Seksi
Nimimerkki: 17v tyttö

Kuukautisten siirto e-pillereillä

Moi!

Käytän yaz ehkäisypillereitä ja olen lukenut, että niillä pystyy siirtämään kuukautisia aloittamalla uuden levyn lumetablettien sijaan.

En ole kuitenkaan vastausta siihen, että jos aloitan uuden laatan heti enkä ota tästä laatasta lumetabletteja, tuleeko kuukautiseni seuraavan laatan aikana normaalisti?

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Olet lukenut aivan oikein, kuukautisvuotoja voi siirtää esim. lomamatkan vuoksi ja joskus vuodot halutaan pitää muusta syystä harvempana yhdistelmäpillerin avulla. Jos käytät kaksi tai useamman levyn ”putkeen” (eli jätät lumepillerit syömättä), tulevat seuraavat kuukautisvuodot periaatteessa sitten, kun seuraavan kerran on taukoa hormonia sisältävistä pillereistä – eli ”seuraavan laatan aikana normaalisti”.

Etenkin matalahormonisilla yhdistelmäehkäisyvalmisteilla ongelmana voi olla se, ettei pillerin nk. vuotokontrolli riitä pitämään kohdun limakalvoa kasassa monen kuukauden ajan. Tuolloin seurauksena voi olla joko niukkaa epäsäännöllistä välivuotoa tai ennen suunniteltua taukoviikkoa alkavat kuukautiset.

Jos vuoto alkaisi kesken seuraavan pillerilevyn, voisit halutessasi pitää taukoviikon silloin, kun vuoto alkaa ja jatkaa sitten sen jälkeen pillereiden ottamista tavalliseen tapaan. Mitään vaaraa epäsäännöllisesti tulevista vuodoista ei sinänsä ole, eikä pillereiden raskaudenehkäisyn teho ole laskenut, jos kyse ei ole siitä, että olisit kokonaan unohtanut ottaa pillerin. Jos kysyit asiaa siirtääksesi vuotoja esim. kesälomamatkan vuoksi, kannattaa vuotojen siirrossa tehdä ”harjoittelukierros” ennen lomamatkaa, tällöin tiedät mitä on lomalla odotettavissa.

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?