Mieli
Nimimerkki: Mielialavaihtelee

Mielialan vaihtelu

Onko mitään sairautta minkä oireet näkyy seuraavasti: illalla mua masentaa melkein jokapäivä(1/7 jos ei masenna) koulussa mulla on hauskaa mutta 15-30minuutin välein tulee sellanen outo mielenalanheitto masentuneeseen/häpeävään mieleen, ja sitten siitä minuutti niin kaikki on taas ennallaan. Ja mulla on todettu pari vuotta sitten masennus

Moikka ja kiitos meille lähettämästäsi viestistä!

Olet tosi hienosti kuunnellut omaa oloasi ja pysähtynyt sen äärelle pohtimaan, mikä sinulla voisi olla. Mieleen liittyvät sairaudet eivät ole ihan yhtä yksinkertaisia kuin vaikka flunssan toteaminen. Siksi olisi tärkeää, että niistä juteltaisiin aina terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa.

Kerroit, että sinulla on todettu aikanaan masennus. Masennuksesta toipuminen voi viedä aikaa ja joskus masennus voi palata uudelleen myös itsestä riippumattomista syistä. Näin voi olla kohdallasi. Se ei välttämättä tule takaisin heti yhtä isosti kuin aiemmin, vaan ikään kuin koputtelee ja antaa pieniä merkkejä itsestään. On tärkeää, että niihin tarttuu silloin, jotta olo ei pääse kurjemmaksi. Omaa oloa ja ajatuksia voi pysähtyä tarkastelemaan erilaisten tehtävien kautta. Masennuksen hoidon tueksi on kehitetty nuorille oma ohjelma, josta löydät tällaisia tehtäviä. Tehtäviä voit tehdä, vaikka sinulla ei masennusta olisikaan. Löydät ohjelman täältä: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/oma-apu/masennuksen_omahoito/Pages/default.aspx.

Jos tehtäviä, tai niihin liittyviä tekstejä lukiessasi sinulla herää ajatuksia ja koet, että olosi ei parane, on hyvä jutella aikuisen kanssa. Tarkastele oloasi myös esimerkiksi joululomalla – koetko päivien aikana iloa ja hyviä hetkiä? Mitä asioita voisit arjessasi tehdä, jotka ruokkivat hyvää mieltä – kaverille viestittely, tunteiden ilmaisu esim. maalaamalla tai musiikin kuuntelu. Jos tuntuu, että joululomalla olosi on pääasiassa kurja, juttele siitä rohkeasti sinulle tärkeille ihmisille. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, voit jutella esim. nuorille tarkoitetussa chatissa nimettömästi: https://www.netari.fi/avoimet-chatit/. Tärkeintä on, että et jää ajatustesi kanssa yksin, sillä ansaitset voida hyvin.

Levollista ja lämmintä loppuvuotta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?