LiikeMieliRytmiYleinen

Joukkue auttoi oikealle polulle

Joukkue auttoi oikealle polulle

Jalkapallo suojeli minua suuremmilta vaikeuksilta. – Rasa Abubakir, 18

”Olin viisivuotias, kun pohjoishelsinkiläisestä päiväkodistani tultiin hakemaan pelaajia Icehearts-jalkapallojoukkueeseen. Luulin aluksi, että olin suostunut johonkin välituntifutiksen tyyppiseen touhuun, mutta kyseessä olikin ihan oikea joukkue. Kehityin pelaamisessa nopeasti ja pääsin siirtymään aina korkeammalle tasolle. Iceheartsista tuli minulle toinen perhe ja turvapaikka. Olin mukana esikouluikäisestä täysi-ikäiseksi asti, ja edelleen käyn silloin tällöin pelailemassa vanhassa porukassa, vaikka varsinaisesti treenaan toisessa joukkueessa.

On ollut hetkiä, joina Iceheartsin valmentajat ja yhteishenki ovat pelastaneet minut pahoilta vaikeuksilta. Kun peruskoulun jälkeen aloitin merkonomiopinnot Suomen Liikemiesten Kauppaopis­tossa, ajauduin väärään porukkaan. Olin teini-ikäinen uudessa koulussa, ja jalkapalloharrastus oli tauolla loukkaantumisen takia. Minulla oli liikaa aikaa. Kaveriporukassani tehtiin paljon tyhmyyksiä, ja olin lähteä väärälle polulle.

He neuvoivat minua miettimään aina kahteen otteeseen, mitä olen tekemässä.

Jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että minun pitää saada elämä taas haltuun. Onneksi tiesin, että voin aina soittaa valmentajallemme, jos minulla on huolia. Juttelin ongelmistani hänen ja Iceheartsin toiminnanjohtajan kanssa. He ­neuvoivat minua miettimään aina kahteen otteeseen, mitä olen tekemässä. Sitä neuvoa olen yrittänyt noudattaa.

Päivät kuluvat taas koulun ja jalkapallon parissa. Treenaan viisi kertaa viikossa. Siihen päälle tulevat vielä viikonloppujen ottelut, joten ylimääräistä vapaa-aikaa ei juuri jää. Syön monipuolisesti ja elän muuten melko terveellisesti, mutta haluaisin oppia rytmittämään arkeni paremmin, jotta yöunet eivät jäisi niin lyhyiksi. Liian usein tulee venytettyä iltaa treenien jälkeen ja valvottua myöhään.

Icehearts on ollut minulle lahja. Sen kautta olen saanut kaiken jalkapalloharrastukseen tarvittavan ja paljon muuta. Vanhempieni ei ole tarvinnut kuljettaa minua treeneihin tai peleihin, kun ympärillä on ollut niin paljon muita hyviä aikuisia. Olen saanut olla turvallisten siipien alla, ja saanut tukea ajoissa. Olen pian lähdössä Espanjaan työharjoitteluun. Merkonomiksi valmistumisen jälkeen voisin joko pitää välivuoden tai hakea saman tien opiskelemaan lisää. Kauppakorkeakoulu kiinnostaisi.

Varmaa on, etteivät Icehearts ja sieltä saadut kaverit katoa mihinkään.”

icehearts.fi

Teksti: Noora Vaarala

Kuva: Antti Vettenranta

Tomas: ”Näitä 10 asiaa et tiennyt tupakasta!”

Videossa tubettaja Tomas kertoo 10 faktaa, joita et välttämättä tiennyt tupakasta ja nuuskasta! Katso video tai lue alta faktat ja laske, montako tiesit ennestään? Yhdysvaltalaisen statistiikan mukaan 90% aikuisena...

Tomas

Menikö tunteisiin? Tunnista tunteitasi – niillä on tärkeä tehtävä

Voi hitto! Nyt meni tunteisiin! Elämä voi välillä olla suoranaista tunteiden myllerrystä. Erityisesti murrosiässä tunteet voivat vaihdella nopeastikin. Onneksi tunnetaitoja voi treenata. Nappaa vinkit ja kokeile itse.

Kysymys & vastaus

Moikka!

Ihastuminen on kyllä mahtava ja energiaa elämään tuova tunne, ihan niin kuin kuvasitkin. Ihastuminen on kuitenkin siitä erikoinen juttu, että sitä ei voi pakottaa tulevaksi. Oikeastaan tuntuu joskus siltä, että mitä kovemmin sitä tunnetta koittaa löytää, niin sitä kauempana se on. Usein ihastuminen tuntuukin tapahtuvan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Ehkä silloin, kun on jo vähän antanut periksi, että ei ihastu koskaan.

Ihmiset ovat myös hyvin erilaisia. On sellaisia, jotka ihastuvat joka viikko uuteen ihmiseen, ja sitten sellaisia, joille ihastuminen ei tapahdu niin herkästi. Tarvitaan hyvin erityinen ihminen, jotta ihastumista pääsee tapahtumaan. Sinä taidat kuulua tähän jälkimmäiseen porukkaan, eikä siinä ole mitään väärää, erilaista, tai epänormaalia! Se on vain sinun tapasi olla sinä.

