Esinahka ja touhutipat
Miten alas esinahka pitäisi saada vedettyä? Mun tuntuu aina tiukalta liikkuu ehkä sentin. Pystyn itsetyydyttää vaikka toi tekee siitä vaikeempaa. Miltä kuulostaa kun tulemisessa tulee ensiks ihan tosi vähän ulos siitä päästä ja sitten voin joutuu liikuttelee vielä pidempään esim 15min ennen kun isompi siemensyöksy alkaa tulla?
Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!
Varhaisemmalla iällä esinahka peittää terskan kokonaan ja on vielä kiinni siinä, mutta murrosiässä sukuelimien kasvaessa ja kehittyessä esinahkakin viimeistään löystyy ja irtoaa terskan päältä. Tällöin se on vedättävissä taakse ja erektiossa, peniksen paisuessa ja jäykistyessä, esinahka luiskahtaa terskan päältä. Esinahkoja on kuitenkin erilaisia, toisilla se on löysempi ja toisilla kireämpi, ja esinahat liikkuvat myös eri tavalla. Niin kauan kuin esinahka ei aiheuta mitään haittaa, sille ei tarvitse välttämättä tehdä mitään.
Esinahka voi kuitenkin joskus jäädä liian kireäksi, jolloin siitä yleensä aiheutuu myös jotain haittaa. Tällöin peniksen jäykistyessä esinahka kiristää ja aiheuttaa kipua seksissä tai itsetyydytyksessä. Lisäksi kun esinahkaa ei saa vedettyä kunnolla taakse, pesut sen alta eivät onnistu ja seurauksena voi olla toistuvia tulehduksia. Esinahan alle kertyy luonnostaan vaaleaa eritettä, joka on hyvä pestä päivittäin vedellä pois tulehdusten välttämiseksi.
Jos esinahka aiheuttaa sinulle jotain haittaa eli tuntuu tiukalta tai aiheuttaa kipua tai asia muuten huolestuttaa, sinun kannattaa ehdottomasti käydä lääkärin vastaanotolla keskustelemassa asiasta. Lääkäri pystyy vastaanotolla arvioimaan, tarvitseeko asialle tehdä jotain.
Mietit myös sitä, mitä eritettä peniksen päästä alkuun erittyy itsetyydytyksen aikana. Kyseessä lienevät niin sanotut touhutipat. Ennen varsinaista siemensyöksyä peniksestä erittyy elimistön omaa liukastetta, joka saattaa myös sisältää siittiöitä. Kyseessä on siis täysin normaali ilmiö!
Iloista syksyn jatkoa!