Seksi

Kesäkumin historia

Nuoria kiinnostaa seksi ja seksin tulee olla turvallista. Jaetaan nuorille siis ilmaisia kondomeja! Tämän ajatuksen pohjalta kehitettiin Kesäkumi-kampanja 29 vuotta sitten, ja sama idea kantaa edelleen. Kondomien jakaminen ja seksuaaliterveyttä edistävän tiedon levittäminen ovat ajankohtaisia vuodesta toiseen.

Kesäkumin historia

Turvallisen seksin ilosanomaa jo vuodesta 1995

Ensimmäisen kerran Kesäkumeja jaettiin vuonna 1995, kun YleX:ää edeltävän Radiomafian juontajat Eve Mantu ja Jusu Lounela keksivät Kesäkumi-kampanjan. Tuona kesänä festareilla jaettiin SPR:n avustuksella yli 60 000 Kesäkumia.

Parhaimpina kesinä Kesäkumeja on jaettu lähemmäs 200 000 kappaletta. Aina vuoteen 2019 saakka SPR:n vapaaehtoiset nuoret pakkasivat kondomit pakkauksiinsa niin kutsutuissa Kesäkumi-talkoissa. Sittemmin vastuu kondomien pakkaamisesta on siirretty ulkopuoliselle toimijalle turvallisuussäännösten tiukentumisen myötä.

Kesäkumi-kampanjaan on aina kuulunut keskeisenä osana jalkautuminen kesän festareille ja muihin tapahtumiin. Poikkeuksena ovat koronavuodet 2020 ja 2021, jolloin Kesäkumien jako keskitettiin nuorisotoimijoille ja SPR:n vapaaehtoistyöntekijöiden avustuksella muutamiin kesän tapahtumiin. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa vuosittain Kesäkumeja varuskunnille ja vuodesta 2023 eteenpäin myös siviilipalvelukseen.

Ei kesää ilman kesäkumibiisiä

Ensimmäisenä kampanjavuonna ei vielä tehty kesäkumibiisiä, vaan se julkaistiin ensimmäisen kerran 1996. Kaikkien aikojen ensimmäinen kesäkumibiisi Kumia ja nahkaa on salanimellä Reino syö akryylimassaa toimineen kokoonpanon tuotos. Kyseessä ei ollut mikään bändi, vaan kesäkumibiisiä varten kasattu porukka, johon kuuluivat Raptori-yhtyeen Jufo (Juho Peltomaa) ja Izmo (Ismo Heikkilä) sekä Movetron-yhtyeen solisti Päivi Lepistö.

Radiomafian ainoa vaatimus biisille oli, että siinä tulee mainita sana Kesäkumi (sama vaatimus on koskenut jokaista kesäkumibiisiä). Muutoin Jufo ja Izmo saivat hoitaa säveltämisen ja sanoittamisen itse. Nykyäänkin kesäkumiartisteille annetaan melko vapaat kädet kesäkumibiisin suunnitteluun. Viime vuosina olemme kuitenkin alkaneet entistä enemmän kiinnittää huomiota biisien sanoituksiin, joiden tulee tukea turvallisen seksin sanomaa ja yhdenvertaisuutta.

Jos sinua kiinnostaa lukea kesäkumibiisien historiasta enemmänkin, kannattaa tsekata nämä Ylen artikkelit:

Yle (2015) Kestääkö historian ensimmäinen Kesäkumibiisi kuuntelua? Katso video

Yle (2016) Virsistä, lohikäärmeistä ja nahasta – niistäkin on kesäkumibiisit tehty

Tähän mennessä on siis julkaistu jo 28 kesäkumibiisiä, jotka on kaikki listattu alle. Kuuntele ja fiilistele! Mikä on sinun suosikkisi?

2023: BESS – Missio

2022: Etta feat. Isaac Sene – Rakastellaan

2021: Erika Vikman & Arttu Wiskari – Tääl on niin kuuma

2020: Tuure Boelius – Hengitä

2019: Gasellit – Suojaus petti

2018: Antti Tuisku – Kumipuku

2017: Vilma Alina, Nelli Matula, Sini Yasemin & Ida Paul – Tyynysotaa

2016: Tungevaag & Raaban feat. VENIOR – Stay Awake

2015: Kasmir feat. SAARA – Vauvoja

2014: Robin – Kesärenkaat

2013: Cheek feat. Jukka Poika – Jossu

2012: DUO – Panisin

2011: Fintelligens feat. Cheek – Etkot, juhlat, jatkot & Kesäkumit

2010: Herra Ylppö & Ihmiset – Hevimetallia

2009: Haloo Helsinki! – Mun sydän sanoo niin

2008: Pariisin Kevät feat. Katri Ylander & Super Janne – Mä haluun sua enemmän ku muut haluu

2007: Antti Tuisku feat. Mariska – Hyppää kyytiin

2006: Smak – Antaa palaa vaan

2005: PMMP – Kumivirsi

2004: Tiktak feat. Peltsi ja Juuso – Oma syy

2003: Mordor Boys – Peitä lohikäärme

2002: Rockin da North – Tuu mun uniin

2001: KMA feat. Mariko – Kuuma kissa

2000: Seremoniamestari – Vinyyliä ja kumia

1999: Juustopäät – Kumimuumi

1998: Klamydia – Onnesta soikeena

1997: Nuoret Kemistit feat. Nylon Beat – Kesägummitus

1996: Reino syö akryylimassaa – Kumia ja nahkaa

 

Lisätietoa:

Yle (2015) Kuka keksi Kesäkumin? Kortsukampanja täyttää 20 vuotta

YleX, Katri Norrlin (2022) Miten seksiä käsitellään suomalaisessa musiikissa? Kesäkumi 2022

Katso myös

Artikkeli
Seksi

Kesäkumi-kampanja

Tutustu Kesäkumi-kampanjan tavoitteisiin, fiilistele kesäkumibiisejä tai testaa vaikka tietosi seksuaaliterveydestä!

Artikkeli
Seksi

Kesäkumibiisin Etta: ”Hei mimmit, vietetään täydellinen hot girl -kesä”

Etta puolustaa Kesäkumibiisillään naisen oikeutta nauttia yhden illan jutuista ja kannustaa puhumaan suoraan myös ehkäisystä.