Yleinen
Nimimerkki: jokuvain

Kuukautiskivut ja vertaistuki

Moi! Mulla on tosi kovat kuukautiskivut (lääkärin diagnoosi primäärinen dysmenorrea), jotka häiritsee mun elämää. Herään öisin sen kivun takia enkä sitten pysty nukkumaan pariin tuntiin ja aamulla herään todella väsyneenä lyhyiden yöunien jälkeen kipuun enkä pääse sängystä ylös. Koulussa juoksen joskus tunnilta pois käytävään, kun en pysty istumaan tavallisessa asennossa. Jätän treenejä ja tapahtumia väliin kovan kivun takia.

No mutta, mulla on nyt gynekologilta saatuja vahvempia ja toimivampia särkylääkkeitä, eli selviän kivun kanssa ihan okei ja voin jatkaa arkea. Kaipaisin kuitenkin jotain vertaistukea tai juttuseuraa näihin kipuihin liittyen, koska en oikein koskaan ole puhunut näistä muille kuin vanhemmilleni ja lääkärille ja jotenkin kipuilu aiheuttaa vähän henkistä ahdistusta. En koe, että kipua on aina otettu tosissaan, siitä ei opetettu koulussa ja esim. terveydenhoitajalla se on joskus ignoorattu kokonaan eikä koulussa tai harrastuksissa sitä ymmärretä, ja jotenkin nämä asiat ovat jääneet vaivaamaan minua. Haluaisin puhua muille kovista kuukautiskivuista kärsiville/kärsineille. En kuitenkaan omaa esim. endometrioosidiagnoosia (mikä on siis ihan mahtavaa, don’t get me wrong), enkä ole löytänyt tukiryhmää netissä ihan vaan kovien kuukautiskipujen potilaille. Onko tällaisia ryhmiä jossain? Kenelle voisin puhua?

Lisäksi olisin kiinnostunut antamaan tukea muille tästä ongelmasta kärsiville. Haluaisin myös antaa terveydenhoitajille palautetta ja toiveita kuukautista puhumiseen liittyen? Miten tämä ehkä voisi onnistua?

Kiitos jo paljon vastauksesta 😀

Terve ja kiitos kysymyksestäsi!

Kysymyksesi on erittäin tärkeä. Kuukautiskivut vaikuttavat hyvin suuren joukon elämään ja aivan liian moni kärvistelee vaivojensa kanssa saamatta riittävästi apua tai tukea. Vertaistukikin auttaisi eittämättä monia.

Minullakaan ei valitettavasti ole tiedossa yhdistystä tai järjestöä, joka olisi tähän nimenomaiseen teemaan erikoistunut. Voisit kokeilla, saisitko esim. demi.fi-yhteisöstä tukea, jos avaisit keskusteluketjun tästä aiheesta. Veikkaisin, että sitä kautta tavoittaisit ison joukon kohtalotovereita ja voisit myös tätä kautta antaa tukea muille. Ehkä näistä tyypeistä saisit myös keskustelu- tai tapaamisseuraa myöhemmin?

Toisaalta, vaikka sinulla ei ole endometrioosidiagnoosia, uskoisin, että hyötyisit kuitenkin esim. Korento-järjestön vertaisryhmistä. Mukaan pääsyyn tuskin tarvitaan täsmälleen ”oikeaa” diagnoosia, sillä oireesi kuitenkin ovat hyvin samankaltaiset kuin endossa. Korennon löydät sivuilta korento.fi. Korennon piiriin kuuluu monia muitakin gynekologisia sairauksia ja oireyhtymiä. Kannattaa käydä tutustumassa.

Mitä tulee toiveisiisi kuukautisista puhumiseen liittyen, voisit rohkeasti keskustella terveydenhoitajan ja vaikka terveystiedon opettajan kanssa asiasta, ja tuoda ilmi kokemuksesi, toiveesi ja palautteesi. Luulenpa myös, että voit saada tähänkin asiaan tukea ja vinkkejä esim. Korento-järjestöstä.

Tsemppiä ja kivaa kevättä!

Terveisin, Fressis

Oliko vastauksesta hyötyä?