Kun on kovin ihastunut, saattaa siitä ihastuksesta puhua valtavasti. Se voi luonnollisesti ärsyttää, jos oma tilanne on kovin erilainen. Kavereille on ihan ok sanoa, että mahtavaa että oot ihastunut, mutta puhutaanko välillä jostain muusta? Aina kaverit ei huomaa itse, että puhuvat vaan ihastuksista. On siis ihan ok huomauttaa ja kertoa, että se tuntuu kurjalta, kun itse ei ole ihastunut. Odottele kuitenkin vain kärsivällisesti, sillä kun se ihastus sitten tulee kohdalle, se varmasti palkitsee ja huomaat että odottaminen on ollut sen arvoista.

Mukavaa syksyn jatkoa!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Kerroit että poika on snäpissä aika suoraan kertonut ajatuksiaan sinusta ja koittanut kuunnella sinun ja kaverisi yhteistä jutustelua. Kertomasi mukainen käytös saattaa viestiä ihastumisesta, tai ainakin jonkinasteisesta kiinnostumisesta. Pojan tunteita tärkeämpää on kuitenkin se, mitä itse ajattelet tilanteesta? Viestistäsi ei käynyt ilmi oletko itse ihastunut tähän poikaan? Jos et itse ole ihastunut, niin se kannattaa sanoa pojalle suoraan. Voit sanoa tai kirjoittaa esimerkiksi, että kiitos kivoista kommenteista, mutta haluaisin olla kanssasi vain kaveri.

Kerroit, että poika on vasta eronnut tyttöystävästään. Joskus eron jälkeen aletaan nopeasti seurustella uudelleen, jotta pääsisi nopeasti ylitse edellisestä. Tämä ei kuitenkaan aina ole hyvä idea. Seurustelu nimittäin tarjoaa aina mahdollisuuden tutustua myös itseensä. Seurustelun päätyttyä voisi olla hyvä olla hetki yksinään ja pohtia mitä oppi itsestään ja omista tarpeistaan ja mikä johti seurustelun päättymiseen. Näin ollen voisi olla hyvä ajatus, että et ainakaan itse kiirehtisi pojan suhteen mitenkään. Tilanteesta voi tehdä hankalan se, että poika on kaverisi veli. Pojan ihastuminen -ja etenkin jos tunteet ovat molemminpuolisia – saattaa siis vaikuttaa myös teidän kaveruuteenne. Eli voisit myös pohtia, mitä kaverisi mahtaisi tilanteesta ajatella? Voisitko ottaa asian hänen kanssaan esille?

Älä siis kiirehdi nyt mitenkään, vaan voisit seurailla sekä omia tunteitasi, että pojan toimia ihan rauhassa. Jos haluat pohtia näitä asioita vielä lisää, voisit jutella asiasta nimettömänä aikuisen kanssa. Avoimia chatteja voit katsoa täältä: https://www.netari.fi/avoimet-chatit/

Mukavaa syksyn jatkoa!

Fressis
Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestä!

Rintasyöpä on hyvin, hyvin harvinainen sairaus nuorilla. On hyvin epätodennäköistä, että sinulla olisi rintasyöpä.

Olet 13-vuotias ja rintasi ovat kehittymässä. Kun tytöllä alkaa rintojen kehitys murrosiässä, alkuun vain nänni on yleensä koholla. Sen jälkeen rintarauhaskudos alkaa muotoutua, itse rinta kohota ja nännin ympärillä oleva nännipihakin suurenee. Rintarauhaskudos tuntuu muhkuraiselta tunnusteltaessa. Murrosiässä rintojen kehittyessä niiden koko sekä muoto muuttuvat ja rinnat voivat olla keskenään erilaiset ja eri kokoiset. Rinnat muotoutuvat myös elämän aikana vielä aikuisenakin esimerkiksi raskauden ja imetyksen jälkeen. Oikeastaan kenelläkään ei ole kahta täysin samanlaista rintaa.

Toisen rinnan suurempi koko ja muhkuraisuus voivat liittyä kohdallasi ihan normaaliin tytön murrosiän kehitykseen. Jos asia kuitenkin huolestuttaa ja vaivaa sinua, voisit käydä esimerkiksi juttelemassa asiasta kouluterveydenhoitajan kanssa. Aina voi myös varata ajan lääkärille, jolloin lääkäri pystyy tutkimaan asiaa tarkemmin.

Tsemppiä loppuvuoteen!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

Rinnoissa tapahtuu muutoksia iän myötä ja kuukauden eri vaiheissa. Rinnoissa ilmenevien poikkeavien muutosten ja oireiden havaitseminen on helpompaa, jos niitä seuraa säännöllisesti. Onkin hyvä, että olet itse tutkinut rintojasi ja havainnut tämän muutoksen.

Todennäköisimmin sinulla ei ole syytä huoleen, sillä esimerkiksi rintasyöpä on sinun ikäiselläsi erittäin harvinainen. Valtaosa rinnoissa olevista kyhmyistä on hyvänlaatuisia muutoksia, kuten nesterakkuloita eli kystia.

Löytämäsi ”möykky” ja kuvailemasi rinnan kipu kuitenkin selkeästi mietityttävät sinua. Jotta saat selvyyden asiaan ja huolen pois mielestäsi, voisi sinun hyvä olla vielä yhteydessä esimerkiksi omaan terveysasemaasi.

Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!

Fressis