Mieli
Nimimerkki: Yksinäinennn
Ikä: Yli 18v

Kosketus ja läheisyys

Miten voi saada kosketusta (muilta kun vanhemmilta)?

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Kosketuksen myötä aktivoituva tuntoaisti on ensimmäinen aisti, joka ihmiselle kehittyy ja joka säilyy myös pisimpään. Kosketus vaikuttaa hermoston ja hormonien kautta vahvasti mieleemme. Se mm. rentouttaa, lievittää ahdistusta ja voi lievittää kipua ja on siksi tärkeä hyvinvoinnille.

Kosketus tapahtuu usein luonnollisimmin läheisten ihmisten toimesta. Usein läheisyys on luontevampaa, kun on muodostettu ensin suhde tunnetasolla esim. ystävyyden tai seurustelun kautta.

Mikäli omassa elämäntilanteessa ei ole luonnollisia paikkoja kosketukselle, voi niitä järjestää onneksi myös itse aktiivisesti ja nopeallakin aikataululla. Hieronnassa, kosmetologilla tai kampaajalla käynti ovat turvallisia tapoja tulla kosketetuksi. Samoin erilaiset liikuntamuodot, joissa ollaan toista lähellä, kuten vaikka paritanssi.

Täysi-ikäisenä läheisyyttä voi hakea myös esim. yökerhoista, joissa tanssilattialla voi olla luontevaa tanssia toisten kanssa. Toki on aina muistettava kunnioittaa sekä omia että toisen rajoja kysymällä ensin saako tulla lähelle ja koskettaa.

Toisten ihmisten kosketuksen lisäksi myös eläinten lähellä olo ja silittäminen rauhoittavat hormoneja ja lisäävät mielihyvää, samoin kuin oma kosketus. Tätä voit kokeilla esim. silittelemällä hellästi vaikka käsivarsista tai halaamalla itseäsi tiukasti muutaman hengityksen kierron ajan.

Toivottavasti sait näistä vinkeistä apua ja löydät tapoja luontevalle kosketukselle. Mukavaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?