Mieli
Nimimerkki: Niin pihkassa

Ihastuminen vanhempaan tyttöön ja ihastuksesta kertominen

Olen jo 2 vuotta ihastunut yhteen tyttöön olemme samassa koulussa mutta en uskalla kertoa sille tunteistani ja on ok jos minä olen 09 ja hän 07 pliiis eikai se haittaa

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi. Kysyit haittaako se, että olet ihastunut itseäsi vanhempaan tyttöön ja nyt voitkin rentoutua, sillä siinä ei ole mitään väärää, jos on ihastunut itseään nuorempaan tai vanhempaan henkilöön. 😊

Käsitän viestistäsi, että sinua hieman vaivaa se, ettet uskalla kertoa tunteistasi ihastuksesi kohteelle. Ihastuksesta kertominen saattaakin tosiaan tuntua jännittävältä, se on hyvin luonnollista. Ihastuminen on tunne, joka monesti pistää myös ”kielen solmuun”. Tällöin ei oikein tiedä, mitä ja milloin pitäisi sanoa.

Ihastuksesta kertomiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tai oikeaa aikaa. Tykkäämistä ja ihastustaan voi osoittaa monin tavoin; hymyilemällä, kyselemällä kuulumisia tai rohkeasti ehdottamalla jotain yhteistä tekemistä. Jos nämä keinot tuntuvat liian jännittäviltä, voi lähestyminen olla helpompaa viestillä, kuin kasvotusten. Se antaa myös toiselle aikaa pohtia, mitä tunteita kertomasi hänessä herättää.

Ihastuksesta kertominen on hyvin rohkeaa, sillä milloinkaan ei voi tietää, miten toinen siihen reagoi. Mikäli tunteesi eivät saisikaan vastakaikua, muistathan että vika ei ole sinussa. Lähes jokainen tulee jossain elämänsä vaiheessa torjutuksi, koska aina tunteet kohtaa. Torjutuksi tulemisen pelosta ei ihastustaan kannata jättää kertomatta. Parhaimmillaan ihastuksesi kohde tuntee samoin. Ja jos ei tunne, niin voit olla itsestäsi ylpeä, että kerroit ja suunnata ajatuksesi muihin asioihin. Ihastuksen tunteen ohi meneminen voi kestää aikansa, mutta tekemällä itselle mieluisia asioita, se helpottaa pikkuhiljaa.

Rohkeutta kesääsi!

Oliko vastauksesta hyötyä?