NuuskaTupakka

Gasellit-Miikka: ”Valitsin terveen elämän ilman orjuuttavia aineita”

Gasellit-yhtyeen Hätä-Miikka huomasi muutaman vuoden kokeilun jälkeen, ettei tupakoinnissa ja nuuskaamisessa ole mitään järkeä. Lue miten Hätä-Miikka pääsi eroon nikotiinista.

Gasellit-Miikka: ”Valitsin terveen elämän ilman orjuuttavia aineita”

Gasellit-yhtyeestä tuttu Hätä-Miikka alias Miikka Niiranen, 30, pelasi yläasteiässä jääkiekkoa ja hengaili myös bändiympyröissä.

”Lätkässä vedettiin nuuskaa ja bändipiireissä tupakkaa. Eihän siinä mitään järkeä ollut, pistää esimerkiksi nuuska huuleen ennen peliä tai käydä metsässä tupakalla alkulenkin aikana, mutta ryhmäpaine oli kova ja niin vaan tehtiin.”

Lätkäpukuhuoneiden ja koululuokkien seinät, katot ja roskikset olivat täynnä käytettyjä nuuskapusseja ja mällejä. Joka paikassa, kuten kodeissa, työpaikoilla ja kahvioloissa, poltettiin.

”Nuuskaa ja tupakkaa käyttäessämme olimme muka enemmän inessä. Nuuskasta minulle tuli kuitenkin useimmiten paha olo, enkä ikinä koukuttunut siihen. Tupakkaa tuli polteltua enemmänkin, esimerkiksi heti aamusta ja koulussa välitunneilla.”

Hätä-Miikka huomasi aika nopeasti, että tupakointi ja nuuskaaminen nakersivat terveyttä ja heikensivät oloa.

”Tulin helposti kipeäksi. Oli jatkuvaa räkäisyyttä ja pitkittyneitä hengitystieoireita. En jaksanut olla aina köhäinen ja yskäinen, joten halusin lopettaa. Rahaakin meni tupakkaan ihan liikaa.”

Pyristellen eroon nikotiinista

Hätä-Miikka lopetti tupakoinnin ja nuuskaamisen parikymppisenä, mutta sortui välillä.

”Heikkona hetkenä pummasin tupakan kahvitauolla tai pistin nuuskan huuleen, kun katsottiin kaveriporukan kanssa lätkän MM-kisoja. Siitä tuli kuitenkin vaan oksettavan huono olo ja paha maku suuhun. Ei todellakaan tehnyt mieli aloittaa uudestaan.”

Miikka myöntää, että etenkin tupakasta irtautuminen tuntui alussa melkoiselta pyristelyltä.

”Se oli hampaiden kiristelyä. Silloinen tyttöystävä poltti, ja kun juteltiin puhelimessa, kuulin kuinka, hän veteli sauhuja parvekkeella. Sitä tuntui vaikealta kuunnella, mutta ei se horjuttanut minun päätöstäni.”

”Minulla oli jonkin aikaa vähän kiukkuinen olo. Painokin taisi vähän nousta, koska tuli syötyä enemmän herkkuja.”

Lopettamispäätös oli kuitenkin hyvä ja vakaasti tehty, joten Miikka pääsi nikotiinista eroon. Pari kuukautta meni siihen, että tupakkaa ei tehnyt ihan koko ajan mieli. Sekin kannusti, kun olo alkoi kohentua.

”Puolen vuoden päästä koin päässeeni kokonaan tupakasta eroon.”

Gasellit-Miikka: ”Ei kannata siedättää itseään ”

Hätä-Miikka korostaa, että lopettamispäätös pitää tehdä itse ja itsenäisesti ilman, että odottaa kavereiden tukea. Ei kannata liioin ryhtyä moralisoimaan niitä, jotka vielä polttavat tai nuuskaavat.

”Monet tupakkalakot romutettiin, kun kaverit härnäsivät lakkoilevaa tai lopettamista yrittävää. Hyvä aikeet kaatuivat kettuileviin kommentteihin.”

”Mutta kun onnistuu pääsemään irti, eikä välitä muista tai häiriinny muiden tupakoinnista, itseluottamus kasvaa. Tuntuu hyvältä, että itse voi vaikuttaa niin paljon omaan elämäänsä.”

Hätä-Miikkaa itseään ahdistaisi ajatus elämästä jokin aineen orjuuttamana. Hän ei juo enää edes kahvia, koska siihenkin muodostuu monilla riippuvuussuhde.

Tupakkaan ja nuuskaan ei voi hänen mielestään edes jäädä vahingossa koukkuun, koska ne sekä maistuvat että haisevat pahalle. Ei siis kannata siedättää itseään terveyttä tuhoavaan tapaan.

”Rööki voi ikään kuin kasvaa ihmiselle käteen ja muodostua automaattiseksi tavaksi. Mutta se ei maistu hyvältä, joten polttamiseen pitää oikein erikseen totutella.”

”Eikä ihminen luonnostaan pistä huuleensa mustaa haisevaa mönjää ja kehitä toleranssia, ettei joka kerta ala oksettamaan ja pyörryttämään. Nuuskaankin pitää siis totutella tietoisesti.”

Fakta

Kuka: Miikka Niiranen eli Hätä-Miikka
Mistä tunnetaan: Gasellit-yhtyeestä
Kotipaikka: Helsinki
Harrastukset: piirtää, tykkää tutustua ihmisiin ja asioihin
Lempiruoka: quesadillat
Motto: Keep it jovial!

