Mieli
Nimimerkki: masentunut kiinteistönhoitaja

Kiusaaminen

Hei! minusta tuntuu, että olen joutunut kiusaamisen kohteeksi ja enkä ole oikein varma miten voisin päästä tästä eroon. Olen viilellyt ja itkenyt monia iltoja pitäen isoa pehmolelua kainalossani ja halunnut satuttaa itseäni ja muita, koska olen niin harmissani ja vitun katkera. Suruani lisäsi lemmikkikilpikonnani kuolema, se jäi auton alle:(
ps.haluan äkkiä vastauksen

Hei ja kiitos tärkeästä viestistäsi!

Kiusaaminen ei ole koskaan hyväksyttävää ja se voi satuttaa kiusaamisen kohteeksi joutunutta hyvin syvästi. Syy on aina kiusaajassa, ei sinussa, muistathan sen.

Kerroit, että sinulla kiusaaminen on aiheuttanut tarvetta satuttaa itseäsi ja myös lemmikkisi kuolema on lisännyt pahaa oloa. Kuulostaa siltä, että kohdallesi on osunut paljon sellaisia asioita, joiden kantaminen on varmastikin hyvin raskasta. Viiltely voi tuntua keinolta helpottaa oloa, mutta on hyvin vahingollinen tapa, eikä aidosti vie pahaa oloa pois. Viiltelyn lopettamisen onnistumista edesauttaa se, että oppii tunnistamaan omia tunteita ja sietämään niitä, sekä uskaltaa kertoa ja ilmaista niitä myös muille. Tunteiden käsittelyyn on hyvä etsiä muita keinoja, jotka eivät satuta sinua. Muuten ikävät tunteet patoutuvat sisällesi ja vievät kaiken tilan ilolta.

Jos kiusaaminen on tapahtunut opiskelu- tai työelämässä, on siitä syytä kertoa vastuutaholle, jotta tilanne saadaan loppumaan. Mikäli tilanne on tapahtunut vapaa-ajalla, on hyvä päättää ja tarvittaessa estää yhteydenpito kiusaajan kanssa. Oletko puhunut asiasta tarkemmin kenenkään kanssa? Oman pahan olon kanssa ei ole hyvä jäädä yksin, sillä se usein pahentaa oloa entisestään. Jos opiskelet, voit saada tukea muun muassa kouluterveydenhoitajalta, -kuraattorilta tai –psykologilta. Mikäli nämä eivät ole vaihtoehtoja, voit jutella puhelimitse nimettömänä nuorten kriisipisteen työntekijän kanssa. Lisätietoa löydät täältä. Mikäli ajatus puhelimessa jutellulle ei tunnu hyvältä, voit ottaa yhteyttä nimettömänä myös Sekasin-chattiin, josta saat tukea ja lisäneuvoja.

Tärkeintä olisi nyt, että uskallat rohkeasti jutella ja ottaa apua vastaan. Ensimmäisen, usein vaikeimman askeleen olet jo ottanut ottaessasi tänne yhteyttä. Ansaitset voida hyvin ja viettää kesän tehden sinulle mieluisia asioita. Pidäthän itsestäsi huolta, olet sen arvoinen.

Oliko vastauksesta hyötyä?