Kysymys & vastaus

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Voimistelu onkin monipuolinen ja haastava liikuntalaji. Voimistelu kehittää mm. vartalon hallintaa, ketteryyttä, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Kerrot harrastaneesi voimistelua päivittäin viimeisen puolen vuoden aikana ja nyt tuntuu, että sitä taitaa olla liikaa. Hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan omaa jaksamistasi.

Kysymyksessäsi pyydät vinkkiä, miten voisit vähentää liikkumista. Päivittäinen liikkuminen on hyvä juttu, mutta on hyvä pitää mielessä se, mistä tulee oikeasti itselle hyvä olo ja mieli. Liikutko näin paljon itsesi vuoksi vai sen vuoksi, että voit näyttää taitojasi muille? Yleisesti suositellaan, että nuori liikkuisi vähintään tunnin päivässä. Viikon aikana on hyvä liikkua myös eri tavoin, niin että noin puolet olisi reipasta ja hengästyttävää liikkumista ja puolet kehonhallintaa, voimaa ja liikkuvuutta kehittävää. Kaikista tärkeintä on kuitenkin löytää itselleen sopiva yhdistelmä eri liikkumisen tavoista, niin että kroppa ja mieli jaksaa. Lepo on myös tärkeää palautumisen kannalta. Jos seuravana päivänä kroppa tuntuu väsyneeltä, voisi päivän aikana kokeilla esimerkiksi kevyempää kävely- tai pyöräilylenkkiä.

Toivottavasti tästä on sinulle apua ja löydät itsellesi sopivan tavan ja määrän liikkua. Mukavaa kesän jatkoa!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moi ja kiitos kysymyksistäsi!

Vastaan selkeyden vuoksi numerojärjestyksessä kysymyksiisi 😊

1 Hienoa kuulla, ettei sinua haittaa vaa’an lukemat! Olet täysin normaalipainoinen, ja oletkin viestisi perusteella hienosti ymmärtänyt, että pelkkä paino ei oikeastaan kerro ihmisestä eikä hänen hyvinvoinnistaan mitään. Tärkeämpää on, että voit hyvin ja koet olevasi hyvä sellaisena kuin olet. Kerroit kuitenkin, että koet olevasi vähän lihava ja sinua haittaa reitesi ja vatsasi. Oletko pohtinut, että miksi ja mistä nämä ajatukset kumpuavat? Nuorena on ihan normaalia pohtia omaa kehoaan ja sitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Välillä tulee myös vertailtua itseään muihin. Olemme kuitenkin kaikki täysin erilaisia. Olemme eri pituisia, eri painoisia ja eri muotoisia, eli jokainen meistä on ainutlaatuinen. Vertailu on siis melko hyödytöntä, eikö vain? 😉

Olet myös vielä sen verran nuori, että kehityksesi ja kasvusi on vielä kesken. Kehosi voi siis vielä muokkaantua paljonkin. Omilla ajatuksillamme ja sillä, mitä mieltä olemme itsestämme, on iso vaikutus jokapäiväiseen fiilikseemme. Jos esimerkiksi useimmiten vain pohtii niitä asioita, mistä ei itsessään tykkää, ei yleisfiiliskään ole kovin hyvä, eikö vain? Mutta jos kääntääkin ajatukset siihen, mistä itsessään tykkää, on mielikin paljon parempi. Kehotankin sinua miettimään enemmän nyt niitä asioita, mistä itsessäsi tykkäät! Saatat huomata positiivisen muutoksen ajatuksissasi melko nopeasti 😉

2 Kuulostaa siltä, että sinulla on alkanut valkovuoto, hienoa! Tämä on tärkeä vaihe tytön kehityksessä. Yleensä valkovuoto on nimenomaan vaaleaa, ehkä hieman kellertävää nestemäistä ainetta. Voit lukea valkovuodosta lisää täältä.

3 Kiva kuulla, että haluat panostaa ruokavalioosi! Tärkeintä kasvavassa iässä on säännöllinen, riittävä ja monipuolinen ruokavalio. Kieltäytyminen voi toki tuntua hankalalta, mutta oman perheen kesken olisi tärkeää voida huoletta kieltäytyä ja vaikuttaa perheen ruokailuun. Voisitkin vallan hyvin keskustella vanhempiesi kanssa ajatuksistasi liittyen ruokavalioonne ja herkkuihin kotona. Muista kuitenkin, että herkuttelu kuuluu elämään eikä ruokavalion kanssa kannata olla liian ehdoton.

Mukavaa kesää!

