SeksiYleinen

Kesäkumibiisi 2019 – Gasellit, mikä rakastumisessa pelottaa?

Gasellit-yhtyeen Musajusa, Thube Hefner, Päkä ja Hätä-Miikka kertovat, että Suojaus petti -kesäkumibiisin taustalla on monelle tuttu tarina: kun ihastuminen iskee, mitään ei ole tehtävissä. Kirjoititteko biisin omasta elämästänne, Gasellit? Fressis kysyi, Gasellit vastasivat.

Kesäkumibiisi 2019 – Gasellit, mikä rakastumisessa pelottaa?

Gasellit olivat superotettuja, kun heitä pyydettiin tekemään tämän suven kesäkumibiisi – ovathan he itsekin kasvaneet kesäkumibiisejä kuunnellen ja hoilaillen.

Musajusa, Thube Hefner, Päkä ja Hätä-Miikka keskustelivat ensin aikansa ja päätyivät tekemään tunteista kertovan biisin. Heille ehkäisy on ihan luonteva asia, mutta miten suojautua haastavilta tunteilta? Gasellien kesäkumibiisissä puhutaan siitä, kun rakastuminen iskee ja tunteet vievät.

Mikä saa ihastumaan niin täysillä, että kesäsuunnitelmatkin muuttuvat?

Hätä-Miikka: Minulle on tärkeää, miten ihminen suhtautuu muihin ihmisiin. Nuorena ihastuminen oli pinnallisempaa eli ulkonäkökeskeistä ja kuvitelmia siitä, millainen toinen on. Isompana olen huomannut, että ihmisen oikea persoona on paljon tärkeämpää: vilpittömyys, rehellisyys ja sisältä kumpuava valo.

Musajusa: On vaikea vastustaa, jos toisen kanssa kemiat toimivat ja veto on molemminpuolista.

Thube Hefner: Positiivisuus ja iloinen luonne iskevät minuun.

Päkä: Viehätyn vilpittömyydestä. Sekin on hienoa, jos ihminen ei ajattele, mitä muut ajattelevat. Olen itse aika miellyttämishaluinen, joten ihastun omaan vastinkappaleeseeni.

Onko yhden illan juttu helpompi kuin kunnon ihastuminen?

Musajusa: Läheisyyttä voi löytää lyhyistäkin suhteista, mutta voi niissä sattuakin, jos itse haluaa enemmän ja toinen ei.

Päkä: Yhden illan juttuiinkin liittyy tunteita ja niissäkin pitää laittaa itsensä peliin, joten eivät ne välttämättä ole helppoja. Tärkeää on suhteen pituuteen katsomatta yhteisten sääntöjen määrittely.

Hätä-Miikka: Parisuhteessa saattaa kaivata vapautta ja yhden illan suhteissa vakautta. Ihminen taitaa aina kaivata sitä, mitä ei ole.

Thube Hefner: Minusta sinkkuelämä voi olla aika ahdistavaa. Tykkään vakaasta elämästä, enkä jatkuvasta säädöstä ja epävarmuudesta.

Mikä rakastumisessa pelottaa?

Thube Hefner: Haluamme olla oman elämämme herroja ja määritellä elämämme suunnan. Jos sattuu ihastumaan, tuntee vievät, eikä sille voi mitään.

Päkä: Voi pelätä, että mitä, jos se toinen ei tunnekaan samalla tavalla. Saattaa tulla jopa häpeän pelko, mikä on kyllä ihan turha.

Hätä-Miikka: Nykyään ihmissuhteet tuntuvat olevan sellaista ihme peliä, johon sisältyy kaikenlaisia sääntöä. Jotkut sinkutkin sanovat, etteivät etsi mitään vakavaa. Ihmisille olisi kuitenkin ihan luontevaa kiinnittyä toisiinsa eikä pakoilla.

Musajusa: Ihmisellä on usein suunnitelma, miten asioiden elämässä pitää mennä. Kun tulee yllättävää vastaan, esimerkiksi rakastuminen, sydän vie ja järki jää.

Miten pettymyksestä selviää?

