääntyäkseen isäntäsolun. Esimerkiksi ihminen toimii virukselle loisena, jonka soluissa virus pääsee lisääntymään. Miljardien vuosien saatossa bakteerit ja virukset ovat muuntuneet ja näin on kehittynyt erilaisia viruksia ja bakteereja. Niitä on kaikkialla elinympäristössämme ja läheskään kaikki eivät aiheuta mitään tautia ihmiselle. Itse asiassa elimistössämme on suuri määrä bakteereja, jotka ovat meille elintärkeitä ja ovat normaali osa elimistöämme. Näitä bakteereja kutsutaan normaaliflooraksi ja niitä on muun muassa iholla ja suolistossa.

Ei taideta täysin tietää, mistä kaikki seksitaudit ovat saaneet alkunsa. HIV:n suhteen on kuitenkin epäilty, että ihminen olisi saanut tartunnan alun perin simpanssista Afrikassa mahdollisesti metsästyksen yhteydessä (HIV tarttuu mm. veren välityksellä). Teorian mukaan virus on sen jälkeen muuntunut myös ihmisiä tartuttavaksi ja näin tauti on päässyt leviämään ihmisestä ihmiseen. HI-virukseen on nykyään olemassa sellainen lääkitys, että tauti saadaan pidettyä kurissa ja ihminen voi viettää normaalia elämää. Klamydia ja tippuri voidaan taas esimerkiksi hoitaa antibiootilla.

Seksiä voi onneksi harrastaa turvallisesti! Seksitaudit voi ja ehdottomasti kannattaa välttää suojautumalla. Niistä kuitenkin koituu aina enemmän tai vähemmän harmia. Seksitautien ehkäisemisessä kondomin ja suuseksisuojan käyttö on olennaista aina uuden kumppanin kanssa. Kondomi suojaa myös tytön ja pojan välisessä yhdynnässä raskaudelta. Kun muistaa turvaseksin, ei tarvitse stressata turhaan!

Oliko vastauksesta hyötyä?