 

Teksti Susanna Cygnel, kuva Milka Alanen

Katso myös

Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: Lenni
Ikä: 9-12v
Mitä jos on kokeillut tupakkaa ja paperitupakkaa? Hei olen 10 vuotias poika ja minua mietityttää se että kun olen maistanut tupakka ja paperi tupakkaa joku 6 kpl
Fressis

Moi Lenni!

Kiitos viestistäsi! Kerroit, että sinua mietityttää se, että olet kokeillut tupakkaa ja paperitupakkaa nyt muutamia kertoja. Onkin hienoa, että laitoit meille viestiä, etkä jäänyt huolesi kanssa yksin. Nuoruudessa on tosi tavallista, että tekee mieli kokeilla tupakka- ja nikotiinituotteita, ja että samalla niihin liittyvät riskit mietityttävät.

Kerrot, että olet polttanut paperitupakkaa ja tavallista tupakkaa noin kuusi kertaa. Mitään pysyvää haittaa kokeilustasi ei varmastikaan ole sinulle vielä syntynyt, mutta pidemmän käytön seurauksena haitat voivat olla vakaviakin. Tupakka sisältää nimittäin lukuisia haitallisia aineita ja siksi sen polttamisesta seuraa monenlaista haittaa terveydelle. Tupakka sisältää myös nikotiinia ja voi siksi aiheuttaa nopeastikin riippuvuutta. Tällöin tupakoinnista voi tulla tapa, minkä myötä siihen liittyvät haitatkin alkavat lisääntymään. Tupakoinnin haitoista voit lukea tarkemmin Fressiksen tietopankista.

Kerrot polttaneesi myös paperitupakkaa, jolla oletan sinun tarkoittavan pelkän paperin polttamista. Vaikka siinä ei ole tupakkakasvia eikä muitakaan haitallisia aineita, joita on tupakassa, ei paperitupakan polttaminenkaan tee sinulle hyvää. Kaiken palamisessa syntyneen savun hengittäminen voi ärsyttää keuhkoja ja nielua sekä aiheuttaa päänsärkyä ja tehdä olostasi huonovointisen. Olet saattanutkin huomata, miten sinua on alkanut yskittämään tai sinulle on tullut huono olo tupakkakokeilujen aikana.

Jatkossa suosittelemme siis vahvasti, että jätät tupakan ja paperitupakan polttamisen kokonaan väliin. Näin varmistat sen, ettei sinulle synny niihin liittyviä haittoja. Mikäli asia jää mietityttämään, niin suosittelemme keskustelemaan siitä vielä lisää esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Voit laittaa meille myös uudestaan viestiä 😊

Kivaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Jape
Ikä: Yli 18v
Onko normaalia että jo viikon käytön jälkeen ien on vaaleampi nuuskaamisen johdosta? Moi. Onko normaalia että jo viikon käytön jälkeen ien on vaaleampi nuuskaaminen johdosta? Voiko syöpä tulla jo kuukauden aikana?
Fressis

Hei!

Hyvä että olet katsonut huulen alle nuuskaamisen jälkeen. Valitettavasti on normaalia, että jo viikossa nuuska voi alkaa aiheuttaa limakalvon ja ikenen ärsytystä. Siihen kohdalle, jossa nuuskapussia suussa pitää, syntyy hiljalleen norsunnahkamainen muutos, joka voi joskus voi olla myös valkea. Myös ien voi alkaa vetäytymään siitä kohdasta jossa nuuskaa pidetään. Limakalvo yleensä palautuu mikäli nuuskaamisen lopettaa, mutta valitettavasti ikenen vetäytyminen jää pysyväksi vaurioksi. Suosittelemmekin olemaan nuuskaamatta, jotta vältyt tällaisilta ikäviltä muutoksilta suussasi. Nuuska sisältää myös paljon nikotiinia, joka aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, jolloin nuuskaamista voi olla vaikea lopettaa, vaikka haluaisikin. Siksi on sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa lopetat nuuskaamisen, etkä käytä muitakaan tupakka- ja nikotiinituotteita.

Tupakkatuotteiden, kuten tupakan tai nuuskan käyttö, on tunnettu syövän riskitekijä, mutta syövän kehittyminen on usein hidas tapahtuma ja vaatii yleensä useiden vuosien tai vuosikymmenten tupakkatuotteiden käytön. Syövän kehittyminen on muutenkin monimutkainen tapahtumasarja, ja siihen vaikuttavat omien elintapojen lisäksi mm. ympäristö-, ja perintötekijät sekä sattuma. Sinun ei siis tarvitse olla vielä huolissasi siitä, että sinulle olisi tullut syöpää nuuskaamisen johdosta. On kuitenkin selvää, että jos et käytä tupakka- ja nikotiinituotteita, pienennät riskiäsi sairastua syöpään myöhemmin elämässäsi. Voit halutessasi lukea lisää syövästä Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Video
Lopettamisen tukiNikotiinituotteetNuuskaSähkösavukeTupakka

Jennysvoices: ”Tunnistatko tupakka- ja nikotiinituotteiden piilomainonnan?”

Youtube-videollaan Jenny Pitkänen, eli Jennysvoices kertoo, miten paljon ja erilaisissa tilanteissa tupakka- ja nikotiinituotteita valmistavat yritykset pyrkivät koukuttamaan nuoria tuotteisiinsa. Katso Youtube-video tai lue tekstivastine alta saadaksesi tietoa myös...