Seksi
Nimimerkki: Derpimies06

Minkä kokoinen penis on normaali?

Onko normaalia omistaa alle 6 sentin penis?

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Penis ja erityisesti sen koko mietityttää lähes jokaista sellaisen omaavaa henkilöä jossain vaiheessa nuoruutta. On tavallista myös miettiä sitä, kehittyykö oma keho normaalilla tavalla. Peniksiä on monen kokoisia, värisiä ja mallisia – oikeastaan niitä on niin paljon erilaisia kuin on ihmisiäkin. Peniksen kokoon ei pysty itse vaikuttamaan, vaan se määräytyy mm. vanhempien geenien mukaan. Valtaosalla aikuisista peniksen pituus on lepotilassa 7–10 senttimetriä ja jäykistyneenä 11–16 cm, mutta pituus voi vaihdella näiden lukujen molemmin puolin. Penis saavuttaa täyden mittansa yleensä parin vuoden kuluttua murrosiän alkamisesta. Murrosikä alkaa pojilla kivesten kasvulla 9–13-vuotiaana. Murrosiänkin jälkeen peniksen koko ja muoto saattavat vielä vaihdella.

Niin sanotusti ”normaalin kokoista” penistä on haastavaa, mutta myös tarpeetonta määrittää, koska koolla ei ole merkitystä peniksen toiminnan, kuten virtsaamisen, lisääntymisen tai seksissä onnistumisen ja siitä nauttimisen kannalta. On tärkeää huomioida myös se, että mittaamista saatetaan tehdä eri tavoilla, eikä siksikään eri pituuksia kannata vertailla keskenään. Peniksen kokoon ei tosiaan myöskään voi itse vaikuttaa, joten omaan kehoon kannattaa opetella suhtautumaan lempeästi. Jokaisen keho on hyvä sellaisena kuin on.

Hyvä Kysymys -palvelusta voit lukea lisää aiheesta. Jos sinua vielä huolestuttaa peniksesi kokoon liittyvät asiat, voit jutella niistä luottamuksellisesti esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.

Mukavaa helmikuun jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?