Seksi

mitätehdä

Milloin on valmis aloittamaan seksin?

Moi olen 11v tyttö ja itsetyydytys tuntuu tosi hyvältä ja nyt haluan tehdä seksiä jonkun pojan kanssa tosi kovasti

Moikka nimimerkki mitätehdä,

kiitos viestistä, jossa kerrot haluavasi tehdä seksiä jonkun pojan kanssa tosi kovasti. Tällaiset ajatukset ovat tavallisia murrosiän edetessä, jolloin tapahtuu monenlaisia muutoksia kehossa ja mielessä hormonitoiminnan muuttumisen seurauksena.

Aiheesta olisi mielenkiintoista keskustella kanssasi ja haluaisinkin kuulla, mitä viestissäsi seksillä tarkoitat? Minä ajattelen sen tarkoittavan ajatuksia, tunteita, mielikuvia ja seksuaalista toimintaa itsensä kanssa eli itsetyydytystä, sekä seksuaalista toimintaa toisen tai toisten henkilöiden kanssa. 11-vuotias ei ole useinkaan valmis vielä mielen eikä kehon osalta kokeilemaan esimerkiksi yhdyntäseksiä toisen ihmisen kanssa, mutta seksuaalinen kiihottuminen toisen seurassa, tai seksuaalisen nautinnon kokeminen esimerkiksi itsetyydyttäen, voi hyvinkin olla tuttua, kuten sinäkin kerrot.

Ennen seksin harrastamista on tärkeää se, että keho ja mieli ovat riittävän kehittyneitä ja valmiita seksiin. Jos mielessä on paljon ratkaisemattomia kysymyksiä seksiin liittyen, voi olla hyvä vielä odottaa. Sitä, milloin on kypsä harrastamaan seksiä, ei voi arvioida esimerkiksi iän mukaan, vaan se on kunkin oma henkilökohtainen kokemus. Tähän kokemukseen vaikuttaa se, missä vaiheessa oma murrosiän kehitys on, mutta myös se, mitä on henkisesti valmis ja halukas kehollaan tekemään ja mitä haluaa omalle keholleen tehtävän. Pohtiessa seksin harrastamista toisen ihmisen kanssa onkin erityisen tärkeää puhua näistä asioista yhdessä mahdollisen seksikumppanin kanssa, ja jutella esimerkiksi siitä, missä menevät rajat sille mitä haluaa ja ei halua tehdä ja mikä seksissä mietityttää tai huolettaa.

Suosittelen sinua lukemaan Fressiksestä lisää tietoa seksistä ja Väestöliiton artikkelin ”Miksi murrosikä herättää seksuaalisen kiihottumisen?”.

Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua. Jos haluat keskustella asiasta lisää, voit ottaa yhteyttä Väestöliiton sekuaalineuvontachattiin. Muita Väestöliiton seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä artikkeleita löytyy luettavaksi osoitteesta: Nuorten Väestöliitto | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)

Kivaa kesäloman odotusta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?