Hätä-Miikka: – Ihmissuhteen päättyminen on ihan hirveää. Se tuntuu lähes samalta kuin ystävän tai läheisen kuolema. Siihen sisältyy pelko tulevasta. Vaikeallakin hetkellä pitäisi yrittää kohdata pahat tunteet ja antaa itselle aikaa toipua.

Musajusa: Fiiliksistä kannattaa jutella ystävien ja kavereiden kanssa. Auttaa, kun saa vaikeita asioita sanoiksi ja purkaa sydäntä.

Thube Hefner: Vanha fakta, että aika parantaa haavat, pätee. Aika tuo tapahtumiin perspektiiviä ja pystyy ehkä ymmärtämään paremmin eroon johtaneita syitä.

Päkä: Eroistakin oppii aina jotain hyödyllistä itsestään.

Onko ehkäisystä helppo jutella kumppanin kanssa?

Musajusa: Minulle ehkäisystä jutteleminen on helppoa ja itsestään selvää. Ne asiat on syytä käydä läpi, eikä siinä pitäisi olla kenellekään mitään häpeällistä. Koulussahan ehkäisystä puhuminen aloitetaan jo alakoulussa, joten ei sen pitäisi olla kenellekään mikään tabu.

Hätä-Miikka: Jos on valmis heittäytymään ihmisen kanssa alasti, niin kyllähän sitä ehkäisystäkin on ihan luonteva puhua. Yhden illan suhteisiin voi tosin liittyä sellainen riski, että ollaan päihtyneitä ja ehkäisy voi sen takia unohtua tai kondomeja ei ole käden ulottuvilla.

Päkä: Ehkäisystä keskusteleminen on erityisen luontevaa vakituisessa suhteessa, mutta myös yhden illan suhteissa ihan vaivatonta. Jo nuoruudessa minulle oli selvää, että kondomia piti käyttää, mutta sen ostaminen kaupasta tuntui ylivoimaiselta haasteelta – piti napata hyllystä suklaata ja muuta tarpeetonta ja piilotella kortsupaketti sinne muiden ostosten alle. Siksi on hienoa, että nykyään kesäkumeja jaetaan esimerkiksi festareilla.

Thube Hefner: Ehkäisyn tarkoitus ja tarve tulee kaikille jo koulussa selväksi ja Suomessa on tehty pitkään valistustyötä – ja on kesäkumikampanjakin! Kondomeja jaetaan jopa koulussa, mikä on tosi mahtavaa, koska monille nuorille isoin kynnys on kondomien hankkiminen, ei käyttäminen.

 

Teksti Susanna Cygnel

 

Kuuntele Suojaus Petti-kesäkumibiisi 2019 YouTubesta

 

Katso myös

Artikkeli
NuuskaTupakka

Gasellit-Miikka: ”Valitsin terveen elämän ilman orjuuttavia aineita”

Gasellit-yhtyeen Hätä-Miikka huomasi muutaman vuoden kokeilun jälkeen, ettei tupakoinnissa ja nuuskaamisessa ole mitään järkeä.

Artikkeli
Seksi

Kesäkumibiisin Etta: ”Hei mimmit, vietetään täydellinen hot girl -kesä”

Etta puolustaa Kesäkumibiisillään naisen oikeutta nauttia yhden illan jutuista ja kannustaa puhumaan suoraan myös ehkäisystä.

Artikkeli
Seksi

Mitkä kesäkumibiisit muistat?

Kesäkumibiisejä on julkaistu jo yli 20 vuotta. Tsekkaa Fressiksen arkistosta, mitkä kumibiisit edelleen muistat? Mitkä ovat unohtuneet tai menneet kokonaan ohi?

Artikkeli
SeksiYleinen

Tuure Boelius: tämän haluan sanoa kesäkumibiisillä

Kesäkumibiisissä kysytään lupa koskettamisen, ja se on Tuure Boeliuksen mukaan yksi tärkeä Hengitä-biisin sanoma.

Artikkeli
Seksi

8 vinkkiä – jos suuseksi kiinnostaa, kokeile sitä näin

Suuseksin on tarkoitus tuottaa nautintoa molemmille. Mitä asioita suuseksistä olisi hyvä tietää?