SeksiYleinen

Moi__

Kuukautisten alkaminen ja pituuskasvu

Moikka!🙂 Haluaisin kysyä mun pituudesta. Oon kohta 13 v tyttö ja oon 158 senttiä pitkä. Mun menkat alko vuonna 2019 kesällä ja sinä aikana kasvoin vuodessa 10 senttiä. Mua mietityttää että kasvanko enää vai jäänkö näin lyhyeksi. Oon kuullu huhuja, että kun menkat on alkanut niin kasvaa enään vain pari senttiä. Haluaisin kuulla teidän mielipiteenne.🙏

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Pituuskasvu on hyvin yksilöllistä, myös kuukautisten alkamisen jälkeen, niinpä en valitettavasti osaa antaa sinulle varmaa vastausta pituuskasvustasi. Jotain voin kuitenkin esimerkiksi kasvupyrähdyksen perusteella arvioida.

Yleensä kasvupyrähdys kestää noin 4 vuotta kasvupyrähdyksen alusta pituuskasvun päättymiseen. Kasvupyrähdys on voimakkaimmillaan noin vuoden kuluttua sen alkamisesta, ja kuulostaa viestisi perusteella siltä, että sinulla oli kasvupyrähdys tuolloin vuonna 2019. Kasvu hidastuu seuraavan vuoden aikana, ja päättyy kokonaan noin 3–4 vuotta kasvupyrähdyksen alkamisesta. Tämän perusteella sinullakin olisi siis pituuskasvu vielä kesken.

Yleisesti kuukautisten alkamisen jälkeen tytön pituuskasvu hiipuu. Siihen vaikuttaa kuitenkin kuukautisten alkamisikä. Jos kuukautisesi olisivat alkaneet vasta 15-vuotiaana tai sen jälkeen, olisi pituuskasvua tullut luultavasti enää sen jälkeen se muutama sentti. Sinun kuukautiset alkoivat kuitenkin melko nuorena, joten pituuskasvusi voi hyvinkin jatkua vielä niin, että voit mahdollisesti kasvaa enemmän kuin vain muutaman sentin.

Kasvoitpa sitten tai et, älä ole huolissasi, voit olla ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet!

Kivaa kevään odotusta! 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?