Fressis

Kesätyömme Fressiksellä

Kesätyön aloitus ja Fressikseen tutustuminen  Olemme työskennelleet Fressiksellä kaksi viikkoa, ja kesätyöjaksomme on nyt päättynyt. Pääsimme tutustumaan uusiin ihmisiin ja teimme monipuolisia työtehtäviä eri työkavereiden kanssa. Kahtena ensimmäisenä työpäivänä olimme toimistolla Helsingin Unioninkadulla. Ensimmäiset päivät olivat suurimmaksi osaksi tutustumista työkavereihin ja perehtymistä työtehtäviin, joita teimme paljon myös etätyöskentelynä. Ekojen päivien aikana teimme haastattelukysymyksiä liittyen syöpään sekä suunnittelimme sisällön tuottamista Instagramiin. Kolmannesta työpäivästä lähtien […]

Kysymys & vastaus

Kiitos kysymyksestäsi – hienoa kuulla, että haluaisit muuttaa koko perheenne ruokavaliota terveellisempään suuntaan!

Kerrot että teillä syödään lähes jokaisella aterialla lihaa. Punaista lihaa suositellaan käytettäväksi enintään 500 g viikossa eli käytännössä tämä tarkoittaa noin 3-5 annosta viikossa riippuen annoskoosta.

Punaisen lihan ja lihajalosteiden käytön on osoitettu lisäävän suolistosyövän riskiä. Lihan syöminen ei kuitenkaan tarkoita, että varmasti sairastuu syöpään, mutta riski on hieman suurempi. Lihan käytön vähentämiselle on kuitenkin myös muita perusteita, joista voisit keskustella vanhempiesi kanssa. Liha on hyvä proteiinin ja raudan lähde, mutta se sisältää kovaa rasvaa ja suolaa. Runsas suolan käyttö nostattaa verenpainetta ja kovan rasvan käytöllä on myös vaikutuksia sydämen terveydelle, sillä se nostaa kolesteroliarvoja. Voisitko ehkä kertoa vanhemmillesi myös näistä asioista?

Toinen hyvä syy vähentää lihan käyttöä on myös ilmastonäkökulma: lihatuotanto kuormittaa merkittävästi ympäristöä ja lisää ilmastonmuutosta. Voisiko tästä löytyä perusteluja vanhemmillesi?

Niin kuin sanoitkin, niin syömisen vältteleminen ei ole kovin kestävä ratkaisu. Ainakin kouluruokailun yhteydessä pystyt varmaankin valitsemaan kasvisruokaa lounaalle.

Miltä kuulostaisi ajatus, että esittäisit nämä perustelut vanhemmillesi (eli lihan käyttömäärän viikkosuositus, terveysvaikutukset sekä ilmastovaikutukset) ja ehdottaisit vanhemmillesi, että jatkossa söisitte liharuokaa vaikka muutaman kerran viikossa. Muina päivinä voisitte syödä esimerkiksi kala- ja kanaruokia ja ehkä joinain päivinä kasvisruokakin voisi olla vaihtoehto. Netistä löytyy valtavasti helppoja kasvisruokareseptejä. Jos ruoanlaitto tuntuu tylsältä, voit ehdottaa, että suosisitte Sydänmerkittyjä valmisruokia aina välillä – ne ovat parempi valinta terveyden kannalta ja helpottavat arkea.

Satunnaiset grillailut sopivat oikein hyvin ruokavalioon ja voihan sinne grilliinkin heittää kasviksia mukaan. Vinkkejä terveellisempään grillailuun löydät esimerkiksi täältä. Tärkeintä on ruokailutottumukset kokonaisuutena, satunnaisia erityisiä hetkiä ja grillijuhlia mahtuu terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon oikein hyvin.

Lisätietoa aiheesta voit lukea esimerkiksi Fressiksen tietopankista sekä Syö hyvää-sivustolta. Sama aihe on mietityttänyt Fressiksessä myös nimimerkkejä Utelias ja Tyhmä minä.

Tsemppiä keskusteluihin ja ihanaa kesää!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

9-vuotiaan unentarve on vuorokaudessa noin kymmenen tuntia, mutta yksilölliset vaihtelut voivat olla suuria. Lapsi tarvitsee kuitenkin riittävästi unta kehittyäkseen ja kasvaakseen. Myös aivot tarvitsevat unta levätäkseen ja palautuakseen viriketulvasta.

Liikkua tulisi vähintään 1,5-2 tuntia päivässä. Liikunta voi olla muutakin kuin urheiluharrastus, esim. leikkimistä, koulumatkojen kävelyä tai pyöräilyä sekä pihahöntsäilyä. Puolet tuosta 1,5-2 tunnista tulisi kuitenkin olla reipasta liikkumista, eli sellaista missä hengästyy edes jonkin verran.

Kivaa kesän odotusta!

Fressis

Tixtuu: ”24h lautasmallin mukaan”

Tubettaja Tixtuu valmistaa uudella Youtube-videollaan lautasmallin mukaiset päivän pääruoat. Mikä olisikaan parempi päivän piristys, kuin kokata yhdessä Tixtun kanssa? Katso video ja ota ohjeet haltuun omassa keittiössäsi!